Ministeri Väyrysen puheenvuoro Kehityspoliittisen toimikunnan vuosiraportin julkistamistilaisuudessa

Ministeri Väyrysen puheenvuoro Kehityspoliittisen toimikunnan vuosiraportin julkistamistilaisuudessa

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrysen puheenvuoro Kehityspoliittisen toimikunnan KPT:n vuosiraportin julkistamistilaisuudessa Helsingissä 10. kesäkuuta 2010.

Muutosvarauksin

Hyvät kehityspoliittisen toimikunnan jäsenet, hyvät kuulijat,

Suomen kehityspolitiikkaa toteutetaan tänä vuonna hyvin erilaisessa globaalissa toimintaympäristössä kuin syksyllä 2007, jolloin valtioneuvoston kehityspoliittinen ohjelma hyväksyttiin. Globaalit kriisit vaikuttivat nopeasti ja dramaattisesti sekä omaan yhteiskuntaamme että kehitysmaiden tilanteeseen. Vaikeimmassa asemassa ovat kaikkein köyhimmät maat ja helpoimmin haavoittuvat ihmiset. Kehityspoliittisen ohjelman lähestymistapa, joka korostaa kokonaisvaltaisuutta ja johdonmukaisuutta köyhyyden vähentämisessä ja kestävän kehityksen edistämisessä, on tänä päivänä entistäkin perustellumpi.

Vuosi 2009 oli Suomen kehityspoliittisen ohjelman kolmas ja aktiivinen toimeenpanovuosi. Kehityspoliittisten linjaustensa mukaisesti Suomi painotti toiminnassaan erityisesti ympäristö- ja ilmastokysymyksiä sekä maaseutukehityksen roolia ja yksityissektorin merkitystä talouskehityksen edistäjänä. Nämä painotukset näkyivät sekä Suomen toiminnassa kansainvälisesti että kahdenvälisesti.

Vuoden 2009 yksi keskeisimpiä yksittäisiä kansainvälisiä ponnistuksia oli ilmastoneuvotteluprosessi. Suomelle tärkeitä kysymyksiä neuvotteluissa olivat kehitysmaille suunnattava ilmastorahoitus, puhtaan kehityksen mekanismit sekä naisten osallistumisen vahvistaminen. Vaikka kattavaa sopimusta ei saatu aikaan, kansainvälinen yhteisö pääsi sopuun lyhyen aikavälin ilmastorahoituksesta.

Kansainvälinen apuarkkitehtuuri hakee uusia muotojaan, mutta Euroopan unioni säilyy Suomen tärkeimpänä kehityspoliittisena viiteryhmänä. Myös EU:n instituutiot ovat muuttumassa Lissabonin sopimuksen voimaantulon myötä ja sopimuksella tulee olemaan vaikutuksia EU:n kehityspolitiikan ja -yhteistyön suunnitteluun ja toimeenpanoon. Suomi näkee, että institutionaaliset muutokset tarjoavat mahdollisuuden lisätä kehityspoliittista johdonmukaisuutta ja kehityspolitiikan vahvaa roolia osana koko EU:n ulkosuhteita. Yhdysvallat on nostanut presidentti Obaman ja ulkoministeri Clintonin toimesta kehityspolitiikan yhdeksi kolmesta keskeisestä ulkopolitiikan osa-alueesta. Toivon, että EU:ssa ei pyritä ainakaan yhtään vähempään.

Alkuvuodesta 2009 Suomi teki merkittävän aloitteen EU:n ja Yhdysvaltojen välisestä transatlanttisesta kestävän kehityksen kumppanuudesta köyhyyden vähentämiseen tähtäävien ponnistusten tehostamiseksi. Aloite nostettiin EU:n kehityspolitiikan sekä EU:n ja Yhdysvaltojen välisen vuoropuhelun ja yhteistyön agendalle. Kansainvälisiin kriiseihin vastaaminen tulee olemaan kumppanuuden keskiössä, sillä yhteistyöaiheita tulevat olemaan vuosituhattavoitteet, ruokaturva ja ilmastonmuutos.

Kehitysyhteistyön maatason toimintojen ohjauksen vahvistaminen on ollut oleellinen osa kehityspolitiikan toiminnallistamista ja kriisien vaikutuksiin vastaamista. Vuonna 2009 valmistuivat ympäristö- ja metsälinjaus, vesialan strategia sekä kehityksen ja turvallisuuden suuntaviivat -asiakirja. Tämän lisäksi laadittiin alueellisia ohjelmia kuten Afrikka-puiteohjelma sekä Laajemman Euroopan aloite (Wider Europe Initiative). Vuonna 2009 valmisteltiin myös yleisen budjettituen ja sektorikohtaisen tuen linjaus, jossa yleisen budjettituen katoksi asetetaan 25 % maakohtaisesta yhteistyöstä.

