Kehitysministeri Paateron puhe Kehys ry:n syysseminaarissa 

Kehitysministeri Sirpa Paateron puhe "Kehityspolitiikan rooli maailman kriisien ratkomisessa" Kehys ry:n syysseminaarissa  27.11.2014.

Arvoisat kuulijat!

Kehityspolitiikan rooli kriiseissä on hyvin moniulotteinen. Kehityspolitiikalla ja kehitysyhteistyöllä on keskeinen osa ongelmatilanteiden ratkaisuissa sekä niiden ennaltaehkäisemisessä – Suomenkin on tiedostettava nämä mahdollisuudet ja haasteet omassa kehitysyhteistyössään.

Rauhan ja turvallisuuden, ihmisoikeuksien ja kehityksen keskinäisriippuvuus on hyväksytty teoriassa laajasti, mutta käytännössä eri sektoreiden yhteen tuominen on haastavaa.

Väkivaltaiset konfliktit ja sekä niistä kumpuava turvattomuus ovat yksi suurimmista tulevaisuuden kehityshaasteista. Köyhyys on keskittynyt konflikteista kärsiviin hauraisiin valtioihin. Kehitys ja turvallisuus muodostavat kolikon kaksi puolta näissä valtioissa:

Ilman turvallisuutta ei voida luoda pohjaa kestävälle kehitykselle. Jatkuvan väkivallan ja pelon ilmapiirissä esimerkiksi lasten koulunkäynti usein keskeytyy, infrastruktuuri on tuhoutunut, elinkeinot ovat rajoitetut, talous ei kehity ja koko julkinen sektori on usein täysin romahtanut tai hyvin heikko.

Toisaalta ilman kehitystä ei myöskään voida rakentaa kestävää rauhaa. Kehitysyhteistyön näkökulmasta katsottuna turvallisen ympäristön luomisessa ratkaisevaa ei ole pelkkä väkivallan loppuminen, vaan kestävä rauha edellyttää puuttumista myös niihin perimmäisiin syihin, joita konfliktien taustalla on.

Kehitysyhteistyön kautta vaikutetaan tällaisiin konfliktin rakenteellisiin syihin. Puuttumalla konfliktien perimmäisiin syihin kehitysyhteistyöllä voidaan estää uuden konfliktin synty tai minimoida riski siihen paluuseen. Merkittävä osa konfliktin läpikäyneistä ja siitä toipuvista maista joutuu tilastojen mukaan takaisin väkivallan kierteeseen viiden vuoden sisällä kriisin päättymisestä.

Konfliktien ja maan haurauden taustalla on usein huonoa hallintoa, korruptiota ja valtion uskottavuuden puutetta, ihmisoikeusloukkauksia ja eriarvoisuutta, työttömyyttä – erityisesti nuorten työttömyyttä ja sen aiheuttamaa turhautumista ja syrjäytymistä – sekä elinkeinojen niukkuutta, luonnonvarojen epätasaista jakautumista, turvattomuutta, rankaisemattomuutta ja rikollisuutta.

Näihin ongelmakohtiin puuttumalla kehityspolitiikalla voidaan kasvattaa ja tukea hauraan valtion yhteiskunnallista selviytymiskykyä eli resilienssiä. Näin hauraat valtiot ovat valmiimpia käsittelemään yhtäkkisiä kriisejä paremmin ilman yhteiskunnallisten sektoreiden lamaantumista. Viimeaikainen esimerkki tästä on Länsi-Afrikan Ebola-epidemia, joka paljasti erityisesti terveyssektorin heikon valmiuden Sierra Leonessa, Liberiassa ja Guineassa selvitä äkillisestä kriisitilanteesta.

Hyvät kuulijat!

Ajankohtainen esimerkki Suomen kehityspolitiikasta osana laajemman kriisin ratkaisupyrkimyksiä on pitkäkestoinen yhteistyö Afganistanin kanssa:

Suomi on osallistunut Afganistanin vakauttamis-, jälleenrakennus, ja kehitystoimiin vuodesta 2002 lähtien; kokonaisvaltaisesti kriisinhallinnan ja kehitysyhteistyön kautta.

Sotavuosikymmenien ja taliban-hallinnon jäljiltä maan lähtötaso oli erittäin heikko, ja yhteiskunnan perusrakenteet, talous ja infrastruktuuri olivat lähes tuhoutuneet.

