Ministeri Lehtomäen puhe kehityspoliittisen toimikunnan seminaarissa
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäki, kehityspoliittisen toimikunnan vuosilausuntoseminaari 1.3.2007, Helsinki.
Suomen kehityspoliittinen tie
Elämme niitä aikoja, jolloin katsotaan menneeseen kuitenkin niin, että ajatukset ovat jo kovin vahvasti kiinni tulevassa. KPT:n vuosilausuntoseminaarin ajoittaminen päivään 2,5 viikkoa ennen vaaleja on onnistunut. Vuosilausuntoseminaari on onnistuttu ajoittamaan vieläpä päivään, jolloin istuva hallitus käy iltapäivällä viimeiseen kehysriiheensä. Tämänpäiväisestä kehysriihestä odotetaan melko teknisluonteista; poliittisen linjanvetojen aika on uudella hallituksella, mukaanlukien ensi vaalikauden sitoumukset kehitysyhteistyömäärärahojen kasvattamiseksi.
Olen iloinen siitä, että Kehityspoliittinen toimikunta on onnistunut kehittymään neljässä vuodessa näin vahvaksi toimijaksi, mitä se nyt on. Paljosta on kiittämään toimikunnan aktiivista puheenjohtajaa, Gunvor Kronmania, ja hänen apunaan toimivaa sihteeristöä. Toimikuntaan on myös valikoitunut tehtäväänsä aidolla kiinnostuksella ja vastuuntunnolla varustettuja jäseniä. Teidän kaikkien asiantuntemuksenne ja panoksenne ansaitsevat kiitokset.
Mutta ennenkaikkea, työ puhuu puolestaan. Tänään julkistettu KPT:n kolmas vuosilausunto jatkaa edeltäjiensä kunnikasta perinnettä; se ruotii suomalaisen kehityspolitiikan tilaa viime vuodelta rehellisesti ja fokusoituen muutamaan tärkeäksi koettuun asiaan. KPT:n vuosilausunto on muodostunut arvokkaaksi työkaluksi niin ministerille kuin virkamiehillekin - lausuntoa odotetaan ja siihen viitataan.
On luonnollista että EU-asiat korostuvat viime vuodesta kertovassa lausunnossa, olihan jo kevätkausi koko valtionhallinnolle ja UM:lle täyttä valmistautumista puheenjohtajuuteen syksyn sujuessa enemmän ja vähemmän aviossa EU:n kanssa.
On arvokasta että vuosilausunnossa annetaan sekä ruusuja että risuja Suomen kehityspoliittiselle toiminnalle. Koska mukavilla asioilla on aina mukava aloittaa, aloitetaan yhdellä myönteisellä asialla.
Ruusuksi menneestä kaudesta koen ehdottomasti lausunnossa esiinnostetut arviot siitä, että Suomi onnistui EU:n puheenjohtajamaana edistämään unionin toiminnan kehityspoliittista johdonmukaisuutta.
Miksi tämä tuntuu hyvältä tunnustukselta? Siksi, että kyseessä on niin merkityksellinen asia. EU on maailman suurin avunantaja - on tärkeää että sen apupanokset tuottavat myös tulosta. EU on myös suurin kehitysmaiden kauppakumppani ja monilla jäsenmaista on historiallisia siteitä kehitysmaihin. EU:lla itsellään on myös voimakas halu vahvistaa omaa kansainvälispoliittista rooliaan kirkastamalla EU:n ääntä ulkopoliittisissa kysymyksissä. Vain johdonmukainen unionin politiikka voi tuottaa myönteisiä kehityspoliittisia vaikutuksia ja olla osaltaan vahvistamassa unionin globaalia roolia.
Yksi konkreettisimmista johdonmukaisuuskysymyksistä tällä hallituskaudella on ollut kaupan ja kehityksen välinen sidos. Voidaan hyvin sanoa, että kauppa- ja kehityskysymyksen edistäminen on profiloinut Suomea etenkin EU:n sisällä. Varsinkin nyt, kun varsinaiset WTO-neuvottelut ovat olleet jumissa, on ollut erityisen tärkeää miettiä sitä, miten muilla mahdollisilla tavoin kehitysmaiden osallistumista kansainväliseen kauppaan voidaan edistää. Pelkkä tariffien, tullien ja kiintiöiden käsittely WTO-neuvottelujen piirissä ei auta, mikäli kehitysmaalla itsellään ei ole vientiin kelpaavaa tuotantoa tai jos maassa ei ole sellaista liikenneinfrastrukturia, minkä avulla tuotantoa saataisiin liikkeelle. Kaiken taloudellisen toimeliaisuuden elinehtona on luonnollisesti mm. hyvin toimiva hallinto, verotus, tulli jne.
