Pääministeri Vanhasen puhe edustustonpäällikkökokouksessa
Helsinki
25. elokuuta 2005
Arvoisat suurlähettiläät, hyvät naiset ja herrat,
Suomen toisen puheenjohtajuuskauden alkuun on vajaa vuosi aikaa. Puheenjohtajuus tulee olemaan meille valtava ponnistus. Valmistautuminen on ollut käynnissä jo vuoden ja jatkuu kiihtyvässä tahdissa.
Tulevasta puheenjohtajuuskaudestamme näyttää tulevan erittäin haasteellinen. Unioni on nyt aivan erilainen kuin se EU, johon runsaat kymmenen vuotta sitten liityimme. Jäsenyytemme alkuaikoina yhteisöllisyys eli huippukauttaan ja unionia kehitettiin vahvasti. Oikeastaan en-simmäiset kymmenen jäsenyysvuottamme olivatkin melkein pelkkää hallitusten välistä konferenssia tai ainakin sellaisen suunnittelua.
Meidän suomalaisten kannalta oli onni, että jäsenyytemme alku osui juuri tuohon unionin sisäisen kehityksen kulta-aikaan. Valintamme pyrkiä aktiivisesti mukaan kaikkiin päätöksentekopöytiin oli oikea, mutta myös jäseneksi tuloaikamme osui hyvään aikaan. Se helpotti sisäänajovaihettamme.
Viime vuonna liittyneiden kymmenen jäsenmaan tilanne on monessa suhteessa erilainen. Unioni, johon ne tulivat, on muuttunut yhteisöllisyyttä korostaneesta perhepiiristä hallitustenvälisyyttä korostavaan suuntaan. Uskon, että nykyiseen unioniin on ollut vaikeampi tulla mukaan kuin aiempaan yhteisölliseen joukkoon.
Osittain tämä muutos johtuu ihan siitä tosiasiasta, että 25 jäsenmaata on niin paljon enemmän kuin 15. Niin suuressa ryhmässä spontaani keskustelu on aika vaativaa eikä keskinäistä koheesiota ole niin helppoa ylläpitää. Mutta ei laajentuminen ole unionin muutoksen ainoa syy. Erittäin suuri vaikutus on ollut unionin moottoreina toimineiden keskeisten perustajavaltioiden taloudellisilla ongelmilla ja muilla sisäpoliittisilla syillä. Sisäpoliittiset vaikeudet ovat kautta aikojen johtaneet helposti voittojen ja näytön etsimiseen ulkomailta. Tämä on näkynyt unionin toiminnassa viime vuosina päätöksenteon vaikeutena ja jopa suoranaisen kansallisen itsekkyyden voimistumisena.
Unionin toiminnan ongelmat koskevat suoraan virkamiehiä ja meitä poliitikkoja, jotka käsittelemme unioniasioita ja istumme kokouksissa. Kokoukset kestävät pitkään, kun päätöksenteko on hidasta. Se ei kuitenkaan ole olennaista tässä. Suurempi ongelma on se, että yhä useammat kansalaiset ovat tyytymättömiä kaukaiseksi tuntemaansa unioniin.
Tämä ongelma ei ole aivan uusi. Se on myös tunnistettu ja siihen on yritetty löytää ratkaisukeinoja. Eräs tällainen keino oli konventin ja HVK:n valmistelema perustuslakisopimus. Koko prosessin nimenomaisena tarkoituksena oli lähentää unionia kansalaisiin. Perustuslakisopimus pyrkii selkeyttämään toimivallan jakoa jäsenvaltioiden ja unionin välillä sekä yksinkertaistamaan unionin päätöksentekomekanismeja niin, että ihmiset pystyisivät näkemään, kuka päätökset tekee. Tässä perustuslakisopimus onnistuukin varsin hyvin.
Ranskan ja Hollannin keväiset kansanäänestykset osoittivat kuitenkin, että unionin kriisi on syvempi kuin ajattelimme. Suuri osa noiden maiden kansalaisista on tyytymättömiä ja se vaikuttaa kaikkiin meihin unionissa. Tämä on tosiasia siitä huolimatta, että yksitoista jäsenmaata on tähän mennessä ratifioinut perustuslakisopimukset. Ja siitä huolimatta, että ei-äänet ilmeisesti ainakin joiltain osin kohdistuivat Ranskan ja Hollannin sisäpoliittisiin syihin eivätkä unioniin tai perustuslakisopimukseen.