Tästä huolimatta kehitystä on kansainvälisellä yhteistyöllä saatu aikaiseksi ja esimerkiksi lasten sekä nuorten koulunkäyntimahdollisuudet ovat kasvaneet. UNICEF:in mukaan vuonna 2001 miljoona lasta kävi koulua ja nyt koulussa on jo 8,3 miljoonaa lasta, joista noin 40 % tyttöjä.

Suomen tavoitteet omalle toiminnalleen Afganistanissa liittyivät erityisesti kansainväliseen rauhaan ja turvallisuuteen, köyhyyden vähentämiseen sekä ihmisoikeuksien ja tasa-arvon, samoin kuin hyvän hallinnon ja oikeusvaltion edistämiseen ja sekä huumeiden että kansainvälisen rikollisuuden torjuntaan.

Saavutettu kehitys eri sektoreilla on nyt varmistettava estämällä maan vaipuminen takaisin konfliktiin ja sekasortoon. Tämä on tulevien vuosien haaste. Maan hallinnon omat ponnistelut ja omistajuus valtion vakauttamisessa ja kehittämisessä ovat tässä ratkaisevassa asemassa.

Suomen kehitysrahoitus Afganistaniin on noussut yhteensä 30 miljoonaan euroon vuodesta 2014 alkaen. Tähän sisältyvät maakohtaisen kehitysyhteistyön lisäksi humanitaarinen apu ja tuki kansalaisjärjestöille, sekä siviilikriisinhallinnan rahoitus.

Toinen viimeaikainen esimerkki hauraasta valtiosta, joka on toipumassa pitkäaikaisesta konfliktista, on Somalia.

Afrikan sarven valtiossa on pitkästä aikaa kansainvälisesti tunnustettu hallitus, mutta turvallisuustilanne on edelleen heikko ja taistelu terroristijärjestö al-Shabaabia vastaan jatkuu.

Yksi kestävän kehityksen haasteista maassa on ollut vakiinnuttaa hallituksen valta al-Shabaabilta vallatuilla alueilla ja varmistaa kestävän taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen edellytykset.

Kansainvälinen yhteisö on sitoutunut auttamaan Somaliaa ns. New Deal-prosessin puitteissa, joka määrittelee painopistealueet maan yhteiskunnan keskeisille kehitysalueille. Nämä alueet ovat osallistava politiikka, turvallisuus, oikeus, taloudellinen perusta ja valtionhallinto sekä palvelut. New Deal-prosessi on kehityspolitiikan ja -yhteistyön saralla uudenlainen kokeilu, joka korostaa maan omistajuutta edellä mainituista tavoitteista ja joihin avunantajamaat yhdessä sitoutuvat.

Suomen kokonaistuki Somalialle vuonna 2014 on noin 18 miljoonaa euroa ja kehitysyhteistyön prioriteettisektorit ovat terveys, taloudellinen kehitys ja tasa-arvon edistäminen.

Erityispiirre Suomen kahdenvälisessä yhteistyössä Somalian kanssa on ollut Suomessa asuvan Somali-diasporan hyödyntäminen. Suomi on rahoittanut terveyssektorin koulutushanketta, jossa pääasialliset kouluttajat tulevat Suomen somalidiasporasta ja he kouluttavat paikallisia terveysammattilaisia Somaliassa työnsä ohella.

Diasporat omaavat usein vahvat yhteydet kotimaahansa ja rahalähetykset ulkomailta ovat huomattava tulonlähde hauraisiin valtioihin. Rahalähetysten on arvioitu globaalisti olevan yli tuplasti virallisen kehitysavun verran.

Arvoisat kuulijat!

On tärkeää muistaa, että kehitysyhteistyö ei ole ainoastaan valtiolähtöistä, vaan kansalaisyhteiskunnalla on erittäin tärkeä rooli hauraissa valtioissa. Suomi on edelläkävijä vahvojen kehitysyhteistyötä tekevien kansalaisjärjestöjen osalta, sekä pienten että suurten.