Tätä samaa tarjonnan kysymystä käsitellään KPT:n lausunnossa maataloustuotannon näkökulmasta. Lausunnossa tuodaan hyvin esiin se, mikä on maataloustuotteiden viennin rooli kehitysmaiden todellisuudessa; vaihteluväli kaikkein köyhimpien kehitysmaiden ja sitten toisaalta kehittyneempien kehitysmaiden välillä on valtava. Brasilia ja Etiopia pelaavat aivan eri sarjoissa, vaikka yleensä julkisessa keskustelussa kehitysmaista ja maatalouskaupasta ne monesti sijoitetaankin samalle viivalle. Tämä sama tasoero kehitysmaaryhmän välillä koskee maatalouskaupan lisäksi kaikkea muutakin kaupankäyntikykyä. Yleistysten tekeminen kehitysmaaryhmän sisällä on vaarallista ja harahaanjohtavaakin.
Hyvät kuulijat,
kiitosten ohella toimikunta antaa hallitukselle kehityspolitiikasta myös risuja. Kehitysyhteistyömäärärahojen euromääräinen nousu tunnustetaan mutta samalla se todetaan riittämättömäksi.
En kiistä prosenttitavoitteen kaukaisuutta mutta en myöskään hallitukseni edustajana suostu tuntemaan häpeää siitä, että olemme lisänneet kehitysrahoitusta neljän vuoden aikana noin 240 miljoonalla eurolla. Harva menokohta valtion budjetissa on kasvanut tällä tahtia. Koska lähdimme matalalta tasolta ja koska kansantuotteemme on kasvanut odotettuakin nopeammin, on prosentuaalinen edistyminen ollut tuskallisen hidasta.
Olennaista seuraavallakin hallituskaudella on tehdä sellainen euromääräinen lisärahoituksen suunnitelma josta pidetään kiinni, pitää tähtäimessä 0,7 prosentuaalinen tavoite, muistaa että kehityspolitiikkaa tehdään euroilla eikä prosenteilla ja että sisällöllä on hyvin tärkeä merkitys.
Toinen kritiikin kärki lausunnossa osuu siihen, ettemme ole onnistuneet pyrkimyksessämme keskittää apuamme harvempiin maihin ja harvemmille sektoreille. Tämän tavoitteen saavuttamisen vaikeus on ollut yllätys myös minulle. Mutta kyseessä taitaa olla tavoite, joka on helpommin sanottu kuin tehty. Aito keskittäminen vaatii aina luopumista ja priorisoimista - ja varsinkin luopuminen on vaikeaa. Uskon että seuraavan kehityspoliittisen ohjelman hyväksymisen yhteydessä tätä harjoitusta tullaan edelleen jatkamaan. Naapurimaamme Ruotsi on aloittamassa samanlaista harjoitusta - tulee olemaan mielenkiintoista seurata, miten he siinä tehtävässä onnistuvat.
Sekä avun keskittämisen että päävastaanottajamaiden tason avun kasvattamista säätelevät monet muutkin tavoitteet ja realiteetit kuin oma kehityspoliittinen ohjelmamme. Esimerkiksi turvallisuuspoliittisen jatkumon nimissä meidän on monesti lähdettävä sinnekin, minne emme suuunnitelleet lähtevämme kehityspoliittista ohjelmaa tehdessämme. Toisaalta, avun määrää päävastaanottajamaissa kannattaa kasvattaa vain sitä mukaa, kuin lisärahalle on vastaanottokykyä. Esimerkiksi vaikeiden korrptiotilanteiden takia apupanoksia kannattaa aina pidätellä, kuten nyt on tapahtunut Kenian avussamme.
Hyvät kehityspolitiikan ystävät,
pienet uudistukset hukkuvat helposti makrotason haasteiden alle. Tässä vaalikauden viimeisessä kehityspoliittisen toimikunnan tilaisuudessa haluan nostaa esiin kaksi konkreettista uutta toimintamallia, jotka olemme yhdessä saaneet luotua.
Ensinnäkin, jo aiemmin viitattuun kaupan ja kehityksen tematiikkaan liittyen olemme saaneet hyvin liikeelle Liikekumppanuusohjelman. Liikekumppannusohjelma tarjoaa neuvoa ja kontakteja sekä rahallista tukea yrityksille, jotka hakevat liiketoimintamahdollisuuksia kehitysmaista. Ohjelman kantava ajatus on se, että vain yksityissektorin vahvistumisen kautta kehitysmaiden taloudellinen pohja voi saada kestävyyttä. Ulkoministeriö on ulkoistanut ohjelman toimeenpanon Finnfundille - kaikki kuulemani palaute tästä järjestelystä on ollut pelkästään positiivista.
