Kehitysministeri Hautalan puhe suurlähettiläspäivillä

Kehitysministeri Heidi Hautalan puheenvuoro vuoden 2012 suurlähettiläspäivillä Pikkuparlamentissa Helsingissä.

20. elokuuta 2012

Muutosvarauksin

Arvoisat suurlähettiläät, hyvät kollegat ja muut osanottajat,

On ilo tavata teidät kaikki taas täällä Helsingissä. Suurlähettiläspäivät ovat hyvä tilaisuus vetää yhteen mennyt vuosi ja sen aikaansaannokset sekä keskustella tulevista suunnitelmista.

Kehityspuolella merkittävin saavutus on tietenkin ollut hallituksen uuden kehityspoliittisen toimenpideohjelman laatiminen, hyväksyntä ja toimeenpano. Kiitos vielä teille kaikille, jotka osallistuitte laajaan konsultatiiviseen laadintaprosessiin, ja teille jotka olette jo ponnekkaasti alkaneet uutta kepoa panna toimeen. Syksyn aikana valmistuu useita toimeenpanoon liittyviä linjauksia, ohjeita ja toimintasuunnitelmia, ensimmäisinä erittäin tärkeät kauppa ja kehitys -toimintasuunnitelma ja humanitaarisen avun linjaus. Myös tukemme ja osallistuminen kansainvälisten järjestöjen toimintaan arvioidaan kehityspoliittisten tavoitteidemme kannalta. Yrityksille suunnattuja tuki- ja yhteistyömuotoja uudistetaan.

***

Ensimmäisen kehitysministerivuoden aikana on käynyt selväksi, että kehityspolitiikka on keskeinen osa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaamme. Nykymaailmassa, jossa kaikki liittyy kaikkeen, ei todellisuutta voida pilkkoa erillään käsiteltäviin lohkoihin. Esimerkiksi turvallisuuteen liittyvät ongelmat eivät ratkea ilman, että koko ajan pidetään mielessä niiden taustalla vaikuttavat syyt – ja pyritään nämä korjaamaan. Siksi kehitysnäkökulma on huomioitava kaikessa toiminnassamme.

Rauhanvälitys on yksi selkeimmistä esimerkeistä, joissa kehityksen ja turvallisuuden linkki on erottamaton. Kriisit eivät ratkea, ellei niiden taustalla olevia kehitysongelmia huomioida. Olenkin iloinen, että rauhanvälituksen toimintaohjelmasta ja -rahoituksesta saatiin aikaan hyvin toimiva ratkaisu. Sen ansiosta kaikki uudet rauhanvälitysaloitteet ovat tulleet käsitellyksi joutuisasti kuten niiden luonteen vuoksi pitääkin.

On tärkeää, että ulko-, turvallisuus-, kehitys-, kauppa- ja talouspolitiikan väliset yhteydet ymmärretään ja niitä käsitellään riittävän laaja-alaisesti ja johdonmukaisesti. Suomessa meillä on vahva tahtotila toimia näin ja asiaa helpottaa se, että lähestymme näitä kysymyksiä yhtenä ulkoasiainministeriönä. Tahdonkin kiittää kollegoitani ulkoministeri Tuomiojaa ja Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Stubbia erinomaisesta yhteistyöstä kuluneen vuoden aikana. Odotan että voimme tehdä yhteistyötä erityisesti kehityspoliittisen johdonmukaisuuden vahvistamiseksi sekä Suomessa että EU-tasolla.

Samalla painotan, että myöskään kehityspolitiikka ja -yhteistyö toimi tyhjiössä.

Kehityspoliittisessa ohjelmassa painotetaan ihmisoikeusperustaisuutta. Emme voi keskittyä köyhyyden vähentämiseen ilman että mietimme, miten työmme vaikuttaa laajemmin ihmisoikeuksien toteutumiseen. Tähän havahduin esimerkiksi lyhyellä vierailullani Kambodzhassa, jossa tutustuin Suomen maarekisterihankkeeseen. Suomella on vahvaa teknistä osaamista maan rekisteröinnissä, joka on edellytys järkevälle maankäytölle. Sen lisäksi on tärkeää huomioida aiempaa paremmin, miten köyhimmät ja haavoittuvimmat otetaan mukaan suunnitteluun ja miten maarekisterien mahdollistamat maanluovutussopimukset vaikuttavat heidän asemaansa.

