Suurlähettiläs Kari Alangon kommenttipuheenvuoro kehitysyhteistyöstä


Edustustonpäällikkökokous 23. elokuuta 2002

Lähtökohta: Muuttunut tilanne

·Globalisaation myötä myös ongelmat - esimerkiksi konfliktien ja köyhyyden seuraukset - siirtyvät nopeammmin paikasta toiseen
·11.9. jälkeen tiedostamme paremmin kehitysongelmista nousevat uhat
·Kehityskysymysten merkitys on kasvanut
·Kehitysyhteistyön keskeinen tavoite on tehdä maailma turvallisemmaksi ja vakaammaksi. Kehitysyhteistyö on tullut entistä selkeämmin osaksi ulkopolitiikan ydintä, erityisesti osaksi turvallisuuutta lisääviä toimia
·Kysymyksenasettelu: Miten voimme tehokkaimmin, osana kansainvälistä yhteisöä, lisätä turvallisuutta ja vakautta maanosassa x tai maassa y. Tämä on samalla kansallinen intressi, intressin luonne on muuttunut
·Ulkoministeriön on pystyttävä entistä paremmin osoittamaan toimintansa tulokset

Muutosvaatimukset kahdenväliseen kehitysyhteistyöhön: haasteet organisaatiolle

·Toiminnan maakohtaiset tavoitteet määriteltävä entistä selkeämmmin
o Liian usein menty yksittäisiin hankkeisiin, ilman kokonaisvaltaista tavoitteenasettelua
·Keinovalikoima: Kahdenvälinen kehitysyhteistyö, EU, YK, WB/IMF, poliittinen vuoropuhelu, kauppapolitiikka
o Kahdenvälinen kehitysyhteistyö kytkettävä tiukemmin osaksi maapolitiikkaa, jonka muita osia ovat edellä mainitut.
o Eri politiikkalohkojen toimijoiden tulisi ajaa samoja tavoitteita
· Haaste tiedonkululle, koordinaatiolle: Edellyttää parempaa yhteistyötä
· Tavoitteenmäärittelyssä oltava realistinen, ja tavoitteita (sekä keinoja) on pystyttävä jatkuvasti tarkistamaan ja arvioimaan uudelleen

o Pitkäaikaiset yhteistyömaat:
·köyhyyden vähentäminen on päätavoite
·haasteena miten painottaa demokratia, ihmisoikeudet: ehdollistaminen?
·helppo tapaus: köyhä maa, vahva ja kehittyvä demokratia, ihmisoikeudet, hyvä talouspolitiikka - olemme mukana menestystarinassa. Valtioneuvoston periaatepäätös 2001 antaa selkeät kriteerit yhteistyömaiden valinnalle.
·haaste: entä jos demokratia- ja ihmisoikeustilanne huononevat? Mitä tehdä? Vetäytyä? Jätämmekö huonon politiikkaympäristön maat muiden vastuulle? Miten tällainen käyttäytyminen sopii kansainväliseen taakanjakoon? Siinä miten suhtaudumme näihin maihin valtioneuvoston periaatepäätös 2001 ei ole riittävän selkeä.
·Avun lopettamisen kynnys korkeampi kuin ennen
-Ennen: Jos ei tulosta, ulos. Kysymys “vain” kehityksestä.
-Nyt: Miten lähteminen vaikuttaa maan (alueen) turvallisuuteen tai vakauteen? Lisääkö lähteminen konfliktin todennäköisyyttä, epävakautta? Jos lisää, onko viisasta lähteä?
·Vaikka emme saavuta avulla jollakin näköpiirissä olevalla aikavälillä kestäviä tuloksia, voimmeko estää - avun jatkamisella - maata luisumasta täyteen kaaokseen? Jos voimme, onko parempi jäädä?
·Kokonaisvaltaisten tavoitteiden muotoilu huonon politiikkaympäristön maissa on erityisen tärkeää (siten että otetaan huomioon ulkopolitiikan harjoittamisen eri osa-alueet, vertaa esityksen alku). Mihin tavoitteisiin pyrimme? Millä keinoilla? Keinoista apu on vain yksi muiden joukossa.

Miten yhdistää kaksi näkökulmaa: (1) Yritämme vaikuttaa siihen, että huonon politiikkaympäristön maan politiikat muuttuvat; (2) Apu on usein (epäsuoraa) tukea maan hallituksen politiikalle. Apu tulisi kohdentaa siten, että sen viimeksi mainittu ulottuvuus olisi mahdollisimman vähäinen.
·Panostettava enemmän analyysiin ja johtopäätöksiin: ajattelulle on järjestettävä aikaa.

































Ministeri Iloniemen puhe