Kehitysministeri Heidi Hautalan puheenvuoro kansalaisjärjestöseminaarissa 10.11.2011

Finalndia-talo, Helsinki

Hyvät kansalaisjärjestöjen edustajat,

syksyn aikana olemme tavanneet useaan otteeseen – erityisesti uuden kehityspoliittisen toimenpideohjelman keskustelutilaisuuksissa. Kiitos vielä kerran kaikista asiantuntevista näkemyksistä ja kommenteista joita olemme syksyn aikana saaneet. Nyt on aika kiteyttää ja luoda ohjelma, joka oikeasti ohjaa työtämme. Ohjelman kirjoitustyö on ministeriössä hyvässä vauhdissa ja luonnos valmistuu kommentoitavaksi joulukuussa. Aikataulu varmistuu lähipäivinä ja siitä lähetetään lisää tietoa keskustelutilaisuuksiin osallistuneille ensi viikon alussa.

Tämän seminaarin teemat ”ihmisoikeudet ja oikeusvaltio” ovat olleet suomalaisen kehityspolitiikan ja -yhteistyön lähtökohtia jo vuosien ajan, vaikka ne eivät ole ohjelmissa niin selkeästi viime vuosina painottuneetkaan. Teemojen toteutumisen puolesta ovat tehneet töitä myös kansalaisjärjestöt. Uudessa kehityspoliittisessa ohjelmassa sekä painotetaan että päivitetään näiden teemojen käsittelyä: Mitä ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion, demokratian ja hyvän hallinnon edistäminen tällä vuosikymmenellä tarkoittaa?

Vihiä vastaukseen sain parin viikon takaisella matkallani Etiopiaan ja Tansanian Sansibarille – kahteen hyvinkin erilaiseen maahan ja ilmapiiriin. Kärjistäen voisi sanoa, että matka toi esiin yhden kehityksen paradokseista. Eli maassa, jossa demokratia toimii huonosti, kehitys on edennyt ja maassa, jossa demokratia toimii paremmin, kehitys junnaa enemmän paikoillaan.

Etiopiassa kehitys on monilla mittareilla katsottuna edennyt hyvin. Lapset pääsevät kouluun ja puhdasta juomavettä on aiempaa paremmin saatavilla. Sen sijaan ilmaisunvapaus on kutistunut ja järjestöt elävät omien sanojensa mukaan pelon ilmapiirissä. Maassa pari vuotta sitten käyttöön otettu kansalaisjärjestölaki rajaa ulkomaisen rahoituksen vaikuttamistyötä tekeviltä järjestöiltä 10 prosenttiin ja terrorismilaki mahdollistaa opposition hiljentämisen. Käytännössä tuntuu siltä, että autoritäärinen hallinto pyrkii tekemään ihmisoikeuksista valtion sisäisiä asioita.

Sansibarilla tunnelma oli toinen. Kehitystavoitteissa on edelleen tekemistä, mutta tapaamani kansalaisjärjestöt puhkuivat energiaa ja voimaa. Edustajat jopa naureskelivat, että hallitus pelkää heitä, koska he valvovat julkisten varojen käyttöä, seuraavat ihmisoikeustilannetta ja opettavat ihmisiä vaatimaan omia oikeuksiaan.

Matka vahvisti ajatuksiani siitä, että ihmisoikeuksien ja demokratian edistäminen vaativat monenlaista työtä. On jaksettava ja osattava käydä keskusteluja kenties vastahakoisen kumppanihallituksen kanssa ja toimittava yhteisessä rintamassa muiden avunantajien kanssa. Samalla on vahvistettava maan omia kansalaisia niin, että nämä pystyvät vaatimaan omia oikeuksiaan. Ulkoapäin kehitystä ei lopulta voi ohjata.