Olen vakuuttunut siitä, että kestävien kehitysvaikutusten aikaansaaminen edellyttää edistystä ihmisoikeuksissa, demokratiassa ja oikeusvaltiokysymyksissä. Töitä tämän tavoitteen eteen on tehtävä kaikilla tasoilla. Tässä poliittisessa vaikuttamisessa te, arvoisat suurlähettiläät, olette avainasemassa. On valtava vahvuus, jos koko avunantajayhteisö pystyy toimimaan yhtenä rintamana. Esimerkiksi EU:ssa käynnistyvä yhteisohjelmointi on tässä hyvä käytännön työkalu.

Olen itse nostanut moninaiset ihmisoikeusongelmat säännönmukaisesti esiin, kun olen tavannut kehitysmaiden ministerikollegoita. Hyvä väline tähän on YK:n ihmisoikeusneuvoston tekemä määräaikaisarvio UPR, jossa maita arvioidaan samalla mittatikulla. Suomi joutuu itsekin neuvoston arvioitavaksi säännöllisin väliajoin. Minulla oli ilo johtaa Suomen valtuuskuntaa viimeisimmässä, toisessa tarkastelussa Genevessä toukokuussa, kollegani ulkoministerin puolesta. Muut valtiot nostivat käsittelyssä ihmisoikeusongelmiksemme mm. rasismin, erityisesti vihapuheen netissä, ja naisiin kohdistuvan väkivallan yleisyyden sekä saamelaisten maaoikeudet. Saimme Genevessä vuolasta kiitosta avoimuudestamme ja valmiudestamme ottaa vastaan kritiikkiä ja keskustella ongelmistamme. Myös meillä on oikeus ja velvollisuus ottaa vaikeitakin asioita puheeksi toisten valtioiden kanssa. Valitettavasti tämä ei ole selvyys edes Euroopan neuvoston maissa, joista monissa oikeusvaltiotilanne on mennyt kiistatta jopa huonompaan suuntaan. Edes EU:ssa kehityksen suunta ei ole selvyys.

**

Toinen havainto viime vuodelta on ollut se, että maailmassa on meneillään vallan ja vaurauden uusjako. Perinteiset jakolinjat, kuten etelä-pohjoinen tai avunantajat-avun vastaanottajat, eivät enää riitä kuvaamaan todellisuutta. Samalla on alettu paremmin tiedostaa, että olemme kaikki samassa veneessä maailman ongelmien kanssa. Tämä tietoisuus ei ehkä ole vielä tarpeeksi laajaa, mutta leviää koko ajan. Ja hyvä niin, koska uusi tilanne tarjoaa mahdollisuuksia myös uudenlaisille kumppanuuksille, vaikkapa ei-tarttuvien tautien torjunnassa.

Nousevien talouksien lisäksi olemme saaneet todistaa myös köyhempien kehitysmaiden voimaantumista. Niistä on tullut entistä tasa-arvoisempia kumppaneita avunantajille. Täällä on useaan otteeseen jo mainittu Aasia, mutta haluan nostaa esille myös Afrikan, jonka monet maat voivat olla nyt samanlaisen taloudellisen nousun kynnyksellä kuin Aasia muutama vuosikymmen sitten. Afrikan maat, joissa talous kasvaa voimakkaasti, ovatkin alkaneet ihmetellä, miksei yhteisissä kokouksissamme puhuta lainkaan Euroopan ongelmista, vaan pelkästään ns. perinteisestä kehitysagendasta. Nähtävissä on myös uusia ilmiöitä, kuten se, että eurooppalaisia muuttaa entisiin kehitysmaihin parempien työmahdollisuuksien perässä. Jo pitempään on lisäksi ollut nähtävissä miten monet kehitysmaat kilpailuttavat vanhoja avunantajia eli OECD-maita uusia avunantajia eli nousevia talouksia kuten Kiinaa vastaan. Kiinan sitoutuminen Busanin kehitysavun tuloksellisuusagendaan viime joulukuussa on mahdollisuus muuttaa asetelmaa.

Olen voinut havaita, miten paljon pohjoismainen yhteiskuntamalli kiinnostaa kehittyviä ja muita maita, esimerkiksi Arabikevään jälkeen demokratiaa rakentavissa valtioissa. Toinen vahvuutemme liittyy siihen, että meillä ei koeta olevan "omaa agendaa", edes takataskussa.