Konventissa ja HVK:ssa ei varustauduttu siihen vaihtoehtoon, että perustuslakisopimus joutuisi vakaviin vaikeuksiin unionin kantaviin voimiin kuuluneissa maissa. Perustuslakisopimuksen määräykset Eurooppa-neuvoston velvollisuudesta käsitellä asiaa eivät juuri auta solmun aukai-semisessa. Ranskan ja Hollannin kansanäänestysten jälkeen jäsenvaltioiden näkemykset jakaantuivat kahtia. Jotkut katsoivat, että muiden jäsenvaltioiden tulee jatkaa omaa ratifiointiprosessiaan suunnitellussa aikataulussa ja että asiaan palataan, kun kaikkien maiden ratifiointitilanne on tiedossa. Toiset, erityisesti kansanäänestykseen varustautuneet jäsenvaltiot, taas pelkäsivät dominoilmiötä eli lisää ei-tuloksia, sillä mielipidekyselyn perusteella Ranskan ja Hollannin ei-tulokset kasvattivat perustuslain ja jopa koko unionin vastustusta muissa maissa.
Kesäkuun Eurooppa-neuvostossa päätettiin ottaa perustuslakisopimuksen suhteen aikalisä. Tilanteen annetaan rauhoittua ja siihen palataan vasta ensi vuoden alkupuoliskolla eli Itävallan puheenjohtajuuskaudella. Perustuslakisopimusta ei siis julistettu kuolleeksi, vaan se on pakasteessa – joku voi sanoa, että pahojen vammojen vuoksi lääkärit päättivät vaivuttaa sen joksikin aikaa koomaan. Jäsenvaltiot voivat oman sisäisen tilanteensa pohjalta joko jatkaa ratifiointiprosessia tai lykätä sitä. Toistaiseksi vain Luxemburg on halunnut jatkaa ratifiointia. Kansanäänestys heinäkuussa antoikin myönteisen tuloksen. Muut jäsenmaat ovat päättäneet odottaa kokonaistilanteen selkiytymistä.
Suomessa hallitus päätti heti Eurooppa-neuvoston jälkeen, ettei hallituksen esitystä perustuslakisopimuksen hyväksymisestä viedä eduskuntaan aiempien suunnitelmien mukaisesti syykau-den alussa. Halusimme eduskunnan voivan kuitenkin keskustella unionin ja perustuslakisopimuksen tilanteesta mahdollisimman hyvän tiedon ja analyysin pohjalta. Samoin halusimme antaa kansalaisille mahdollisuuden selvittää itselleen unionin tilannetta ja perustuslakisopimuksen sisältöä – ja mieluiten osallistua keskusteluun mahdollisimman sankoin joukoin. Sen vuoksi hallitus antaa eduskunnalle syksyn aikana hallituksen esityksen sijasta selonteon.
Arvoisat edustustonpäälliköt,
viime kesäkuun Eurooppa-neuvoston toinen suuri asia oli unionin vuosien 2007-2013 rahoituskehykset. Niistä ei päästy sopimukseen pitkälle yöhön jatkuneesta kokouksesta huolimatta. Luxemburg oli tehnyt etukäteen valtavasti työtä ja päässyt hyvin pitkälle, mutta jäsenvaltiot eivät olleet valmiita sopimukseen. Eurooppa-neuvoston rahoituskehyskeskustelun ilmapiiri oli kireä, suorastaan ikävä.
Rahoituskehyksistä sopiminen lykkääntyi seuraavalle eli Ison-Britannian puheenjohtajuuskaudelle. Britit ovat ilmoittaneet pyrkivänsä tosissaan ratkaisun löytymiseen. Tiedän monien suhtautuvan skeptisesti brittien onnistumismahdollisuuksiin, mutta meidän kannattaa toivottaa heille onnea ja tehdä kaikkemme auttaaksemme ratkaisun löytymistä, sillä sen löytyminen heidän puheenjohtajuuskaudellaan tai viimeistään Itävallan puheenjohtajuuskaudella olisi erittäin tärkeää. Muussa tapauksessa varojen käyttöä säätelevä lainsäädäntö, esimerkiksi rakennerahastoasetukset, myöhästyy. Se olisi erityisen tuhoisaa uusille jäsenmaille, mutta myös meidän aluetukea saaville alueillemme.