Hyvät kuulijat,

Kehityspoliittisen toimikunnan tämänvuotisen raportin yksi pääaiheita on kehitysyhteistyön rahoituksen määrään ja julkisen kehitysyhteistyön eli ODA:n määritelmiin liittyvät kysymykset. Aihe on ajankohtainen ja perusteltu. Kertomusvuonna julkisen kehitysyhteistyön (Official Development Assistance, ODA) maksatusten kokonaisarvo oli 0,54 prosenttia Suomen bruttokansantulosta. Kevään kehysriihessä sovittiin kehitysyhteistyömäärärahojen tasosta, joka mahdollistaa määrärahojen nousun jopa yli EU:n sitoumusten, tänä vuonna 0,55 prosenttiin ja vuonna 2011 arviolta 0,59 prosenttiin BKTL:sta. Riittävien kehitysyhteistyömäärärahojen turvaaminen on tavoite, jossa olemme talouskriisistä huolimatta pysyneet. Suomi on edelleen sitoutunut 0,7 prosentin tavoitteeseen vuoteen 2015 mennessä. Olemme myös yksi niistä harvoista maista, joka pystyi viime vuonna nostamaan kehitysyhteistyömäärärahojen tasoa – niin prosentuaali-sesti kuin euromääräisesti.

Kehityspoliittinen ohjelma toteaa, että kehitysyhteistyörahoitus ei ole riittävä kehityshaasteisiin vastaamisessa. Tarvitaankin laajaa kehitysrahoitusta, jossa ovat mukana myös partnerimaiden oma kehitysrahoitus sekä yksityissektori. OECD:n piirissä käyty ’ODA +’ keskustelu onkin ollut tervetullutta. Keskustelun tarkoituksena ei tule kuitenkaan olla ODA:n uudelleenmäärittely, vaan yhä kattavamman kokonaiskuvan saaminen julkisen kehitysyhteistyörahoituksen ulkopuolisesta rahoituksesta. Toimikunta toteaa raportissaan, että ”ODA + -käsitteen luominen on keinotekoista”. Mielestäni käsitteen mahdollisuudet ja riskit kehitystavoitteiden saavuttamiselle tulee ensi kartoittaa ja sen jälkeen tehdä johtopäätökset käsitteen käyttökelpoisuudesta.

Yksi lähitulevaisuuden suurimpia rahoitushaasteita on lyhyen aikavälin ilmastorahoitussitoumuksista vastaaminen. Suomi on sitoutunut 110 miljoonan euron lisäykseen vuosina 2010–12. Kysymys siitä, mitä tarkoitetaan ’uudella ja lisäisellä’ ilmastorahoituksella, jakaa mielipiteitä. Tämän valossa ei siis ole tavatonta ettei toimikunta ole pystynyt muodostamaan yhtenäistä näkemystä lisäisyydestä, kuten raportista näemme. Suomen aikomus on hoitaa oma 110 miljoonan euron sitoumuksensa niin, että tämä summa koostuu varsinaisen kehitysyhteistyöhön sisältyvän ilmastorahoituksen kasvusta aiempaan nähden. Se tulee siis olemaan uutta ja lisäistä ilmastorahoitusta ja myös uutta kehitysyhteis-työrahoitusta.

Kun tarkastellaan ilmasto- ja kehitysrahoituksen suhdetta pidemmällä aikavälillä, vuosikymmenen päähän ja siitä eteenpäin, lisäisyyskysymys asettuu toisenlaiseen valoon. Jos ilmastoneuvotteluissa päästään sopimukseen ilmastorahoituksen kasvattamisesta pidemmällä aikavälillä sellaisiin volyymeihin, joihin toimikunnankin raportti viittaa, ei sen julkinen osuus enää mahdu sellaisenaan Suomen eikä muidenkaan avunantajien kehitysyhteistyöbudjetteihin edes 0,7 prosentin BKTL -tasolla.

Selvennykseksi toimikunnan raporttiin totean, että varsinaisen kehitysyhteistyön varoja ei ohjata turvapaikanhakijoiden kuluihin. Sen sijaan julkiseen kehitysyhteistyöhön eli ODA:aan luetaan osa sisäministeriön pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanoton kustannuksista. Kuten toimikunta esittää, Suomi ajaa OECD:ssa turvapaikkahakijoiden kulujen raportointiin käytettävien kriteerien selventämistä ja kansainvälisen vertailukelpoisuuden parantamista. Jos käytetään väljempiä laskentatapoja, päädytään siihen erikoiseen tulokseen, että avunantajamaa on avun suurin vastaanottaja. Näin on käynyt jo muutaman maan kohdalla. Tämähän ei voi olla kestävä tilanne. Tämän osalta olisin toivonut, että toimikunta olisi ottanut selkeämmin kantaa, miten se itse näkee pakolaismenojen laskentatavan.