Avunantaja-avun vastaanottaja-suhteen muuttuminen aidommin kumppanuudeksi on mielestäni erinomainen asia. Kehitysyhteistyöstä saadaan parhaat tulokset, kun osataan korostaa kehitysmaan omistajuutta, molemminpuolista vastuuta esimerkiksi rahojen käytöstä ja yhteistyön tuloksista – ja molemminpuolista kunnioitusta. Matkallani Tansaniassa touko-kesäkuussa tuli myös hyvin selväksi, että on lukuisia asioita, joissa me voimme kenties ottaa oppia kehitysmailta. Esimerkkejä on hyvinkin erilaisia. Kehitysmaiden etunenästä kertovat vaikkapa Tansanian ja Kenian käyttöönottama kännykkäraha, Itä-Afrikan alueellisen järjestön (EAC) päätöslauselma muovipussien käytön kieltämisestä tai Afrikan kehityspankin vuosikokouksen vilkkaat keskustelut vihreän talouden hyödyistä.

Meneillään oleva vallan ja vaurauden uusjako ei rajoitu pelkästään valtioiden välisiin suhteisiin. Globaaleita toimijoita on myös muita – mainitsen tässä kansainvälisillä markkinoilla toimivat yritykset ja kansalaisjärjestöt.

Kansalaisyhteiskunta on tänä päivänä merkittävimpiä kumppaneita kehityksessä. Kansalaisten voimaannuttaminen on yksi tehokkaampia keinoja vähentää eriarvoisuutta tai tukea ihmisoikeuksia, demokratiaa, oikeusvaltiota ja hyvän hallintoa. Suomalaisilla ja paikallisilla kansalaisjärjestöillä on tässä työssä erittäin merkittävä rooli. Hallitusohjelman ja kehityspoliittisen ohjelman mukaisesti tukemme kansalaisjärjestöille kasvaa. Niiden strateginen merkitys myös kasvaa.

Kansalaisyhteiskunnan puolelta tärkeänä toimijana haluan nostaa myös diasporat. Keniassa Kakuman pakolaisleirillä vierailtuani tapasin Nairobissa Suomen somalialaisia terveysalan ammattilaisia, jotka olivat asuneet Suomessa 20 vuotta. Leirillä asui muuten vielä samaan aikaan heidän kanssaan Somaliasta paenneita. Minuun teki suuren vaikutuksen näiden Suomen somalien valtava tahto tukea maansa kehitystä. Oli hienoa huomata, miten Suomi on voinut auttaa Somaliaa tarjoamalla ihmisille mahdollisuuden kouluttautua. Nämä ihmiset ja heidän osaamisensa on otettava aiempaa paremmin mukaan kehityspolitiikkamme ja -yhteistyömme suunnitteluun ja toteutukseen.

Myös yritykset ovat tärkeä kumppani kehityksessä. Olemme parhaillaan kehittämässä ja osin uudistamassa yritysyhteistyömme keinovalikoimaa. Kun puhun yhteistyöstä yritysten kanssa, haluan painottaa, ettei suinkaan aina ole kyse kehitysvaroilla tehtävästä toiminnasta. Ollessaan vastuullista yritysten toiminta kehitysmaissa ylipäänsäkin edistää kehitystä. Uudenlaiset kumppanuudet valtion, yritysten ja kansalaisjärjestöjen kesken hyödyttävät kaikkia. Meillähän on paljon yhteisiä intressejä kuten yhteiskunnan vakaa kehitys, köyhyyden poistaminen sekä oikeusvaltio ja hyvä hallinto.

On tärkeää, että suomalaisten kehitysosaaminen hyödynnetään myös taloudellisten ulkosuhteiden ohjelman toimeenpanossa. Tavoitteemme on löytää win-win -tilanteita. Minuun teki suuren vaikutuksen yhteistyössä Nokian kanssa kehitetty hankkeemme Keniassa, joka kokosi nuoria ja innostuneita osaajia yritys- ja ideahautomoon. Kaksi nuorta naista olivat kehittäneet hautomossa idean tekstiviestipalvelusta, jonka avulla viljelijät saisivat ajantasaista tietoa tuotteidensa hinnoista. Näin heistä uutisen myöhemmin CNN-kanavalla. Kehitystä edistävä vienti on tärkeää huomioida myös Team Finlandissa.

