Ministeri Soinin puhe pohjoismaisesta rauhanvälitystyöstä

Ulkoministeri Timo Soinin puhe keskustelutilaisuudessa pohjoismaisesta rauhanvälitystyöstä Perspectives from Peace Diplomacy -seminaarissa Helsingissä 9. maaliskuuta 2018.

Minulla on ilo toivottaa teidät kaikki tervetulleiksi tänä aamuna seminaariimme, jonka aiheena ovat rauhandiplomatian näköalat (”Perspectives from Peace Diplomacy”). Tapahtuman tarkoituksena on tarjota suomalaiselle yleisölle tilaisuus keskustella Uppsalan yliopiston professorin Peter Wallensteenin kanssa. Professori Wallensteen on tehnyt yhdessä professori Isak Svenssonin kanssa tutkimuksen rauhandiplomatiasta ja tähän toimintaan toisen maailmansodan jälkeisenä aikana osallistuneista pohjoismaisista toimijoista. Tutkimustulokset julkaistiin vuonna 2016 teoksessa ”Fredens diplomater: Nordisk medling från Bernadotte till Ahtisaari” (Rauhan diplomaatit: pohjoismainen rauhanvälitys Bernadottesta Ahtisaareen).

Kuten professorit Wallensteen ja Svensson kirjoittavat, Pohjoismaista on tullut enemmän rauhanvälittäjiä kuin niiden maantieteellisen koon tai väestömäärän perusteella voisi olettaa. He ovat myös onnistuneet työssään hämmästyttävän hyvin. Voimme oppia heiltä paljon, ja nämä opetukset on syytä pitää mielessä ja niitä on sovellettava käytäntöön, kun kehitämme uusia tapoja helpottaa konfliktien ratkaisemista ja edistää rauhaa eri puolilla maailmaa.

Rauhanvälitystoiminnan edistäminen ja rauhanvälitykseen osallistuminen ovat Suomen ulkopolitiikan strategisia painopisteitä. Suomi on kehittänyt perinteistä rooliaan rauhaa ja vakautta edistävän kansainvälisen työn tukijana ja vakiinnuttanut paikkansa aktiivisena toimijana rauhanvälityksen alalla Euroopassa ja sen ulkopuolella läheisessä yhteistyössä kumppaniensa kanssa. Lähestymistapamme rauhanvälitykseen on kokonaisvaltainen: kiinnitämme huomiota konfliktien ehkäisemiseen sekä kansallisten vuoropuhelujen edistämiseen ja siihen, että kansalaisyhteiskunnan toimijat osallistuvat kattavasti rauhanprosesseihin. Painotamme naisten ja nuorten sekä tarpeen mukaan perinteisten ja uskonnollisten johtajien osallistumisen tärkeyttä.

Suomi tukee rauhanprosesseja useissa maissa sekä poliittisesti että taloudellisesti. Suurlähetystöillämme on tärkeä tehtävä seurata ja analysoida tilanteen kehittymistä paikan päällä niin, että voimme päättää, milloin ja missä Suomen osallistumisesta on hyötyä.

Ulkoministeriö pyrkii parhaillaan parantamaan rauhanvälitysosaamisensa vaikuttavuutta ja koordinointivalmiuksiaan. Tämä on ratkaisevan tärkeää, jotta pystymme tarjoamaan apua konfliktien osapuolille silloin, kun tarve vaatii, ja auttamaan kansainvälisiä järjestöjä rauhanvälityksessä. Diplomatia ja sen harjoittajat ovat pohjimmiltaan rauhan välineitä.

On olemassa monia tapoja luoda edellytyksiä konfliktien ratkaisemiseen ja tasoittaa tietä kohti tätä päämäärää. Diplomaattiset taidot hankitaan välittömissä sovittelutilanteissa, joissa keskeistä on ihmisten välinen vuorovaikutus, aktiivinen kuunteleminen, viestintä, kunnioitus, herkkyys, keskinäinen ymmärrys ja ennen kaikkea väsymätön vuoropuhelu. Tässä yhteydessä on hyödyllistä palauttaa mieleen, että alkuperäinen kreikan kielen käsite dia-logos koostuu kahdesta osatekijästä. Sanan loppuosa logos tarkoittaa sanoja, kun taas sanan alkuosa dia ei tarkoita lukua kaksi vaan sen merkitys on ”jonkin kautta/läpi” ja se viittaa liikkeeseen. Vuoropuhelu tarkoittaa näin ollen ajatusten vaihtoa moneen eri suuntaan; sanoilla voidaan – ja usein myös halutaan – muuttaa keskustelukumppanien ajattelua.

Vielä toistaiseksi ihmismieli on tekoälyä monimutkaisempi – sekä hyvässä että pahassa. Teknologian kehitys vaikuttaa kuitenkin myös rauhanvälitykseen, ja sen monia mahdollisia käyttötapoja kannattaa selvittää.

Menestyksekäs rauhanvälitys perustuu usein vankkaan poliittiseen kokemukseen. Ei ole liioiteltua todeta, että politiikka on kova koulu ja parhaimmassa tapauksessa se antaa rauhanvälittäjille ominaisuuksia ja avaa heille näköaloja, joista saa hyödyllisiä eväitä rauhanvälitystyöhön. Olen nimittänyt kansanedustaja Jutta Urpilaisen rauhanvälityksen erityisedustajakseni. Urpilaisen työn painopisteenä ovat naiset ja nuoret erityisesti Afrikassa.

