Ministeri Lehtomäki vihki Stora Enson pakkauskartonkitehtaan Venäjällä

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäen puhe
Stora Enson Arzamasin pakkauskartonkitehtaan vihkiäisissä Nizhny-Novgorodissa Venäjällä.

7.6.2004





Herra kuvernööri, hyvät naiset ja herrat,

Minulla on suuri ilo ja kunnia tuoda Suomen hallituksen tervehdys Nizhny-Novgorodin alueelle ja tähän vihkijäistilaisuuteen. Nizhny-Novgorodin alue on ollut vuosisatojen ajan Venäjän tärkeä kauppapaikka. Se on nykyisin maan tärkeimpiä teollisuusalueita, missä on myös merkittävää metsäteollisuutta. Tunnetut venäläiset kirjailijat, kuten Maxin Gorki, ovat kuvanneet alueenne tapahtumia ja ihmisiä. Uskon alueenne historiallisen taustan luovan hyvän perustan myös tulevaisuuden kauppa- ja taloussuhteiden kehittämiselle.

Metsällä ja metsäteollisuuden kehityksellä on ollut suuri vaikutus suomalaiseen yhteiskuntaan ja hyvinvointiin. Suomen metsäteollisuuden historiallisella kehityksellä 1600-luvulta on ollut yhteydet Suomi-Ruotsin ja Venäjän historiaan. Suomen metsien päävientituote oli aikoinaan terva. Se oli tärkeä raaka-aine laivanrakennusteollisuudelle ja merkittävä kaupan kohde. 1800-luvulta lähtien Venäjän ja Suomen sahateollisuus kehittyivät nopeasti samaan tapaan ja molemmissa maissa mukana oli myös ulkomaisia investoijia.

Suomalaisten metsäteollisuuden kehitys tervanviejistä, sahoista ja mekaanisesta metsäteollisuudesta nykyisiksi globaaleiksi toimijoiksi maailmanmarkkinoilla ansaitsee tunnustuksen. Aseman saavutus on yli 100 vuotta kestäneen määrätietoisen työn tulos. Perustana ovat olleet yleinen osaaminen, raaka-ainelähteet, metsänhoito, kemian teollisuus sekä korkeatasoinen kone- ja laiteteollisuus. Lisäksi panostukset kehitys- ja tutkimustoimintaan ovat olleet merkittäviä.

Suuret globaaleilla markkinoilla toimivat yritykset ovat kansainvälistäneet tuotantonsa, omistusrakenteensa ja toimintaperiaatteensa. Kansainvälisten pörssiyhtiöiden toimintaan liittyvät oleellisesti tuottovaatimukset sekä toiminnan ja omistuspohjan avoimuus. Suomalaisten metsäyhtiöiden tuotannosta enää alle puolet tapahtuu Suomessa. Todettakoon, että kilpailluilla Saksan markkinoilla suomalaiset metsäyritykset omistavat lähes 50 prosenttia maan paperikoneista. Stora Enso on hyvä esimerkki globaaleilla markkinoilla toimivista yrityksistä, sen johto istuu nykyisin Lontoossa.

Venäjä on Suomelle tärkeä naapuri ja kauppakumppani. Suomen ja Venäjän välisessä kauppa- ja talousyhteistyössä metsäsektorilla on keskeinen asema. Myös Suomen valtio on panostanut osaltaan metsäyhteistyöhön. Pääministereiden aloitteesta pidettiin vuonna 2002 Moskovassa maittemme välinen metsähuippukokous, ja seuraava kokous on sovittu pidettäväksi Helsingissä lokakuussa 2004.

Venäjällä on suuret metsävarat ja niiden vuotuisesta kasvusta hyödynnetään vain viidennes. Suomalaiset yritykset ovat merkittäviä puuraaka-aineen ostajia Venäjällä. Viime vuonna tuotiin Venäjältä puuta enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Ostot tuovat lisärahaa Venäjälle omiin investointeihin ja kehittämistoimintaan, myös niiden työllistävä vaikutus on merkittävä.

Suomessa on seurattu mielenkiinnolla Venäjän sisäistä keskustelua metsäteollisuuden kehittämiseksi. Tavoitteena on turvata maan metsäteollisuuden kestävä ja tehokas kehitys sekä toimintamahdollisuudet kansainvälisillä markkinoilla. Ymmärrämme Venäjän tavoitteet oman metsäteollisuuden kehittämiseksi ja jalostusasteen nostamiseksi. Tässä prosessissa ulkomaisilla yrityksillä ja ulkomaisella teknologialla on oma asemansa. Näin on ollut myös Suomen oman metsäteollisuuden historiallisessa kehitysprosessissa.

Uskon, että lähivuosina Venäjän markkinoilla kasvaa kysyntä metsäteollisuuden tuotteille. Taloudelliset uudistukset ja yleinen vakaus tekevät Venäjästä aikaisempaa houkuttelevamman myös metsänteollisuuden investoinneille. Venäjän uusi metsälaki on tärkeä ja odotamme mielenkiinnolla sen käsittelyä duumassa. Venäjän houkuttelevuutta investointikohteena lisäisi modernin investointisuojasopimuksen solmiminen maittemme välillä.

Venäjän yleistä integraatiota sivuavat neuvottelut Venäjän liittymisestä Maailman kauppajärjestön WTO:n jäseneksi. Euroopan unioni ja Venäjä vahvistivat äskettäin Moskovan pidetyssä huippukokouksessa päässeensä osaltaan sopimuksen WTO-jäsenyyden ehdoista. Toivottavasti tämä nopeuttaa neuvotteluja muiden WTO-jäsenmaiden kanssa ja johtaa Venäjän pikaiseen jäsenyyteen järjestössä.

Suomalaiset yritykset tuntevat kasvavaa mielenkiintoa Nizhny-Novgorodin aluetta kohtaan. On sovittu, että Suomen ja Nizhny-Novgorodin välinen aluetyöryhmä tulee kokoontumaan vielä syksyn aikana selvittämään konkreettisia yhteistyöaloja. Suomen hallitus näkee tärkeäksi yhteistyön kehittämisen Venäjän alueiden kanssa.

Olen tyytyväinen, että yksi Suomen teollisuuden lippulaivoista Stora Enso on jatkanut investointejaan Venäjän metsäteollisuuteen. Viime vuonna käynnistettiin uusi saha Pitkärannassa Karjalassa. Nyt vihittävä pakkauskartonkitehdas on samantyyppinen kuin Balabanovossa Kalugan alueella vuonna 1998 toimintansa käynnistänyt tehdas. Tämä osoittaa suomalaisten luottamuksen Venäjän ja Nizhny-Novgorodin alueen vakauteen.

Haluan toivottaa yritykselle ja sen työntekijöille kaikkea onnea ja menestystä!


























Stora Enso inaugurates Arzamas Mill in Russia(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Venäjä
metsätalous