Olen pitänyt yritysvastuun merkitystä yllä myös valtion omistajaohjauksesta vastaavana ministerinä. Valtion omistajapolitiikan avainteemoja ovat avoimuus, vastuullisuus ja pitkäjänteisyys. Kannustankin näkemään yhteisten pelisääntöjen luomisen kilpailuetuna. Se on sekä kehittyvien maiden että yritysten itsensä etu, sillä vain vastuullisella ja avoimella otteella voi modernissa liiketoimintaympäristössä harjoittaa tuloksellista liiketoimintaa. Suomalaiset kansainväliset yritykset ovat yritysvastuuasioissa verrattain pitkällä. Samalla suomalaiset yritykset toimivat maailmalla usein etunenässä, jolloin törmäyksiä ja ongelmiakin tulee. Maissa, joissa oikeusvaltio ja ylipäätään valtion kyky huolehtia tehtävistään on puutteellinen, yritykset joutuvat välillä vastuuseen asioista, joista valtion tulisi vastata. Kävin kesällä tutustumassa suomalaisen metsäyhtiön toimintaan Brasiliassa ja havaitsin yhtiöön kohdistuvat suuret odotukset. Aihe on todella ajankohtainen, koska parhaillaan laaditaan työ- ja elinkeinoministeriön johdolla valtioneuvoston yhteiskuntavastuun periaatepäätöstä.

***

Tulevan syksyn tärkein asia YK:n ja koko kansainvälisellä kehitysagendalla on ns. Post-2015, johon kesäkuun YK:n kestävän kehityksen konferenssin (Rio+20) piti osaltaan tuottaa vastauksia. On päästävä yhteisymmärrykseen muun muassa siitä, mitä vuosituhattavoitteille tapahtuu vuoden 2015 jälkeen, mitä ovat kestävän kehityksen tavoitteiden sisällöt ja miten ne suhteutuvat vuosituhattavoitteisiin.

Rion kokousta on moitittu vähistä saavutuksista, ja kritiikki on aiheellista. Riossa tehtiin kuitenkin myös useita merkittäviä päätöksiä ja useita Suomen tavoitteita saavutettiin. Voimme olla tyytyväisiä kahteen kansalliseen kärkiteemaamme. Vesikumppanuudet ovat itsestään selvästi sitä, mitä maailma janoaa. Vaikka puhtaan veden vuosituhattavoite juuri saavutettiin, sanitaatiotavoitteesta ollaan vielä kaukana. Siksi olikin historiallista, että myös sanitaatio tunnustettiin Riossa ihmisoikeutena. Toinen kärkiteemamme, hyvinvoinnin uudet mittarit, etenee kansainvälisesti. Nykyisin käytetty BKT:han ei mittaa varsinaisesti hyvinvointia.

Kestävän kehityksen edistämiseksi on tartuttava jokaiseen Rio+20:n antamaan oljenkorteen. Työtä on valtavasti jäljellä, erityisesti kun otetaan huomioon kuinka kiire on.

Pyrin vahvistamaan kehitysministerien osallistumista Rio+20:n jatkotyöhön. Kehitysministerinä olin nimittäin hyvin pettynyt siihen, että Riossa vanha jakolinja kehitysmaat-teollisuusmaat oli vielä voimissaan. Monissa kehitysmaissa koetaan esimerkiksi, että EU:n Riossa voimallisesti ajama vihreä talous on teollisuusmaiden keino estää kehitysmaita kehittymästä. Samankaltainen jakolinja estää myös etenemistä ilmastoneuvotteluissa. Suomen tulee osaltaan pyrkiä aktiivisesti vaikuttamaan siihen, että tämä jakolinja ja epäluulot poistuisivat. Se onnistuu parhaiten ymmärtämällä myös kehitysmaiden näkökulma: kehitysmailla ja kehitysmaiden ihmisillä on oikeus kehitykseen. Konkreettisimmillaanhan tämä tarkoittaa ihmisten oikeutta hankkia vaikkapa jääkaappi ja pesukone elämäänsä helpottamaan. Toisaalta - jos kaikki kuluttaisivat yhtä paljon kun suomalaiset, tarvittaisiin yli kolme maapalloa tyydyttämään tarpeemme.

***

Hyvät ystävät,

Olen myös vuoden aikana saanut todeta, ettei 0,7-sitoumuksen toteutumisen merkitystä kannata vähätellä. 0,7 on eräänlainen uskottavuuden mittari ja pääsylippu moniin kansainvälisiin prosesseihin, tämä on tullut selvästi esille myös lukuisissa turvaneuvostokampanjaan liittyneissä kehitysmaatapaamisissani. Jotkut ovat ihmetelleet, miten EU-mailla on varaa euromaiden tukemiseen moninkertaisin summin, muttei kehitysyhteistyösitoumusten täyttämiseen. Euromaiden tukemisessa kyse on tietysti talouksien suojelemisesta syvän laman estämiseksi, johon jouduttaessa kehitysapukin romahtaisi. Kysymys on silti aiheellinen. Sillä, etteivät teollisuusmaat täytä antamiaan sitoumuksia, on myös suora vaikutus äsken mainitsemieni kansainvälisten neuvotteluiden vaikeaan etenemiseen.