Lisäksi haluan kiinnittää huomiota siihen, että presidentti Tarja Halonen on nimitetty Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteerin työtä tukevaan rauhanvälityksen korkean tason neuvoa-antavaan paneeliin. Mainitsen nämä nimet siksi, että haluan korostaa, että rauhanvälityksessä henkilön persoonallisuudella voi todella olla merkitystä. Ihailen aidosti menestyksekkäiden rauhanvälittäjien sisukkuutta, päättäväisyyttä ja poikkeuksellisia ihmissuhdetaitoja. Rauhanvälitysprosessissa kohdataan toisinaan mahdottomilta vaikuttavia haasteita. Välitysprosessin onnistuminen voi kuitenkin kirjaimellisesti mullistaa konfliktin uhrien elämän, kun taas toimimatta jättämisen seuraukset olisivat kestämättömät.

Pohjoismaat ovat monin tavoin ainutlaatuinen alue maailmassa. Yhteiskuntiemme vakaus ja vauraus antavat meille mahdollisuuden vaikuttaa aktiivisesti rajojemme ulkopuoliseen kehitykseen. Pohjoismainen yhteistyö on myös voimavara, jonka turvin voimme pyrkiä yhteisiin tavoitteisiin globaalissa ympäristössä. Rauhandiplomatia on erinomainen alue, jolla voimme osoittaa johtajuutta sekä yhdessä että erikseen. Ruotsi on tällä hetkellä YK:n turvallisuusneuvoston jäsen. Olemme yhdessä edistäneet erilaisia aloitteita, joista voidaan mainita pohjoismaisten naisrauhanvälittäjien verkosto (Nordic Women Mediators). Tällaisilla aloitteilla kartutetaan vaikuttamismahdollisuuksia, josta voi olla hyötyä myös muissa yhteyksissä.

Professori Peter Wallensteen ja hänen kollegansa Isak Svensson esittävät teoksessaan kattavan katsauksen pohjoismaiseen rauhandiplomatiaan toisen maailmansodan jälkeisenä aikana. Henkilöluettelo on vaikuttava, ja niin ovat myös työn tulokset. Teoksen analyysi antaa meille tietoa erilaisista tilanteista ja auttaa meitä ymmärtämään rauhanvälityksen erityistä tehtävää väkivaltaisten konfliktien ratkaisemisessa. Vaikka maailmassa onkin pitkittyneitä konflikteja, joita ei ole pystytty ratkaisemaan, emme koskaan saa lakata toivomasta ja uskomasta. Asenteella ja toiminnan suunnalla on merkitystä.

Uskon, että rauhanvälityksen tulevaisuuden kannalta on elintärkeää, että tietoa ja kokemuksia siirretään eteenpäin tuleville rauhanvälittäjille. Haluan tässä yhteydessä kiittää professori Wallensteenia siitä, että hän on edistänyt tätä tavoitetta näin merkittävällä panoksella. Vaikka monet asiat maailmassa muuttuvatkin nopeasti, konfliktien perimmäiset syyt ovat pysyviä ja ihmisluonne pysyy melko lailla muuttumattomana.

Kokeneilla rauhanvälittäjillä on ainutlaatuiset edellytykset toimia rauhanvälittäjän uralle aikovien henkilöiden mentoreina. Toivon, että tämä seminaari tarjoaa tilaisuuden luoda tällaisia suhteita. Länsimaisissa yhteiskunnissa niin sanottujen senioreiden viisaudelle ei useinkaan anneta sen ansaitsemaa arvoa.

Meillä ei kerta kaikkiaan ole tähän varaa. Meidän on myös oltava tarpeeksi nöyriä oppiaksemme vastapuoliltamme Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa, missä perinteiset tai uskonnolliset johtajat ovat harvoin nuoria. Samalla, kun kiinnitämme järjestelmällisesti huomiota nuoriin ja painotamme heidän rooliaan rauhanvälitysprosesseissa, meidän on varottava itse tahattomasti synnyttämästä rauhanvälitystyössämme sukupolvien välisiä kuiluja.

On selvää, että rauhanvälittäjillä riittää maailmalla työsarkaa. Monet vanhat konfliktit hautuvat, ja samalla puhkeaa uusia. Maailmassa on paljon voimia, jotka lisäävät yhteiskuntiin kohdistuvia paineita. Konfliktien luonne on muuttumassa tavoilla, jotka tekevät niiden ratkaisemisesta entistä haastavampaa. Tämä seminaari rauhanvälitysdiplomatian pohjoismaisista perinteistä osuu näin ollen erittäin otolliseen ajankohtaan.

Juhlistamme tänä vuonna suomalaisen diplomatian 100-vuotista historiaa. Rauhandiplomatia on ja tulee vastaisuudessakin olemaan suomalaisen ulkopolitiikan keskiössä. Suomalaisille vuosi 2018 on samalla myös muistovuosi; meidän on aika pohtia, miten oma kansakuntamme on selviytynyt väkivaltaisista konflikteista. Sata vuotta sitten pystyimme yhdistämään voimamme rauhan lujittamiseksi. Tämän päivän keskustelu on mitä sopivin tapa juhlistaa konfliktin taltuttamisen jälkeen saavutettua rauhaa.

Voimme asettaa rauhanvälitystyömme tavoitteet korkealle, vaikka meillä ei olisikaan yksimielisyyttä siitä, mitä muuta rauhan käsite tarkoittaa kuin sodan tai konfliktin vastakohtaa. Uskon kuitenkin, että me kaikki voimme hyväksyä Erasmus Rotterdamilaisen esittämän ajatuksen siitä, että ”epäoikeudenmukaisinkin rauhanvälittäjien työn tuloksena syntyvä rauha on parempi kuin oikeutetuinkaan sota”. Rauhanvälityksen haasteena on saada kaikki osapuolet näkemään ja ymmärtämään, miksi rauha kannattaa. Mielestäni tämä on yhä olennainen ja tärkeä ohje nykyisille ja tuleville rauhanvälittäjille.

Kiitos.

rauhanvälitys