Piispa Eero Huovinen Antti Satulin siunaustilaisuudessa
Antti Johannes Satulin hautaansiunaaminen Helsingin Vanhassa kirkossa 13.toukokuuta 2003 kello 13.00
Rakkaat Antti Satulin omaiset, ystävät ja työtoverit
Mykistyminen ja neuvottomuus, suru ja kaipaus, menetys ja epätoivo ovat niitä raskaita tuntoja, joita Antti Satulin kuolema on niin monessa meistä aiheuttanut. Vakavimmin nämä tunnot koskettavat Antti Satulin perhettä ja lähiomaisia. Rakkaan puolison, isän, pojan, parhaan ystävän poismeno jättää tyhjän tilan ja syvän aukon. Tuntuu kuin elämältä olisi mieli ja pohja pudonnut pois. Kuoron laulun ja psalmin sanoilla me huudamme syvyydestä, de profundis, surun syvyyksistä.
Samoja tuntoja Antti Satulin lähiomaisten kanssa jakavat monen monet ystävät ja työtoverit. Tiedämme, että häntä muistavat ja kaipaavat lukuisat ihmiset niin Suomessa kuin maailmalla.
Antti Satuli oli erityisellä tavalla yhtä aikaa suomalainen ja kansainvälinen. Isänsä puolelta hän polveutui nurmijärveläisestä Satulin vanhasta talonpoikaissuvusta, keskellämme olevan äitinsä puolelta Pietarin suomalaisista.
Vaikka juuret olivat vahvasti isänmaassa ja suomalaisuudessa, jokin veti jo varhain kohti suurta maailmaa. Kun nuori ranskalaisen koulun oppilas 1950-luvulla iltapäivällä saapui kotiin, hän levitti sanomalehdet lattialle ja luki niitä. Kun äiti kysyi, mitä hän tulevaisuudessa aikoi tehdä, vastaus oli enteellinen: "kansainvälisiä asioita".
Suomalaisuus ja kiinnostus globaalia maailmaa kohti yhdistyivät Antti Satulin persoonassa ja työssä. Isänmaan ja Euroopan, Suomen ja maailman tulevaisuuden hyväksi hän tahtoi antaa ammattitaitonsa, voimansa ja työnsä.
Monet, jotka tunsivat Antti Satulin, ovat sanoneet, että hän kätki paljon itsestään, salasi sisimpänsä, luopui jostakin omastaan muiden hyväksi, työnsä hyväksi, isänmaan ja tulevaisuuden hyväksi. Oma persoona sai jäädä taka-alalle, kun piti kantaa vastuuta yhteisistä asioista. Antti Satuli ei laskelmoinut omia vaivojaan. Velvollisuudentunto johti hänet yhteiskunnan ja toisten ihmisten palvelijaksi. Aikana, jolloin me ihmiset olemme tottuneet pikemminkin ottamaan itsellemme, hän kulki vastavirtaan. Antti Satuli antoi taitonsa ja voimansa muiden hyväksi.
Jeesus sanoo opetuslapsilleen: "Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta." (Mark. 10:43-45)
Jeesus antaa meille vaikeasti seurattavan neuvon. Ihmismieleen on piintynyt joko piilevä tai suora halu pyrkiä ensimmäiseksi tai suureksi. Mutta ymmärrämmekö, että näin voi tapahtua vain, mikäli olemme valmiit suostumaan toisten palvelijaksi, jopa kaikkien orjaksi, kuten Jeesus kärjistetysti haluaa asian ilmaista.
Antti Satulin persoona ja elämäntyö ei ole meille vain kunnioituksen kohde, vaan myös velvoittava esimerkki siitä, miten meidän tulisi oma elämämme käyttää. Olemmeko vain itseämme varten vai olemmeko ensi sijassa toisten palvelijoita?
Jeesuksen sana palvelemisesta ei kuitenkaan ole vain ohje tai neuvo siitä, miten meidän tulisi elää ja toimia. Kristillistä uskoa ei perimmältään ole tarkoitettu ankaraksi velvollisuusetiikaksi. Syvimmältään Jeesuksen sana on lupaus tulevaisuudesta ja toivosta. Jeesus kertoo omasta tehtävästään, siitä, että hän on tullut koko ihmiskunnan palvelijaksi. Jumalan Poika, Jumala itse, ei ole tullut "palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta".
Jeesuksen sanat ovat syvimmältään lupaus siitä, että Jumala itse ottaa kantaakseen meidän kuormamme. Jumala itse antaa henkensä meidän puolestamme ja meidän hyväksemme. Jumalan Poika on kuollut, jotta meillä olisi elämä. Hän on kärsinyt, jotta meillä olisi rauha. Hän on ylösnoussut haudan ja kuoleman vallasta, jotta meillä olisi tulevaisuus, toivo ja iankaikkinen elämä. Kiirastorstaita seuraa pääsiäinen.