Koulutus ihmisoikeutena
Kehitysministeri Hautalan puhe FCG International Oy:n kutsuvierasseminaarissa 28. marraskuuta 2012.
Hyvät ystävät,
ihmisoikeusperustaisuuden muuttaminen retoriikasta kehityspolitiikan ja -yhteistyön käytäntöjä muovaavaksi läpikäyväksi periaatteeksi on keskeinen asia, jonka toivon toteutuvan tällä hallituskaudella valtioneuvoston hyväksymää kehityspoliittista toimenpideohjelman toimeenpanon myötä.
Syksyn aikana ihmisoikeusperustaisuutta on pyritty toteuttamaan monin tavoin mm. laadittaessa maaohjelmia pitkäaikaisille yhteistyömaillemme. Ohjelmiin on sisällytetty suoraan ihmisoikeuksia koskevia tavoitteita ja tulosindikaattoreissa on eritelty kehitysvaikutuksia eri hyödynsaajaryhmien välillä. Esimerkiksi perusopetukseen osallistumisesta halutaan tietää sukupuolijakauman lisäksi vammaisten lasten määrä, maantieteellinen jakauma ja eri etnisten ryhmien osallistuminen opetukseen.
Vastaavasti kuin maakohtaisessa tai eri tuki-instrumentteja koskevassa ohjelmoinnissa, on syytä käydä keskustelua ihmisoikeusperustaisuuden käytännön toteuttamisesta myös sektori- ja teemakohtaisesti. Siksi kutsu tähän keskustelutilaisuuteen oli mieluinen.
Ihmisoikeusperustaisuus luo kehitykselle ihmisarvoon perustuvat tavoitteet, kuten jokaisen oikeuden sananvapauteen ja ihmisarvoisen elämän kannalta riittävään ruokaan. Ihmisoikeusperustainen lähestymistapa normittaa kehitysprosesseja niin, että ne koskevat myös kaikkein heikoimpia, ilman syrjintää ja niin että paikallisella väestöllä on todellinen mahdollisuus vaikuttaa tekemämme kehitysyhteistyön toteutukseen.
Ihmisoikeusperustaisuuden kautta saamme lisätietoa siitä, miten hyvin viranomaiset toimeenpanevat oikeusvaltiokehitystä tai julkisia palveluja. Me ymmärrämme kehityksen ja köyhyyden laajemmin kuin vain taloudellisten resurssien puutteena; kyse on myös oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta sekä köyhyyttä ja eriarvoisuutta ylläpitävän alistamisen ja väkivallan lopettamisesta.
Oikeus oppimiseen on ihmisoikeus, joka on YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisesta julistuksesta saakka kuulunut ihmisoikeusnormistoon. Se on sisällytetty useisiin ihmisoikeussopimuksiin, muun muassa taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien ja lasten oikeuksien yleissopimuksiin.
Taloustieteen nobelisti Amartya Senin ajatuksia mukaillen kehitys on vapautta, ja vapauden eri ulottuvuudet ja ihmisen toimintakyky niiden seurauksena riippuvat toisistaan. Näin ihmisoikeuskielellä ’’toisen sukupolven ihmisoikeudet’’ eli taloudelliset, sivistykselliset ja sosiaaliset oikeudet nivoutuvat ’’ensimmäisen sukupolven’’ poliittisiin ja kansalaisoikeuksiin.
Amartya Senin ajatuksista voidaan johtaa, että laaja, pohjoismaisen hyvinvointivaltion mukainen yhteiskuntapolitiikka takaa suurimman turvan köyhyyttä vastaan ja antaa parhaat edellytykset omien elämänprojektien rakentamiselle. Yleisellä koulutuksella, terveyspalveluilla ja sosiaaliturvalla kansalaisille taataan laajimmat mahdolliset valmiudet toimia autonomisesti alati muuttuvissa yhteiskunnallisissa olosuhteissa.
Koulutus ihmisoikeutena voidaan nähdä muille ihmisoikeuksille edellytyksiä luovana perusoikeutena. Oikeus oppimiseen on tärkeä etenkin taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen toimintaan ja kulttuuriin liittyvien ns. TSS-oikeuksien toteutumiselle. Samalla – ja oikeaan tarkoitukseen käytettynä – se toimii katalyyttina ja tukee myönteistä yhteiskuntakehitystä, yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja rauhan säilymistä. Toisaalta koulutus voi väärinkäytettynä myös syventää eriarvoisuutta ja pahimmillaan kiihottaa vihaan ja väkivaltaan toista kansaa tai kansanryhmää kohtaan.
