Suomi ja kansainvälinen kriisinhallinta - valtiosihteeri Pertti Torstilan puhe Hollolan Sotaveteraanit ry:n 45-vuotisjuhlassa 27.4.2011

25. Kansallinen veteraanipäivä
Hollolan Sotaveteraanit ry:n 45-vuotisjuhla 27.4.2011

Valtiosihteeri Pertti Torstila
Ulkoasiainministeriö

Suomi ja kansainvälinen kriisinhallinta

Kunnioitetut  veteraanit, maanpuolustuksen hyvät ystävät,

55 vuotta sitten joulukuussa 1956 Suomi lähti ensimmäiseen rauhanturva-operaatioonsa Suezin kanavalle. YK-operaation tehtävänä oli valvoa vihollisuuksien lopettamista Israelin ja Egyptin välillä ja joukkojen vetäytymistä alueelta.

Tässä operaatiossa muotoutui myöhempinä vuosikymmeninä käytetty rauhanturvaamisen perusmalli. Kevyesti aseistettujen rauhanturvaajien tehtävänä oli valvoa osapuolten välistä aselepolinjaa ja joukot koottiin maista, joilla ei katsottu olevan omia intressejä kyseisessä kriisissä. Lähtökohtana oli kriisin osapuolten suostumus kansainvälisten joukkojen tulolle ja operaation toteuttamiselle voimankäytön rajoittuessa itsepuolustukseen.

Moni asia kansainvälisessä rauhanturvatoiminnassa on muuttunut sitten Suezin päivien. Tämän päivän kriisien taustalla on valtapolitiikan ohella aiempaa enemmän etnisiä ja uskonnollisia jännitteitä, murenevia valtiorakenteita, taloudellista ja sosiaalista ahdinkoa sekä kilpailua raaka-aineiden ja energialähteiden hyödyntämisestä. Konflikteissa ei ole enää vain kahta osapuolta, vaan keskenään taistelevia ryhmittymiä, terroristeja ja rikollisia. Kriisien syyt ja seuraukset vaikuttavat valtioiden, kansojen ja väestönosien välisiin suhteisiin, talouteen, turvallisuuteen ja tulevaisuuden uskoon. Afganistanin massiivisen huumetuotannon ja heroiinin vaikutukset näkyvät eurooppalaisessa katukuvassa eivätkä Afrikan pakolaisvirrat pysähdy Välimerelle.

Turvallisuusriskit ovat todellisia myös kriisinhallintaan osallistuvien sotilaiden kannalta. Rauhanturvaajan perinteiset tunnusmerkit - YK-lippu tai siniset kypärät - eivät enää takaa kantajalleen turvatakeita kriisialueella. Yhä useammin rauhanturvaaja on vihollisuuksien suora kohde, kuten Afganistanissa ja Libanonissa olemme omien menetystemme myötä voineet havaita. Vuonna 2005 Afganistanissa kuoli 131 kansainvälisten joukkojen sotilasta. Viime vuonna kaatuneita oli 711 ja kokonaistappiot koko toiminnan ajalta ovat nousseet 2340 rauhanturvaajaan. Vaikeutunut toimintaympäristö edellyttää raskaampaa varustusta ja kovempia toimintatapoja. Vastaavasti kasvavat kustannukset. Suomalaissotilas Afganistanissa maksaa kolme kertaa enemmän kuin sotilas Kosovossa 10 vuotta sitten.

Kriisien muuttunut luonne on lisännyt kysyntää perinteisestä rauhanturvaamisesta poikkeavalle sotilaalliselle ja ei-sotilaalliselle väliintulolle. Kansainvälisen yhteisön voimattomuus Bosniassa, Ruandassa, Sudanissa ja paraikaa Libyassa on johtanut päätelmään laajemman voimankäytön tarpeesta ja siviiliyhteiskunnan tukemisesta. Myös YK on antanut selkeämmän tuen voimankäytölle silloin, kun kysymyksessä on siviiliväestön suojeleminen. Maaliskuussa käynnistynyt kansainvälinen sotilasoperaatio Libyan siviileiden suojelemiseksi on esimerkki muutoksesta. Operaation pohjan luovat YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmat, joissa korostetaan siviileiden suojelua. Tätä tarkoitusta varten turvallisuusneuvosto valtuutti voimakeinojen käytön.

Arvoisa juhlaväki,

Kansainvälisen kriisinhallinnan kokonaiskuva sisältää sotilaallisten toimien ohella siviilikriisinhallinnan moninaiset toiminnot, kehitysavun ja pitkän tähtäimen yhteiskunnallisen rakentamisen keinovalikoiman. Ei riitä, että kansainvälinen apu kattaa vain kriisin akuutin vaiheen.

  • Sotilaallinen kriisinhallinta,
  • siviilikriisinhallinnan erilaiset hankkeet,
  • humanitäärinen ja kehitysapu

muodostavat kokonaisuuden, jota ei voi jakaa keinotekoisesti osiin. On kehitettävä siviilikriisinhallinnan valmiuksia ja samalla varmistettava tarpeellinen yhteistoimintakyky sotilaallisen toimijan kanssa.