Olen erittäin tyytyväinen, että yksityissektori on nostettu yhdeksi toimikunnan raportin teemoista. Mielestäni tämä kertoo siitä, että meillä on yhteinen näkemys yksityisen sektorin tärkeästä roolista kehityksessä. Raportissa annetut suositukset ovat hyviä ja jo nyt osa kehityspolitiikkamme toteutusta. Korjaan kuitenkin toimikunnan raportissa ilmenevän virheen: toimikunta toteaa, että kehityspoliittisessa ohjelmassa ei korosteta yksityistä sektoria kehityskumppanina. Tämä lausunto on harhaanjohtava, sillä kehityspoliittinen ohjelma toteaa, että ”köyhyyttä voidaan poistaa tehokkaimmin aikaansaamalla suotuisaa taloudellista kehitystä” ja että ”kansainvälinen kauppa ja integroituminen sääntöpohjaiseen kansainväliseen talouteen yhdessä kansallisen toimintaympäristön uudistusten kanssa voivat merkittävästi nopeuttaa kehitysmaiden talouskasvua” (ohjelma s.12). Kumppanuus yksityissektorin kanssa on siis olennainen osa kehityspolitiikkaamme, ei ainoastaan sen toimeenpanoa.

Raportti nostaa oikeutetusti esiin kehitysmaiden puutteellisen liiketoimintaympäristön yritysten suurimpana toiminnan esteenä ja talouskasvun jarruna. Suomi onkin kumppanimaidensa kehitystilanteen huomioiden pyrkinyt tukemaan liiketoimintaympäristön kehittymistä nojautuen kansallisiin köyhyyden vähentämisohjelmiin esimerkiksi Sambiassa, Etelä-Afrikassa ja Vietnamissa.

Raportissa ei täysin tyhjentävästi huomioida sitä, että ulkoministeriöllä on käytössään kolme varsinaista yksityisen sektorin operaatioita tukevaa instrumenttia (Finnfund, Finnpartnership ja korkotukiluotto). Nämä muodostavat tiiviin ja kattavan paketin, jonka kautta pystymme tukemaan kehitysvaikutuksia yksityissektorin kanssa. Raportin ns. yhden luukun neuvontapalvelun osalta mainittakoon, että virtuaalinen keskitetty palvelu on näiden osalta jo luotu ulkoministeriön Internet-sivuille ja kehittämistyötä jatketaan tiiviissä yhteistyössä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa.

Toimikunta esittää raportissaan kattavan analyysin kehitys ja turvallisuus -teemasta ja analyysin tuloksiin on helppo yhtyä. Suomen lähtökohta on, että kehityspolitiikka, joka edistää taloudellisesti, luonnontaloudellisesti ja yhteiskunnallisesti kestävää kehitystä ehkäisee myös konfliktien syntymistä, niiden ratkaisua sekä konfliktien jälkeistä jälleenrakennusta.

Raportti huomauttaa, että viime vuonna valmistunut turvallisuus ja kehitys-linjaus ei nosta riittävästi esille heikon valtion omille kansalaisilleen aiheuttamia ongelmia, kuten turvattomuutta ja puutteellisesti toteutuvia ihmisoikeuksia. Tämä huomio on harhaanjohtava, sillä turvallisuus ja kehitys -linjaus nimenomaan painottaa, että ihmisoikeuksien, demokratian ja oikeusvaltiokehityksen vahvistaminen ovat keskeisiä työkaluja kriisien ennalta ehkäisyssä ja hoidossa.

Toimikunta suosittelee raportissaan, että Suomen tulisi luona uusi strategia toiminnalle konflikti- ja kriisimaissa. En näe tarpeellisena erillistä strategiaa, jonka puitteissa määritellään kriteerit kohdemaista. Turvallisuus ja kehitys-linjauksessa on jo määritelty painopisteet Suomen toiminnalle kehityksen ja turvallisuuden edistämiseksi. Tämän lisäksi Suomi voi hyödyntää omassa työssään jo olemassa olevia kriteereitä ja indikaattoreita (esim. Maailmanpankin arviot ja YK:n Kehitysohjelman Inhimillisen Kehityksen Indeksi).

Hyvät toimikunnan jäsenet, hyvät kuulijat,

Voin tyytyväisyydellä todeta, että kehityspoliittinen toimikunta valitsi vuosiraporttinsa aiheiksi Suomen kehityspolitiikalle keskeisiä teemoja. Teemavalintojen osalta jäin kuitenkin kaipaamaan analyysiä Lissabonin sopimuksen toimeenpanosta ja sen institutionaalisista vaikutuksista EU:n kehityspolitiikalle ja -yhteistyölle. Tämä tulee lähitulevaisuudessa olemaan yksi keskeisiä muutoksia kansainvälisessä apuarkkitehtuurissa ja olisi ollut perusteltua, että myös toimikunta olisi nostanut aiheen osaksi raporttia.

Kehityspoliittinen toimikunta on neuvoa-antavana elimenä ulkoministeriölle keskeinen asiantuntijaresurssi. Tämänvuotinen raportti onkin kattava yleisesitys, joka toimii johdantona kehityspolitiikan ajankohtaisiin kysymyksiin. Kannustan toimikuntaa kuitenkin nyt käsissämme olevaa raporttia rohkeampiin ja innovatiivisiinkin kannanottoihin Suomen kehityspolitiikasta ja sen toimeenpanosta. Näin voimme tehdä yhdessä yhä laadukkaampaa ja vaikuttavampaa kehityspolitiikkaa ja -yhteistyötä.

Kiitos.