Mitä velvoitteita ihmisoikeussopimukset sitten asettavat opetukseen liittyvien oikeuksien toteuttamisesta vastuussa oleville allekirjoittajavaltioille? Valtion tulee taata, että kaikki – myös köyhimmät lapset – voivat nauttia ilmaisesta ja oppivelvollisuuteen kuuluvasta perusopetuksesta, joka on tarpeeksi korkealaatuista ja tarjolla turvallisen koulumatkan päässä. Ihmisoikeussopimukset sisältävät myös resurssien käyttöön liittyvän periaatteen, jonka mukaan koulutuspalveluita tulee kohdistaa niin, että niiden avulla voidaan tasoittaa yhteiskunnassa esiintyvää eriarvoisuutta. Sopimuksia tulkitaan niin, että esimerkiksi ilmaista koulutusta tulee asteittain laajentaa toisen asteen koulutukseen, erityisesti tytöille ja syrjäytymisvaarassa oleville ryhmille kuten vammaisille henkilöille ja vähemmistöille sekä pakolaisille. Velvollisuudet kattavat myös sen, että kaikille on tarjolla ihmisoikeuksiin liittyvä tarpeellinen tieto.
Velvollisuuksien erittely tuo vääjäämättä mieleen ihmisoikeuksiin liittyvän paradoksin, joka liittyy valtion kaksoisrooliin: koska valtio on ihmisoikeuksien toteutumisesta vastuussa, se on samalla sekä ihmisoikeuksien takaaja että niiden rikkoja. Toinen paradoksi liittyy siihen, että koulutus on määritelty oikeudeksi, samalla kun se on oppivelvollisuuden kautta pakollista. Kylmän sodan aikana itäblokin maissa korostettiin koulutusta ilmaisena julkisena palveluna. Lännessä taas korostettiin valinnanvapautta, myös taloudellisessa mielessä koulutuksen järjestämisessä, ja usein koulutuksen ilmaisuuden kustannuksella. Nämä kaksi tulkintaa näkyvät vielä nykypäivänäkin kansainvälisessä keskustelussa oikeudesta opetukseen.
Kehityskirjallisuudessa ei ole pulaa tutkimuksista koulutuksen myönteisistä vaikutuksista yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen kehitykseen. Näitä tuloksia on referoitu vuosien varrella mm. Koulutus kaikille -seurantaraporteissa, jotka lienevät teille tuttuja. Samoin vuosituhattavoitteissa tunnustetaan koulutukseen, terveyteen, tasa-arvoon ja köyhyyden vähentämiseen liittyvien tavoitteiden sidokset toisiinsa. Edistyksellä yhdessä tavoitteessa on myönteinen vaikutus muihin. Näiden tunnustettujen yhteyksien lisäksi koulutuksella on merkittävä sopeuttava ja sosiaalistava tehtävänsä identiteettien ja vastuullisen kansalaisuuden muotoutumisessa, sekä kriittisen yhteiskunnallisen osallistumisen edistämisessä. Erilaisuuden hyväksyminen ihmisoikeusperustaisen lähtökohdan mukaisesti voi edistää kulttuurienvälistä dialogia, auttaa konfliktien estossa ja helposti syrjäytyvien ryhmien oikeuksien ajamisessa.
Olen vakaasti sitä mieltä, että vapaus voi vain kasvaa. Investoinnit koulutukseen ja kansalaisten koulutustasoon merkitsevät pitkällä tähtäimellä investointia myös ihmisoikeuksiin ja demokratiaan. Kun kansalaisten tietoisuus omista oikeuksistaan kasvaa, he myös osaavat niiden puolesta toimia. Kaikeksi onneksi useimmat epädemokraattiset hallituksetkin ovat samaa mieltä siitä, että väestön sivistys- ja koulutustason nostaminen on globalisoituvassa maailmassa välttämättömyys. On silti ehkä yllättävää, että monet hallitukset, joiden maine ihmisoikeuksien takaamisessa on heikko, ovat niin sitoutuneet kehitystavoitteiksi muotoiltuihin TSS-oikeuksiin kuten lasten oikeuteen ilmaiseen perusopetukseen. Esimerkiksi Kuuba on tilastojen ykkösenä mitattaessa valtion koulutusmenoja suhteessa bruttokansantuotteeseen.