On tietysti meille kaikille harmillista, että Suomi on ainoita Pohjoismaa- ja muiden samanmielisten maiden ryhmän maita, joka ei sitoumustaan ole täyttänyt. Ruotsi, Norja, Tanska, Iso-Britannia ja Hollanti ovat talousongelmista huolimatta saavuttaneet 0,7-tavoitteen.

Hallitus teki menosäästösyistä päätöksen jäädyttää vuosien 2013-2014 kehitysmäärärahataso euromääräisesti vuoden 2012 tasolle. Lisäksi vuoden 2015 kehyksestä nipistettiin 30 miljoonaa euroa. Hallitus on kuitenkin jo kolme kertaa, hallitusohjelmassa ja kehyspäätöksissä, sitoutunut ohjaamaan päästöoikeuksien huutokaupasta saatuja tuloja ilmastorahoitukseen ja kehitysyhteistyöhön. Tämän lupauksen lunastaminen on pian ajankohtaista. Se antaa mahdollisuuden kuroa kiinni varojen jäädytyksen aiheuttamaa aukkoa ja kasvattaa kehitysyhteistyömäärärahojen BKTL-osuutta. Tasaisen kasvun polku kohti 0,7:ää vuoteen 2015 mennessä edellyttää arviolta 135–455 miljoonaa euroa päästöhuutokaupasta saatavia tuloja vuosittain.

Virallisella kehitysavulla on jopa ratkaiseva merkitys erityisesti vähiten kehittyneille maille. Samalla on kuitenkin tärkeää tiedostaa, että virallinen kehitysapu muodostaa vain pienen osan kaikista maailman kehitykseen ohjautuvista rahavirroista. Esimerkiksi ulkomailta tulevilla investoinneilla kehitysmaihin on erittäin suuri merkitys. Ne ylittävät moninkertaisesti ODA:n arvon. Kehitysmailla olisi käytössään köyhyyden vähentämiseen useita tulonlähteitä, jos ne vain saataisiin käyttöön ja tulot jakautuisivat oikeudenmukaisesti. Koska kehitysyhteistyön päätavoitteena on saada kehitysmaat itse itsensä auttamisen tielle, ovat nämä kysymykset mitä suurimmassa määrin kehityspoliittisia.

Tavoitteenamme on, että kehitysmaat pääsevät irti apuriippuvuudesta. Useiden kehitysmaiden luonnonvaroista saatavat tulot ylittäisivät maiden saaman kehitysavun moninkertaisesti, mikäli ne jäisivät maan itsensä käyttöön ja sen kehitykseen. Näin ei kuitenkaan ole: maan hallinta on usein kehitysmaissa puutteellista ja läpinäkymätöntä, ja raaka-aineet ja niistä saatavat hyödyt kertyvät pahimmillaan kapean eliitin, toisen valtion tai kansainvälisen yrityksen käsiin tai valuvat korruptioon kansan nuollessa näppejään. Nykytilanne on erityisen katastrofaalinen maailman naisille, jotka tekevät 60 prosenttia maailman maataloustyöstä, mutta omistavat alle 2 prosenttia maasta. Näiden kysymysten ratkaiseminen on avainasemassa, mikäli köyhyyttä halutaan todella vähentää – oli sitten kysymys valtioiden tai ihmisten köyhyydestä.

Osa samaa ongelmaa on laiton ja sääntelemätön pääomapako, jonka vuoksi kehitysmaista virtaa rahaa ulos paljon kehitysapua enemmän. Tämä palauttaa meidät taas eri politiikka-alojen välisen johdonmukaisuuden merkitykseen. Kansainvälisten arvioiden mukaan rikkaisiin maihin ja veroparatiiseihin päätyy vuosittain noin yhdeksän kertaa maailman yhteenlaskettuja kehitysyhteistyömäärärahoja vastaava summa. Kehitysmaiden veronmenetyksistä valtaosa johtuu monikansallisten yritysten verosuunnittelusta ja veronkierrosta. Tämä on ongelma myös teollistuneille maille, joskin eri mittakaavassa. Suomi menettää arvioiden mukaan yritysten siirtohinnoittelun vuoksi arviolta noin 300 miljoonaa euroa vuodessa, kehitysmaat puolestaan jopa 300 miljardia vuosittain.