Konfliktien monimuotoisuus asettaa kriisinhallintaan osallistuville entistä korkeampia taitovaatimuksia. Sotilaiden rinnalla ovat nyt mukana siviilimaailman monet ammattilaiset - poliisit, lakimiehet, ihmisoikeusasiantuntijat, insinöörit, opettajat, lääkärit ja sairaanhoitajat - varmistamassa jälleenrakennuksen onnistumista.

Suomi on 55 vuoden aikana lähettänyt yli 50 000 rauhanturvaajaa 32 operaatioon eri puolille maailmaa. Panoksemme on ollut hyvin monimuotoista ja näkyvää. Miinalaiva Pohjanmaa tekee juuri nyt suomalaista rauhanturvahistoriaa kun se osallistuu Euroopan unionin meriturvallisuusoperaatioon Somalian rannikkovesillä. Osallistumme paraikaa kuuteen YK-operaatioon ja olemme mukana Nato:n, Euroopan unionin ja Etyj:in toiminnoissa. Tällä hetkellä 350 suomalaissotilasta palvelee eri operaatioissa ja olemme asettaneet 300 sotilasta valmiusvuoroon EU:n taisteluosastoihin.

Suomi on ollut myös siviilikriisinhallinnan kehittämisen kärkimaita. Meillä on jatkuvasti noin 160 tämän alueen asiantuntijaa kansainvälisissä tehtävissä, enimmäkseen EU-lipun alla. Suomalainen asiantuntemus ja ammattitaito on valjastettu tukemaan muun muassa Kosovon ja Georgian vakautta. Meillä on vahva, yli 30 poliisin ja siviiliasiantuntijan panos Afganistanissa, jossa EU:n poliisioperaation johdossa on suomalainen päällikkö.   

Olemme johdonmukaisesti korostaneet naisten merkitystä konfliktitilanteissa. Kriisialueen naiset on saatava mukaan, kun konflikteja ratkotaan ja maata jälleenrakennetaan. Siksi on tärkeää, että myös kriisinhallintaan osallistuvissa kansainvälisissä joukoissa on naisia. Afganistaniin lähetetyt suomalaiset naispoliisit tekevät kansainvälisen läsnäolon helpommin lähestyttäväksi Afganistanin naisille. Esimerkkinsä ja toimintansa kautta he toimivat rohkaisevana mallina paikallisille. Suomen kansainvälisiin tehtäviin lähettämistä siviilikriisinhallinnan asiantuntijoista naisia on jo noin kolmasosa ja sotilaallisissa tehtävissä on tällä hetkellä 13 naista, joista neljä Afganistanissa.

Kansainvälisiä järjestöjä ja jäsenvaltioita pyydetään avuksi entistä useampiin ja entistä vaikeampiin tilanteisiin. Resurssit ja valmiudet eivät vastaa kasvavaa kysyntää. Tarvittavien joukkojen muodostaminen järjestöjen puitteissa ei sekään ole helppo tehtävä. Suuri kysymys on myös se kuinka operaatioista aikanaan irtaudutaan.

Afganistanissa vuonna 2002 alkaneessa YK:n valtuuttamassa Nato-johtoisessa operaatiossa on mukana 48 maata. Suomi on ollut mukana operaation alusta alkaen. Kyseessä on vaikein ja vaativin kriisinhallintaoperaatio, jossa Suomi on ollut mukana. Kaksi suomalaista sotilasta on menetetty ja monet kysyvät, miksi Suomen pitää olla tässä toiminnassa mukana?

Kyse on kansainvälisestä vastuunkannosta. Meidän on oltava muiden mukana kantamassa osaamme kansainvälisen yhteisön ponnisteluissa ja tukemassa Afganistanin hallintoa luomaan maahan vakautta ja turvallisuutta. Kyse on Afganistanin tulevaisuudesta ja siitä, että Afganistanin kansa voi elää ihmisarvoista elämää. Mutta kyse on myös laajemmasta alueellisesta vakaudesta ja kansainvälisen terrorismin patoamisesta. Kyse on huumetaloudesta, jolla on laajamittaiset vaikutukset Eurooppaan ja Suomeen asti. Kansainvälisessä vastuunkannossa on mukana aina annos kansallista etua.

Valtioneuvoston sisäisen työnjaon mukaisesti Suomen osallistumisesta sotilaalliseen kriisinhallintatoimintaan vastaavat ulkoministeriö ja puolustusministeriö ja siviilikriisinhallinnan puolella ulkoministeriö ja sisäministeriö. Rahaa sotilaallisen toimintaan käytettiin vuoden 2010 aikana noin 100 miljoonaa euroa niin, että UM:n osuus oli 48 miljoonaa euroa ja puolustusministeriön 50 miljoonaa. Siviilikriisinhallintaan käytettiin vuonna 2010 vajaat 18 miljoonaa euroa. Rauhanturvaaminen on muuttunut koko ajan kalliimmaksi toiminnaksi, mikä osaltaan selittää suomalaisrauhanturvaajien vähentyvää määrää maailmalla. Jatkossa on tärkeää huolehtia siitä, että niin laadullisesti kuin määrällisesti pysymme kansainvälisesti näkyvän rauhanturvamaan tasolla.