Kokonaisuutena Afrikka alueena pärjää Aasiaa paremmin tarkasteltaessa valtion sitoutumista budjettivaroista takaamaan koulutuksen kansalaisilleen. Suomen yhteistyömaista esimerkiksi Tansaniassa, Nepalissa ja Etiopiassa koulutuksen osuus valtion budjettimenoista on suurempi kuin Suomessa. Etiopian noin 25 prosentin budjettiosuus on jopa kaksi kertaa niin suuri kuin Suomessa.
Näillä panostuksilla on voitu taata suurimmalle osalle lapsista mahdollisuus käydä koulua, esimerkiksi Etiopiassa valtaosa lapsista käy koulua. Määrän sijasta jatkossa onkin syytä keskittyä entistä enemmän opetuksen laatuun, oli sitten kyse opettajien ja opetuksen laadusta tai koulun ulkopuolelle vielä jäävistä, usein erityistukea vaativista lapsista.
Ihmisoikeusperustaisuus on opetusalan kehitysyhteistyössä sisäistetty jo varhain. Koulutus kaikille -prosessi ja EFA-tavoitteet rakentuvat vahvasti ihmisoikeusperustalle. Voidaan sanoa, että kaikki Suomen opetusalan kehitysyhteistyö toteuttaa EFA-tavoitteita. Vammaisten lasten oikeutta opetukseen on tuettu globaalitasolla ja monissa maissa Etelä-Afrikasta Etiopiaan ja Kosovosta ja Tansaniaan koko 2000-luvun. Alkuperäiskansojen ja kielellisten vähemmistöjen oikeutta omankieliseen opetukseen on samoin tuettu niin Nepalissa, Mosambikissa kuin Keski- ja Etelä-Amerikassakin. Tyttöjen oikeutta tasa-arvoiseen oppimiseen on tuettu pitkään eri järjestöjen kautta ja läpileikkaavana tavoitteena. Tämä kaikki ei tarkoita sitä, ettei parantamisen varaa olisi. Ihmisoikeuksien toteutuminen Suomen tukemien ohjelmien kautta on juuri sillä tasolla kuin asiat kyseisessä maassa ovat. Ja missään Suomen kehitysyhteistyön kumppanimaassa tasa-arvo ja ihmisoikeudet eivät vielä ole hyvällä tasolla.
Kehitysyhteistyölle on perinteisesti ollut helppoa lähestyä taloudellisten, sosiaalisten ja sivistysoikeuksien toteuttamista, koska jo lähtökohtaisesti usea kehitysyhteistyön sektori tukee niiden parempaa toteutumista. Opetussektori tukee oikeutta opetukseen; terveyssektori oikeutta parhaaseen saavutettavissa olevaan ruumiilliseen terveyteen ja mielenterveyteen ja niin edelleen. Tämän lisäksi on tietysti syytä varmistaa, että myös näitä perinteisiä aloja toimeenpannaan ihmisoikeusperustaisesti eli noudattaen syrjimättömyyden ja tasa-arvoisuuden periaatteita, jotta kaikista heikoimmatkin yksilöt ja ryhmät hyötyvät.
Opetukseen liittyvien ihmisoikeuksien erittelyssä hyödyllinen on kolmijako (1.) Rights to education, (2.) Rights within education, ja (3.) Rights through education.
Ensiksikin, oikeus opetukseen pääsyyn kattaa sen, että myös köyhimmille ja syrjäisimmillä alueilla eläville on tarjolla kouluja ja opetusta. Opetusta ei kielletä etnisen taustan tai esimerkiksi vammaisuuden perusteella.
Toiseksi, oppimiseen liittyvät oikeudet sisältävät sen, että opetusjärjestelyt ja oppimateriaalit eivät ole sukupuolen perusteella syrjiviä esimerkiksi tyttöjä kohtaan. Tämä kattaa niin stereotyyppisten sukupuoliroolien välttämisen oppikirjoissa kuin sukupuolisen väkivallan ehkäisyn. Plan viittaa tutkimukseen, jonka mukaan Ghanassa yli 80 prosenttia vanhemmista mainitsee tyttölapsen raskauden konkreettisena tyttöjen koulutukseen liittyvänä riskinä. Jos teiniraskaus johtaa koulunkäyntimahdollisuuden epäämiseen, koululaitos on tyttöjä syrjivä.