Suomalaisten kansalaisjärjestöjen toiminta on erityisen tärkeää maissa, joissa valtioiden välinen yhteistyö ei ole mahdollista juuri ihmisoikeustilanteen, demokratian tai ylipäätään toimivien valtiorakenteiden puuttuessa. Kansalaisjärjestöt pystyvät esimerkiksi omien kontaktiensa, epäpoliittisemman asemansa ja asiantuntemuksensa ansiosta osallistamaan syrjäytettyjä ryhmiä, kuten vammaisia, HIV-positiivisia tai seksuaalivähemmistöjä. Tästä erinomaisia esimerkkejä ovat vaikkapa FIDIDAn ja Abilis-säätiön hankkeet.

***

Kansalaisyhteiskunnalla onkin korvaamaton rooli oikeusvaltion instituutioiden luomisessa, ylläpitämisessä ja seuraamisessa. Mahdollisten hallitusten väärinkäytösten esille tuominen vaatii hallinnon ulkopuolisia katseita ja sitä, että kansalaisyhteiskunta vaatii hallintoa tilille tekemisistään. Monissa maissa esimerkiksi budjetti ei ole julkinen.

Elinvoimainen ja moniarvoinen kansalaisyhteiskunta tarjoaa yksittäisille kansalaisille mahdollisuuksia yhteiskunnallisen osallistumiseen ja vaikuttamiseen. Parhaimmillaan se antaa kansalaisille keinoja vaikuttaa omaan elinympäristöönsä ja elämäntilanteeseensa ja mahdollistaa niin ulospääsyn köyhyyden kierteestä.

Ihmisillä on universaali tarve saada äänensä kuuluviin ja halu vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa – tämä nähtiin myös Pohjois-Afrikassa. On selvää, että ihmisoikeudet, demokratia ja hyvä hallinto ovat asioita, joita ilman maan kokonaisvaltainen kehitys ei etene.

***

Kehitysyhteistyössä puhutaan usein omistajuudesta, jolla viitataan maan omia asioitaan koskevaan päätäntävaltaan. On tärkeää, että omistajuudella ei tarkoiteta vain maiden hallituksia vaan myös niiden edustamia kansalaisia, myös kaikkein heikoimpia. Siksi pitääkin puhua ja tavoitella demokraattista omistajuutta. Koska ihmisoikeudet kuuluvat kaikille kehitysyhteistyössä tulee varmistaa, että myös kaikkein marginaalisimmat ryhmät, kuten lapset, vammaiset ja alkuperäiskansat saavat äänensä kuuluviin kehityksestä päätettäessä.

Mielestäni on tärkeää, että Suomi käy kehittyvien maiden kanssa aitoa dialogia kehityksen suunnasta, mutta samalla painottaa ja perustelee ihmisoikeuksien merkitystä. Ja tarvittaessa myös rohkeasti puolustaa ihmisoikeusaktivisteja, jotka toimivat monissa maissa erittäin vaikeissa olosuhteissa. Yksi hyvä väline keskusteluissa ovat YK:n ihmisoikeusneuvoston määräaikaisarvioinnit, joissa maiden tilannetta arvioidaan.

***

Euroopan komissio julkisti lokakuussa kaksi kehityspolitiikkaa koskevaa tiedonantoa, joissa myös korostetaan ihmisoikeuksien ja demokratian merkitystä kehityspolitiikassa ja kehitysyhteistyön käytännöissä. Komissio esimerkiksi ehdottaa, että budjettituki edellyttäisi niin sanottua hyvän hallinnon sopimusta avunantajan ja saajan välillä. Linjaukset jäävät tosin vielä yleiselle tasolle, mutta niiden pohjalta on hyvä lähteä miettimään käytännön toteutusta. 

Mielestäni tämä on hyvä ajatus. Vaatimukset ihmisoikeuksien noudattamisesta eivät tarkoita maiden itsenäisyyden ja oman päätäntävallan vähättelyä. Pikemminkin ne korostavat maiden itsenäisyyttä ja valtioiden vastuuta omista kansalaisistaan..

Ihmisoikeuksiin, demokratiaan ja oikeusvaltioon liittyvät pelisäännöthän eivät ole avunantajien ylhäältä alas sanelemia, vaan perustuvat YK:ssa yhdessä tehtyihin sitoumuksiin. Sitoumuksiin, jotka suurin osa maailman maista on allekirjoittanut ja ratifioinutkin.