Kansalaisjärjestöt ovat usein tehokkaita saavuttamaan tuloksia tilanteissa, joissa valtio ei pysty toimimaan. Ruohonjuuritasolla toimiminen antaa usein myös paremmat mahdollisuudet toimia perustarpeisiin ja ihmisoikeuksiin liittyvissä asioissa. Esimerkiksi Somaliassa Suomi tukee kansalaisyhteiskuntahankkeita alueella, joissa Somalian valtio ei ole pystynyt turvaamaan ihmisten oikeuksia terveyteen ja opetukseen.

Hauraissa valtioissa kansalaisjärjestöt voivat myös joustavasti vastata katastrofitilanteisiin, joissa apua tarvitaan nopeasti ja järjestöt ovat jo valmiiksi paikalla. (Ebola-epidemia on tästä jälleen esimerkki. Suomen Punainen Risti, Pakolaisapu ja Kirkon Ulkomaanapu ovat sopeuttaneet Länsi-Afrikan kehitysyhteistyöhankkeensa ebolan vastaiseksi työksi ja ebolasta tiedottamiseen.)

Pitkällä tähtäyksellä kansalaisyhteiskunta on turvallisuuden ja inhimillisen kehityksen selkäranka ja mahdollistaa kestävän kehityksen.

Kansalaisten osallistuminen on ihmisoikeus, jota kansalaisyhteiskunnan toimijat edistävät niin rauhan aikana kuin poikkeustiloissa.

Suomella on mahdollisuus vaikuttaa maailman kriiseihin myös suoremmin rauhanvälityksen kautta.

Rauhanvälitys on diplomatian väline, jolla pyritään estämään, lieventämään tai ratkomaan konflikteja.

Suomi pyrkii lisäämään kehitysyhteistyövarojen käyttöä rauhanvälitykseen ja on sovittu erillisestä menettelystä, jolla rauhanvälityshankkeita voidaan tarvittaessa tuoda nopeasti kehitysministerin päätettäväksi.

Rauhaa välitetään usein samanaikaisesti eri tasoilla, ja tästä syystä perinteisen valtiojohtoisen neuvotteluprosessin lisäksi on tärkeää lisätä yhteisymmärrystä myös ruohonjuuritasolla. Tässä kansalaisjärjestöillä on yhä vahvempi rooli ja kansalaisyhteiskunnan mukanaoloa rauhanprosesseissa pidetään välttämättömänä kestävän rauhan saavuttamiseksi.

Suomi tukee alueellisia rauhanvälitystoimia, sekä suomalaisia ja kansainvälisiä rauhanvälitysjärjestöjä. Suomalaiset kansalaisjärjestöt ovat aktiivisia ja kansainvälisesti tunnettuja rauhanvälitystoimijoita (CMI, KUA eli Kirkon Ulkomaanapu).

Tällä hetkellä Suomi tukee mm. Myanmarin rauhanprosessia ja erityisesti kaikkien väestöryhmien osallistumismahdollisuutta siihen. Syyriassa Suomi tukee rauhanrakennushanketta, jonka tarkoituksena on tukea paikallista ristiriitojen sovittelua ja olemassa olevia rauhantyön verkostoja sekä luoda pohjaa kansalliselle sovinnonteolle.

Lopuksi voidaankin hyvin todeta, että kehityspoliittisilla ratkaisuilla voidaan vaikuttaa tehokkaasti maailman kriiseihin, joko niiden estämiseksi luomalla yhteiskunnallista resilienssiä, selviytymis- ja sietokykyä konflikteista kärsiviin hauraisiin valtioihin, tai jo käynnissä olevien kiistojen lopettamiseksi rauhanvälityksen avulla. Näihin Suomella on paljon tarjottavaa sekä valtion että kansalaisyhteiskunnan tasoilla.

On hyvä muistaa myös, että vakaa, tasa-arvoinen ja turvallinen maailma on suomalaistenkin etu. On kaikkien maiden etu, että hauraat valtiot kuten Afganistan, Somalia, tai Syyria saavat valtionrakennus- ja kehitystukea. Terrorismi ja järjestäytynyt rikollisuus pesiytyvät maihin, joissa hallinnon kapasiteetti on heikko. Välimeren ylittävistä laittomista siirtolaisista valtaosa on lähtöisin konfliktimaista.

Kiitän lämpimästi mahdollisuudesta päästä puhumaan tilaisuudessanne!