Niin luonnonvarojen hyvä hallinnointi kuin laitonta pääomapakoa koskevat kysymykset ovat saamassa kasvavassa määrin huomiota kansainvälisellä tasolla, niin YK:ssa, kehityspankeissa kuin EU:ssa. Nämä aiheet tulevat näkymään jatkossa vahvasti myös Suomen vaikuttamistyössä kansainvälisissä järjestöissä ja kahdenvälisessä yhteistyössämme. Suomi profiloituu jatkossa enemmän erityisesti uusiutuvien luonnonvarojen käyttöön liittyvän avoimuuden vahvistamisessa. Tällä painotukselle on tilaa esimerkiksi eri kumppanimaissa toteuttamissamme laajoissa ja pitkäkestoisissa metsähankkeissa.

Avoimuuden merkitystä ei voi mielestäni liikaa korostaa kun etsitään ratkaisuja niin luonnonvarojen hallintaan kuin myös pääomapaon torjumiseen. Kansainvälisellä tasolla on saatu aikaan useita hyviä käytäntöjä ja ratkaisuja, mm. kaivosteollisuuden avoimuutta edistävä Extractive Industries Transparency (EITI) -aloite ja OECD:n Tax and Development –ohjelma. Suomi tukee molempia. EITI-standardin käyttöönotto etenkin luonnonvaroiltaan rikkaiden kumppanimaidemme osalta on yksi tämän hetken prioriteeteistamme.

Vero- ja pääomapakoa kehitysmaista voidaan estää myös edistämällä kansainvälisten yritysten maakohtaisten tilinpäätöstietojen julkistamista. EU:n lähes valmiiksi neuvoteltu uusi tilinpäätösdirektiivi tullee kattamaan kaikki toimialat ja velvoittamaan yritykset maakohtaiseen raportointiin. Tämä on kehityspoliittisesti askel oikeaan suuntaan kohti kansainvälisesten yritysten vastuullisuutta.

Palaan vielä lyhyesti kehitysrahoitukseen ja nostan esiin yhden potentiaalisen tulonlähteen eli ns. innovatiiviset rahoitusmuodot kuten hallitusohjelmassakin mainittu finanssitransaktiovero (FTT). Suomalaisista 64 prosenttia tukee EU:n komission esittämää FTT:n käyttöönottoa. Rahoitusmarkkinat ovat tällä hetkellä lähes täysin verottamattomat. Suomen toivotaan ottamaan vastuullinen asema Ranskan perustamassa Leading Groupissa, jossa pohditaan innovatiivisia kehitysrahoitusmekanismeja. Se tuskin on mahdollista, jos Suomi ei ole EU-valtioiden etujoukossa kehittämässä rahoitusmarkkinaveroa.

**

Lopuksi haluan puhua lyhyesti vielä yhteistyömme tuloksista ja laadusta. Olen nostanut ns. pirstaleisuuden vähentämisen yhdeksi kauteni päätavoitteeksi. En halua olla ministeri, joka on kautensa päätyttyä jättänyt jälkeensä valtavan määrän uusia projekteja ja jonkun fyysisen monumentin. Jotta työmme tuottaisi laadukkaita tuloksia tilanteessa, jossa resurssit kutistuvat, pitää entistä tarkemmin miettiä, mitkä ovat tavoitteemme ja prioriteettimme, ja keskittää toimintaamme.

Tulosten lisäksi on tärkeää niistä raportointi ja varojen käytön avoimuus. Kyse on veronmaksajien rahoista, joiden käyttöä harva pääsee toteamaan paikan päällä. Ulkoministeriön keskeinen velvollisuus onkin raportoida kehitysyhteistyön tuloksista eduskunnalle ja veronmaksajille. Ministerinä olen edellyttänyt, että kehitämme kehitysyhteistyön tulosten raportointia ja rahankäytön avoimuutta ja edellytämme tietysti sitä myös kumppanimailtamme. Uskon, näin pystymme jatkossakin puolustamaan veronmaksajien varojen käyttöä köyhyyden poistamiseen ja maailman muiden polttavien ongelmien ratkaisemiseen. Kuten sanotaan, Planet B:ta ei ole.

Kiitos siis vielä teille kaikille vaikuttavasta ja erittäin tärkeästä työstä. Jatketaan hyvää yhteistyötä tulevanakin vuonna.