Hyvät kuulijat,

Puolustusvoimiemme ykköstehtävä, maanpuolustustehtävä ja kasvava kansainvälinen kriisinhallintayhteistyö ovat toisiaan tärkeällä tavalla täydentäviä toimintoja. Sotilaallista suorituskykyämme mitataan kaikissa yhteistoimintaoperaatioissa ja läsnäolollamme on merkitystä Suomen painoarvolle. Meillä ei ole varaa rakentaa erillisiä joukkoja kansallisiin ja kansainvälisiin tehtäviin.

Aktiiviseen osallistumiseemme kansainvälisessä kriisinhallinnassa on monia syitä. Ulkopolitiikkamme periaatteisiin kuuluu kansainvälinen solidaarisuus ja globaali vastuu. Haluamme täyttää kansainväliset velvoitteemme hyvin ja tehdä osamme laajavaikutteisten kriisien hoitamisessa. Osallistuminen yhteisiin operaatioihin ja kansainvälisten valmiuksien kehittämiseen vahvistaa kansainvälistä painoarvoamme taloudellisen ja muun poliittisen vaikuttamisen rinnalla. Turvaamme näin myös suomalaisten tulevaisuutta.  Kun annamme apua voimme myös odottaa sitä itse vaikealla hetkellä saavamme. Emme voi sulkea silmiämme ja kuvitella, että jääväämällä itsemme pois yhteisestä vastuunkannosta olisimme paremmin turvassa.

Väliintuloa vaativien kriisien määrä maailmalla on kasvussa. Tällä hetkellä on meneillään 35 vakavaa väkivaltaista konfliktia. Rohkaisevaa kuitenkin on, että samanaikaisesti aseellisten konfliktien päättyminen neuvotteluratkaisuun on lisääntynyt kolmanneksella ja välitystoimintamenettelyjä hyödynnetään 60 %:ssa konflikteista.

Suomalaisella rauhanvälitys- ja rauhanrakennustyöllä on vahva maine ja pitkät perinteet. Meillä on vuosikymmenien aikana maailman lukuisista kriisipesäkkeistä hankittua osaamista ja omaleimaisuutta. Näyttöjä taidoista maailmalle ovat tarjonneet poliittinen johtomme Nobelin rauhanpalkinnolla kunnioitettu presidentti Martti Ahtisaari kärjessä, kymmenet tuhannet YK-rauhanturvaajamme omine Nobel-palkintoineen, kehitysyhteistyön työntekijämme ja kansalaisjärjestömme. Tältä vankalta pohjalta olemme nyt tehostamassa suomalaista rauhanvälitystoimintaa.

Hyvät kuulijat,

Valtiot ja hallitukset harkitsevat osallistumistaan aina tapauskohtaisesti vertailemalla kriisinhallintatehtävän yhdenmukaisuutta ulkopoliittisten tavoitteidensa kanssa, kansalliseen puolustuskykyynsä liittyviä näkökohtia, resurssien riittävyyttä ja kansalaismielipidettä. Näin tehdään myös Suomessa.

Laaja-alainen ja monenkeskinen kansainvälinen yhteistyö on avainasemassa Suomen turvallisuuspolitiikassa. Kansalaisten tuki tälle työlle on välttämätöntä. Siksi onkin rohkaisevaa lukea jokin aika sitten tehdyn mielipidemittauksen tuloksia. Niiden mukaan yli 80 % suomalaisista pitää osallistumistasoamme kansainväliseen kriisinhallintaan sopivana ja vain 10 % haluaa sitä supistaa. Asiantuntijoiden ja päättäjien vaativa ja välttämätön tehtävä on pitää huoli siitä, että suomalaiset myös tulevina aikoina ymmärtävät sen, että kriisialueiden vakauttaminen on osa Suomen omaa kansallista turvallisuutta.

Tänä vuonna vietettävän 25. kansallisen veteraanipäivän tunnus on ”Viesti kulkee – vetovastuu vaihtuu”. Tunnuksessa on vertauskuvaa vastuun siirrosta nuoremmille ikäpolville.

Tuon teille – veteraanisukupolven miehet ja naiset – ulkoministeriön kiitoksen isänmaan hyväksi tekemästänne työstä ja uhrauksista. Kansainvälisyyden merkitys Suomen turvallisuudelle on tänään suurempi kuin koskaan ennen mutta olen varma siitä, että sodanjälkeiset sukupolvet, joilla vastuu nyt on muistavat globaalihuolten keskellä aina myös sen mikä on Suomen oma kansallinen etu.