Kolmanneksi, koulunkäynnin ja oppimisen kautta avautuu mahdollisuus monien oikeuksien toteuttamiseen. Peruskoulun ja erityisesti lukiotason suorittaminen vähentää voimakkaasti teiniavioliiton todennäköisyyttä, ja parantaa tyttöjen seksuaali- ja lisääntymisterveyteen liittyvien oikeuksien toteutumista. Toisin sanoen, tyttöjen itsemääräämisoikeus paranee koulutuksen myötä.
Toinen vastaava hyödyllinen oikeuksien jaottelu on ’’Neljän A:n järjestelmä’’, jossa A-kirjaimet tulevat sanoista Availability, Accessibility, Acceptability ja Adaptability eli saatavuus, saavutettavuus, hyväksyttävyys ja sopeutettavuus. Katarina Tomasevski, YK:n edellinen erityisraportoija oikeudesta opetukseen on käyttänyt jaottelua kirjoissaan , jotka edustavat parasta asiantuntemusta ja kokonaisesitystä oikeudesta opetukseen. Neljän A:n järjestelmän mukaan esimerkiksi vammaisen lapsen oikeus opetukseen toteutuu vain, jos
• Koulu on lähistöllä, ilmainen tai ei maksa liikaa (Availability),
• Koulu on esteetön fyysisesti ja tiedonvälitykseltään (Accessibility),
• Koulun asenteet ja käytännöt ovat hyväksyttäviä vammaisille, niin kuin myös tytöille tai vähemmistöille (Adaptability), ja
• Palvelut ovat sopivia ja laadukkaita eli vastaavat oppijan tarpeisiin (Acceptability).
YK:n eri elimissä on tuotettu julistuksia, joissa elinikäinen oppiminen on määritelty ihmisoikeudeksi. Ei tarvita paljon mielikuvitusta sen ymmärtämiseksi, että jos kaikilla ihmisillä olisi oikeus kaikkeen haluamaansa opetukseen valtion kustannuksella, mikä tahansa valtio menisi tätä periaatetta toteuttaessaan vararikkoon. Ihmisoikeussopimuksissa ilmainen opetus on useimmiten määritelty koskemaan perusopetusta. Myös käytäntö vahvistaa tämän minimitason tarpeellisuuden. Niissä maissa, joissa perusopetus ei ole ilmaista, köyhimmät ja eri syistä syrjäytyvät lapset jäävät koulun ulkopuolelle.
Kaiken kaikkiaan ihmisoikeussopimukset luovat opetusalalla kuten kaikessa kehityspolitiikassa toimivan viitekehyksen, joka ohjaa sitä, mitä Suomi opetusalan yhteistyössään tekee. Vielä enemmän niiden tulisi ohjata sitä, miten Suomi opetussektorin tukeaan toteuttaa. Paitsi koulutukselliseen tasa-arvoon suoraan liittyviä vammaiskoulutushankkeita tai alkuperäiskansojen äidinkielistä opetusta, periaate ohjaa meitä koulutuspoliittisessa dialogissa, jota käymme yhteistyökumppaniemme kanssa budjettituen ja sektoriohjelmien yhteydessä.
Hyvät kuulijat,
ulkoministeriö tukee myös Suomen koulutusvientiponnisteluja yhdessä opetus- ja kulttuuriministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa.
Köyhimmät kehitysmaat, joihin opetusalan kehitysyhteistyö kohdistuu, eivät ole koulutusviennin kannalta kiinnostavimpia kohdemaita. Kuitenkin koulutusviennin ja opetusalan kehitysyhteistyön välillä on vielä löytämättömiä synergiamahdollisuuksia. Kehittyvien talouksien ja köyhimpien ihmisten tarpeista lähtevien palveluiden kehittäminen on suomalaiselle koulutusosaamiselle uusi haaste. Toivottavasti suomalaiset tekijät löytävät toisensa ja koulutukseen liittyvä vientiklusteri kehittyy sekä viennin että kehitysmaiden hyödyksi.
Kiitos!