Kehitysministeri Sirpa Paateron puhe Nälkä! -tapahtumassa
Kehitysministeri Sirpa Paateron puhe Nälkä! -tapahtumassa Suomen Liikemiesten kauppaoppilaitoksessa Helsingissä 3.12.2014.
Joka seitsemännellä maailman ihmisellä on liian vähän ruokaa. Osa näkee jatkuvasti nälkää, ja osa kärsii ajoittain ruokapulasta. Vielä useampi sinnittelee ravintoarvoltaan heikon ruuan varassa.
Aliravittuja ihmisiä on lukumääräisesti eniten Aasiassa, kun taas Saharan eteläpuolisessa Afrikassa heidän osuutensa väestöstä on suurin. Lisäksi kaksi miljardia ihmistä kärsii piilonälästä eli siitä, etteivät he saa ravinnostaan riittävästi hiven- ja valkuaisaineita eivätkä vitamiineja. Erityisesti lapsilla aivojen kehitys voi vahingoittua näiden puutteesta pysyvästi.
Ruokaturva tarkoittaa, että ihmisillä on riittävästi terveellistä, ravitsevaa ja kulttuurisesti hyväksyttävää ruokaa, jotta he voivat elää tervettä ja aktiivista elämää. Ruokaturva toteutuisi, jos kaikki maailman nykyinen ruoka vain jaettaisiin tasan. Silloin kaikki maapallon seitsemän miljardia ihmistä saisivat päivittäin ruoastaan 2 800 kilokaloria. Se ylittää ihmisen tarvitseman energiamäärän.
Niin ei kuitenkaan tapahdu. Miksi?
Suurimmat syyt ovat köyhyys, epätasa-arvo ja ruoantuotannon tehottomuus tuotantoketjun eri vaiheissa. Köyhimmillä ihmisillä suurin osa tuloista menee ruokaan. Vaikka omassa maassa olisi tarjolla tarpeeksi ruokaa, köyhimmillä ihmisillä ei ole varaa hankkia sitä. Koko maailman ruoka-avusta noin 60 % kohdistuu Afrikkaan.
Kun maailman väestö kasvaa ja ravintotottumukset muuttuvat niin, että lihaa syödään enemmän, se tarkoittaa että ruokaa pitää jatkossa tuottaa paljon enemmän kuin nyt. Jos väestö on vuonna 2050 jo yhdeksän miljardia, kuten ennakoidaan, ruoantuotantoa pitäisi lisätä jopa 70 prosenttia jotta kaikille riittäisi syötävää, siis noin 2 prosentin tasaista vuosivauhtia.
Kasvu on saatava nykyisiltä viljelyalueilta, sillä uutta maatalousmaata voidaan ottaa käyttöön vain rajoitetusti. Samalla on kiinnitettävä huomiota ilmastonmuutoksen vaikutuksiin mm. tulvina ja aavikoitumisena, sekä luonnonvarojen ehtymiseen.
Maataloustuotantoa voi tehostaa erityisesti Latinalaisessa Amerikassa ja itäisessä Euroopassa, ja Afrikassa satomäärät voitaisiin asiantuntijoiden mukaan jopa kolminkertaistaa. Tämä kuitenkin edellyttää kestäviä ratkaisuja, sellaisia jotka ovat paikallisiin oloihin räätälöityjä, sekä myös paljon pääomaa.
Pienviljelijät ja naiset ovat tärkeimpiä ruoantuottajia.
Arviolta 500 miljoonaa pientilaa tuottaa neljä viidesosaa maailman ravinnosta, ja kehitysmaissa naiset viljelevät 60–80 prosenttia ruokakasveista.
Naisten tuottama sato olisi nykyistä parempi, jos he saisivat miesten tavoin maatalousneuvontaa, rahoitusta ja heillä olisi käytössä parempia tuotantopanoksia, kuten siemeniä, lannoitteita ja nykyaikaisia työvälineitä. Myös naisten oikeutta omistaa ja periä maata on parannettava, esim. Keniassa tämä tuli perustuslakiin vuonna 2010.
Kolmasosa ruoasta häviää!