Hyvät kuulijat,
kuten edellä sanoin, Suomen ensi vuoden loppupuoliskon kestävä puheenjohtajuuskausi sattuu erittäin haasteelliseen aikaan. Sen vuoksi meidän on valmistauduttava siihen erittäin huolellisesti. Meidän kaikkien on luettava läksyt paremmin kuin koskaan aiemmin.
Taustatyötä on tehty jo kauan aikaa ja asialistoja mietitty. Hallitus on toimittanut eduskunnalle arvion puheenjohtajakaudellemme osuvista asioista jo kahdesti; viime syksynä ja kuluvan vuoden keväällä. Vuoden 2006 vuosiohjelmaa valmistellaan yhdessä Itävallan ja neuvoston sihteeristön kanssa. Tässä vaiheessa on vielä liian aikaista päättää niistä konkreettisista lainsäädäntö- ja muista hankkeista, joita erityisesti priorisoimme uheenjohtajuuskaudellamme. Niitä käsitellään syksyn kuluessa ja myöhemminkin puheenjohtajuuskauden lähestyessä.
Hallitus miettii parhaillaan yleisiä poliittisia lähtökohtia, joiden pohjalta puheenjohtajuuteen valmistaudutaan ja sitä hoidetaan. Päätöksiä ei ole vielä tehty, mutta niitä pyritään tekemään aivan pian.
Näkemykseni mukaan Suomen tulee hoitaa hyvin kaikki unionin asialistalla olevat asiat. Emme yritä puheenjohtajakauden kuluessa ajaa asialistalle ikiomia lempilapsiamme. Se ei ole järkevää, sillä harvat asiat sujuvat niin nopeasti, että ne saataisiin loppuun hoidetuksi yhden puheenjohtajuuskauden aikana eikä seuraava puheenjohtajuusmaa välttämättä enää olisi innostunut ajamaan niitä. Suomi on pyrkinyt huolehtimaan siitä, että meille tärkeät asiat on jo aiemmin saatu unionissa valmisteluun. Emme myöskään pyri jarruttamaan asialistalla olevia asioita vaan yritämme edistää kaikkien asioiden käsittelyä mahdollisimman tehokkaasti ja tasapuolisesti.
Lähtökohtamme on, että puheenjohtajuuskaudella Suomi keskittyy unionin asioiden hoitamiseen. Kansallinen itsekkyys ei johda hyviin tuloksiin, erityisesti pienen maan kohdalla se on päinvastoin omiaan johtamaan luottamuksen menettämiseen ja sen myötä huonoon lopputulokseen.
Unionin toiminnan painopisteitä valittaessa tulee pitää mielessä kysymykset, mitä varten unioni on olemassa ja mitä sen tulisi tehdä. Tämä on entistäkin tärkeämpää nyt, kun suuri joukko kansalaisia on ilmaissut olevansa tyytymätön unioniin. Ihmisten tyytymättömyys on otettava huomioon ja siihen on reagoitava.
Nähdäkseni ensimmäiseen kysymykseen vastaus on selvä: unioni on arvoyhteisö, joka on olemassa kansalaisiaan varten. Sillä on edelleen itseisarvo rauhan ja vakauden takaajana Euroopassa. Nykyään se on lisäksi entistä merkittävämpi kansainvälinen toimija, jolta odotetaan entistä enemmän panosta maailmanlaajuisten ongelmien ratkomisessa.
Jälkimmäiseen kysymykseen unionin toiminnasta vastaukseni on, että unionin tulee entistä selvemmin keskittyä sellaiseen toimintaan, joka tuottaa lisäarvoa. Tarkoitan tällä toimia, joissa unionin toiminta on selvästi kannattavampaa kuin yksittäisten jäsenvaltioiden toiminta erikseen. Tämä lisäarvo ei ole vain taloudellista vaan se voi olla myös muuta, esimerkiksi tarpeellisen vaikutusvallan lisääntymistä tai turvallisuutta.