Toinen uusi toimintamuoto, jonka haluan nostaa esiin, on suomalaisten puolueiden yhdessä muodostama Demo ry - yhdistys, joka pyrkii monipuoluepohjalta vahvistamaan kehitysmaiden puoluejärjestelmää. Vain toimiva puoluejärjestelmä voi taata toimivan parlamentarismin ja sitä kautta aidon demokratian. Tämä sama tosiasia pätee niin meillä Suomessa kuin kehitysmaissakin.
Parlamenttien budjettivallan ja niiden kapasiteetin vahvistaminen on myös tärkeällä tavalla linkitetty budjettituen valvontaan kehitysmaiden sisällä. Toivon että Demo ry:n toimijoilla riittää intoa tehdä tätä tärkeää työtä demokratian rakenteiden vahvistamiseksi. Uskon myös, että toimimalla yhdessä puolueet voivat osoittaa että toimivat yhteistyösuhteet yli oppositio-hallitus-asetelman ovat mahdollisia ja jopa hedelmällisiä.
Kuten alussa jo totesin, tässä vaiheessa vaalikautta katsotaan jo hyvin paljon myös eteenpäin. Lausunnossa esitetään seuraavalle hallitukselle perustettavaksi globaaliasioiden ministeriryhmää ja sen työtä tukemaan uutta virkamieselintä. Uusien hallinnollisten virkamiestasojen luomisesta en jaksa kovin paljon innostua, mutta globaaliasioiden ministeriryhmässä näen kyllä paljonkin ideaa.
Tällaisessä ministeryhmässä voitaisiin käsitellä strategisesti merkittäviä, globaaleja kysymyksiä. Siellä voitaisiin valmistautua myös erilaisiin kokouksiin, esimerkiksi valmistautumista Nairobissa pidettyn kansainvälisen ilmastokokoukseen tai valmistautumista Maailmanpankin vuosikokoukseen voitaisiin tällaisessa ryhmässä käsitellä. Moni asia toki tulee vähintään muodollisesti käsitellyksi EU-ministerivaliokunnassa, mutta tälläinen erillinen globaaliasioiden ministeriryhmä voisi tarjota kunnon keskustelufoorumin ministereille ainkin muutaman kerran vuodessa.
Olen aivan varma siitä, että ilmastokysymykset tulevat olemaan seuraavassa kehityspoliittisessa ohjelmassa varmasti aivan toisella tavalla esillä, mitä ne nykyisessä ohjelmassa ovat. Panoksiamme kehitysmaiden selviämiseksi ilmastomuutokseen vastaamisessa tulee lisätä, koska monien kehitysmaiden on arvioitu olevan kaikkein suurimpia häviäjiä ilmastonmuutoksessa.
Jo nyt on huomattu joidenkin kansainvälisten kansalaisjärjestöjen taholta vaara siitä, miten kansainväliset paineet lisätä bionergian näyttöä voidaan kokea kehitysmaissa. Huonosti hoidettuna bioenergian tuotantoketjulla toki voi olla ei-toivottuja sosiaalisia ja ympäristövaikutuksia kehitysmaissa. Kategorisesti emme kuitenkaan voi jättää hyödyntämättä kehitysmaiden biopolttoaineiden potentiaalia. Meidän on vain tehtävä tämäkin asia alusta asti hyvin, huolehdittava maanomistuskysymyksistä, metsityksestä jne. Parhaimmillaan uusiutuvat energialähteet voivat tuoda työtä ja toimeentuloa myös maaseudulla, niin meillä kuin muuallakin.
Kehitysmaiden maaseutuun panostaminen myös perinteistä maataloutta kehittämällä on otettava nykyistä vahvemmin esille niin meidän avunantajien taholta kuin kehitysmaissa itsessään. Maailman slummit ovat jo täynnä eikä maailman nälkä puolitu ilman merkittäviä panostuksia elintarviketalouteen.
Hyvät kuulijat,
tulevaisuuden haasteet ovat suuret. Kehityspolitiikan haasteiden alle meinamme joskus läkähtyä. Vaikka usein kohtaammekin kysymyksiä siitä, onko tässä mitään mieltä, on meidän jaksettava tehdä parhaamme. Hanskat tiskiin lyömällä työ ei tule tehdyksi, paremmin voimme toki aina työmme tehdä. Tarvitsemme itse kukin työhömme sopivan annoksen kehitysuskoa, ripauksen itsekriittisyytä, aimo annoksen uudistuskykyä ja sitäkin enemmän aitoa vastuunkantoa maailman köyhimmistä.