***

Kansalaisyhteiskunnan toimijat ovat myös avainasemassa, kun pyritään lisäämään tietoisuutta kansalaisoikeuksista – ja velvollisuuksista. Oikeuksiaan ei voi vaatia tai velvollisuuksiaan täyttää, jos niistä ei tiedä.

Kansalaisyhteiskunnan toimintaa tukevan ympäristön luominen kohdemaissa on ulkoministeriön ja kansalaisyhteiskunnan toimijoiden yhteinen tavoite. Tämä edellyttää sekä rakenteiden että toimijoiden vahvistamista. Suomalaiset kansalaisjärjestöt ovat jakaneet kumppaneidensa kanssa toimintatapoja ja tieto-taitoa, kehittäneet kumppaneiden hallintoa ja varainhankintaa. Tarkoituksena on vahvistaa kumppanijärjestöjen toimintakykyä niin, että ne voisivat osaltaan parantaa kansalaisten tasa-arvoisia osallistumismahdollisuuksia. Olennaista on, että paikalliset toimijat ja kansalaisyhteiskunta kehittyvät omilla ehdoillaan itsenäisiksi ja vahvoiksi toimijoiksi. Seuraamme jännityksellä mm. Egyptin ja Tunisian kansalaisyhteiskuntien kehittymistä.

Toisaalta suomalaisten kansalaisjärjestöjen kautta kohdentuvista määrärahoista lähdes kolmasosalla tuetaan kansalaisten peruspalveluiden, kuten opetuksen ja terveydenhuollon järjestämistä. Suomi onkin päättäväisesti painottanut poliittisten ja kansalaisoikeuksien sekä sosiaalisten taloudellisten ja sivistyksellisten oikeuksien keskinäistä riippuvuutta. Yksinkertaistettuna; jos ihminen ei osaa lukea, ei hän voi käyttää oikeuttaan saada tietoa ja osallistua demokraattiseen päätöksentekoon. Taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet ovat siis aivan yhtä tärkeitä kuin poliittiset ja kansalaisoikeudet.

Ihmisoikeuksien toteutuminen tässä laajassa merkityksessä on kestävän kehityksen keskeinen elementti. Ne jotka ovat yhteiskunnan marginaalissa ja joiden oikeudet eivät toteudu, ovat yleensä myös köyhimpiä. Äärimmäinen köyhyys on itsessään suurin yksittäinen ihmisoikeuskysymys.

***

Suomalaiset tekevät paljon vapaaehtoistyötä kehitysyhteistyöjärjestöissä ja lahjoittavat rahaa keräyksiin. Tämä on selkeä osoitus suomalaisten globaalista yhteisvastuusta. Vaikka ilmapiiri tuntuu Suomessa välillä kääntyvän sisäänpäin, järjestöihin riittää edelleen innostuneita toimijoita. On myös monia, jotka ovat lähteneet aktiivisemmin mukaan tähän työhön juuri noustakseen käpertymisen tunnelmaa vastaan.

Kehityskysymyksistä kiinnostuneiden kansalaisjärjestöjen joukossa aika uusia toimijoita ovat maahanmuuttajajärjestöt. Niillä on runsaasti annettavaa kansalaisyhteiskunnalle sekä Suomessa että kumppanimaissa oman osaamisensa, paikallistuntemuksensa ja verkostojensa kautta. Toivon, että pystymme hyödyntämään nämä vahvuudet parhaalla mahdollisella tavalla.

***

Lopuksi haluaisin vielä kiittää järjestöjä aktiivisuudesta kotimaisen kehitysviestinnän ja -kasvatuksen kentällä. Tämä Suomessa tehtävä työ on erittäin tärkeää, koska se lisää kansalaisten ymmärrystä kansainvälisistä kehityskysymyksistä. Samalla se kasvattaa suomalaisista tietoisia, vastuullisia maailmankansalaisia, joilla on välineitä ymmärtää monimutkaista maailmaa.

Kiitos.