Yhä useammat maailman ihmisistä syövät lihaa, maitotuotteita ja kananmunia. Nykyisin kolmasosa viljelykasveista päätyy eläinrehuksi, ja ruokakasveja jalostetaan myös bioenergiaksi. Asiantuntijat eivät pidä tällaista kehitystä kestävänä, jos aina vain pienempi osuus peltojen antimista päätyy ihmisravinnoksi.
Samaan aikaan jopa kolmasosa ruoasta häviää: Kehittyneissä maissa kotitaloudet heittävät pois ruokaa määrän, joka vastaa koko eteläisen Afrikan vuotuista ruoantuotantoa. Kehitysmaissa taas hävikkiä ja pilaantumista tapahtuu huonon infrastruktuurin ja menetelmien vuoksi viljelykasvien korjuussa, käsittelyssä, kuljetuksessa ja varastoinnissa.
Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ruokahävikki on jopa 20 prosenttia, mikä tarkoittaa 2,9 miljardia euroa vuodessa. Sillä ruokkisi 48 miljoonaa ihmistä vuosittain.
Tekoja hävikin pienentämiseksi sekä teollisuus- että kehitysmaissa tarvitaan niin yksityisiltä ihmisiltä, järjestöiltä, valtioilta kuin kansainvälisiltä toimijoilta. Olennaista ruokaturvan takaamisessa on poistaa köyhyyttä ja huolehtia vakaasta yhteiskuntakehityksestä.
Toisaalta Suomessa tehdyt lainsäädännön uudistukset, joiden mukaan koulukeittiöt voivat myydä ylijäänyttä ruokaa poisheittämisen sijasta, on juuri sellaista kulutustottumusten muutosta, mitä meiltä edellytetään.
Riittävä ruoka on ihmisoikeus. Mitä Suomen hallitus tekee sen toteuttamiseksi?
Nälän ja köyhyyden poistamiseen tarvitaan poliittisia ja taloudellisia ratkaisuja. Yksi Suomessa kehitetty loistava ratkaisu on järjestetty kouluruokailu. Jos koulussa tarjotaan ilmainen ateria, entistä useammat lapset ja etenkin tytöt käyvät koulua. Sitä paitsi nälkäisellä vatsalla ei jaksa oppia – oppimistulokset jäävät huonoksi.
Suomen kehitysyhteistyöllä on kohennettu köyhien pienviljelijöiden tuotantoa ja toimeentuloa. Maaseutukehitystä on tuettu erilaisilla ohjelmilla kaikissa Afrikan pitkäaikaisissa kumppanimaissamme: Keniassa, Tansaniassa, Etiopiassa, Mosambikissa ja Sambiassa. Tärkeitä kumppaneitamme ruokaturva-asioissa ovat YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO, Maailman elintarvikeohjelma WFP ja Kansainvälinen maatalouden kehittämisrahasto IFAD sekä monet kansalaisjärjestöt. Myös suomalaisten tutkimuslaitosten kautta on tuettu ruokaturvan parantamista.
Suomessa on viime vuonna tehty ministeriöiden, tutkimuslaitosten ja kansalaisjärjestöjen yhteinen analyysi, ns. ruokaturvapilotti, jossa tarkasteltiin Suomen eri politiikka-alojen merkitystä ruokaturvaan. Pilotin mukaan ruuan riittävyydellä on kiinteä kytkös paitsi maatalous- myös ilmastopoliittisiin päätöksiin ja tavoitteisiin EU:ssa ja muilla kansainvälisillä foorumeilla.
Kehitysyhteistyöllä tehtävät ilmastonmuutoksen vaikutusten hillintä- ja sopeutustoimet vaikuttavat suoraan kehitysmaiden ruokaturvaan.
Suomi edistää ilmastoälykkäiden tuotantomenetelmien käyttöönottoa niin Suomessa kuin kehitysmaissa. Tänä vuonna on jo otettu käyttöön uudet kansalliset, kasvisten käyttöä lisäävät ravitsemussuositukset. Niiden toimeenpanoa täällä meillä on tuettava niin, että ympäristön, terveyden ja ruokaturvan kannalta kestävä ruokavalio toteutuu.