Tämä unionin toiminnan parempi suuntaaminen ja keskittyminen olennaiseen antaa myös mahdollisuuden löytää pääsy ulos unionin tämänhetkisestä kriisistä. Unionin ongelma on sellaisen tehtävän eli mission löytäminen, jonka kansalaiset hyväksyvät ja allekirjoittavat. Tätä missiota ei tarvitse etsiä kaukaa eikä keksiä uudelleen, koska se on jo keksitty. Se on vaan välillä hävinnyt näkyvistä.
Unionin ulkoisen toimintakyvyn kehittäminen ja sen kansainvälisen aseman vahvistaminen tuottavat monin tavoin edellä tarkoittamaani lisäarvoa jäsenvaltioiden erilliseen toimintaan verrattuna. Niitä voidaan kehittää myös voimassaolevien sopimusten pohjalta, perustuslakisopimuksen viivästyminen tai jopa mahdollinen kaatuminen ei estä sitä. Tästä on osoituksena kriisinhallinnan voimakas kehitys kuluneen vuoden aikana. Suomen puheenjohtajuuskaudella on erityisen tärkeätä huolehtia hyvistä transatlanttisista suhteista ja Venäjä-suhteista sekä tietenkin pohjoisesta ulottuvuudesta.
Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen luominen on yksi unionin keskeisimpiä tavoitteita. Juuri tällä alueella kansalaisilla on paljon konkreettisia odotuksia unionin suhteen, erityisesti kansainvälisen rikollisuuden ja terrorismin torjunnassa. Lontoon terrori-iskut vain vahvistavat tämän alan tärkeyttä.
Edellä esittämilläni kahdella alueella eli ulko- ja turvallisuuspolitiikassa sekä sisäisen turvalli-suuden parantamisessa kansainvälistä rikollisuutta ja terrorismia vastaan unionin tehtävä on selkeä ja niillä aloilla toimintaa on myös kyetty kehittämään ja keskittämään lisäarvoa tuotta-valla tavalla. Panostamme niihin myös omalla puheenjohtajuuskaudellamme.
Sen sijaan kolmas tärkeä sektori, talousyhteisö on ollut vaikeuksissa. Unionin jäsenvaltioiden on ollut vaikea löytää yhteistä näkemystä siihen, miten eurooppalaisen talouden olisi sopeuduttava globaalin talouden muutosten aiheuttamiin haasteisiin.
Euroopan menestyminen globaalissa kilpailussa on meille elintärkeä kysymys ja se tulee pitää mielessä koko vuoden 2006 ajan, ei vain Itävallan puheenjohtajuuskaudelle osuvaan keväthuippukokoukseen valmistauduttaessa. Vaikka valtaosa Lissabonin strategian vaatimista toimista kuuluu jäsenvaltioiden toimivaltaan, on puheenjohtajamaalla velvollisuus pitää tämä näkökulma mielessä koko ajan.
Näkemykseni mukaan meidän tulee sopeutua globalisaatioon, avata ovet ja yrittää nostaa omaa kilpailukykyämme. Globalisaatio ei mene pois sillä, että pidämme silmät kiinni ja keksimme uusia rajoituksia. Avoimuus ja kunnon etunoja on meidän tapamme pärjätä.
Euroopan kilpailukyvyn nostamiseen ei tarvitse pyrkiä sosiaaliturvan kustannuksella: muistutan, että tutkimusten mukaan kattavan sosiaaliturvan omaavat maat ovat sijoittuneet kärkitiloille myös kilpailukykymittauksissa. Samoin voidaan samanaikaisesti kilpailukyvyn nostamispyrkimysten kanssa huolehtia kestävän kehityksen periaatteiden noudattamisesta.
Arvoisat suurlähettiläät,
ensi vuonna tähän aikaan johdettavanamme on koko 450 miljoonan asukkaan unioni. Meidän on näytettävä, että pystymme siihen. Edellisen puheenjohtajuuskauden jälkeen odotukset ovat korkealla, mutta ei anneta sen pelottaa vaan hoidetaan tämänkertainen urakka vielä paremmin. Hallitus, jokainen ministeri ja me kaikki täällä Suomessa tarvitsemme siihen teidän arvokasta panostanne.