Jaakko Blomberg: Ohjustentorjuntasopimus ja Venäjän ydinasepolitiikka, 12.4.2000
Seminaari ulkoasiainministeriössä 12.4.2000 Avaussanat
Viime syksynä YK:n yleiskokous äänesti vuoden 1972 ohjustorjuntasopimusta (ABM) koskevasta päätöslauselmasta. Suomi pidättyi yhdessä 12 muun EU-maan kanssa. Muista poiketen Ranska ja Irlanti äänestivät Venäjän, Valko-Venäjän ja Kiinan käsittelyyn tuoman päätöslauselman puolesta.
Yhdysvallat on esittänyt ohjustorjuntasopimuksen muuttamista, jotta se voisi lähitulevaisuudessa rakentaa ja ottaa käyttöön koko Yhdysvaltojen aluetta suojaavan, mutta rajoitetun ohjustorjuntajärjestelmän. Tällä hetkellä sopimus mahdollistaa vain suppean alueen suojaksi rakennetun ohjustorjunnan. Venäjä on kieltäytynyt Yhdysvaltain ehdotuksista muuttaa sopimusta. YK:n yleiskokouksessa Venäjä haki kansainvälisen yhteisön tukea kannalleen.
Äänestykseen latautui paljon poliittisia jännitteitä. Vastakkainasettelu oli varsin voimakas. Kyseessä oli YK:n aseriisuntakeskusteluissa uusi teema ja Suomi pyrki EU:n puheenjohtajana EU-maiden yhteiseen kannanottoon asiassa.
Miksi Suomi yhdessä lähes kaikkien muiden EU-maiden kanssa sanoutui irti tästä Venäjän hankkeesta?
Suomi katsoo, että sopimuspuolten tulisi etsiä ratkaisua yhteistyöllä. Sopimuspuolten keskinäisen kiistan tuominen YK:n yleiskokouksen käsittelyyn ei edistänyt Yhdysvaltain ja Venäjän yhteistyötä, ei myöskään ratkaisujen löytämistä sopimuksen tulevaisuutta varjostaviin näkemyseroihin. Mekin korostamme ohjustorjuntasopimuksen merkitystä strategisen tasapainon kannalta. Käynnissä oleva ydinaseriisuntaprosessi vaarantuisi, jos vuoden 1972 ohjustorjuntajärjestely murenisi. Yhdysvaltain puolelta on tuotu esille mahdollisuus erota sopimuksesta, mikäli Venäjä kieltäytyy sopimuksen muuttamisesta tavalla, joka mahdollistaisi suunnitteilla olevan ohjustorjuntajärjestelmän rakentamisen. Tällainen kehitys ei olisi kenenkään etujen mukainen.
Käynnissä olevilla hankkeilla on vain vähän liittymäkohtia 80-luvun tähtien sota -keskusteluun, jonka kohteena oli silloinen Neuvostoliitto. Tarvetta rajoitettuun torjuntajärjestelmään perustellaan Yhdysvaltain kannalta vihamielisten kolmansien maiden suunnalta tulevalla uhalla. Pohjois Korean syksyllä 1998 tekemä Taepo Dong 1 ohjuksen laukaisukoe - vaikka sen arvioitiinkin osin epäonnistuneen - vahvisti pelkoja ohjuskyvyn leviämisestä.
Kansainvälinen tilanne on muuttunut olennaisesti siitä, mitä se oli ohjustorjuntasopimuksen valmistumisen aikaan 1972. Sopimus solmittiin rajoittamaan kylmän sodan aikaista kahden osapuolen välistä kilpavarustelua. Siitä kehittyi strategisen vakauden kulmakivi ja se on edelleen tärkeä osa kansainvälistä turvallisuusarkkitehtuuria.
Presidentti Clintonin on määrä tehdä päätös rajoitetun ohjustorjuntajärjestelmän rakentamisesta tämän vuoden kesäkuussa. Suunnittelu kohdistuu järjestelmään, jossa olisi 200 torjuntaohjusta sijoitettuna kahdelle alueelle, alkaen Alaskasta. Huolimatta hankkeeseen liittyvistä teknisistä vaikeuksista näyttää tässä vaiheessa todennäköiseltä, että Yhdysvallat rakentaa tulevan vuosikymmenen aikana rajoitetun torjuntajärjestelmän - siitäkin huolimatta, että monet asiantuntijat edelleen epäilevät, onko tällainen järjestelmä oikea vastaus uhkaan ohjusteknologian leviämisestä.
Yhdysvallat ja Venäjä sopivat jo vuonna 1997 ohjustorjuntasopimuksen täydentämisestä pöytäkirjalla, joka sallii uudet sotanäyttämön torjuntajärjestelmät. Pöytäkirja selkiytti rajanvetoa sallittujen ja kiellettyjen järjestelmien välillä. Sopimuksen muuttaminen niin, että rajoitetun kansallisen puolustusjärjestelmän rakentaminen olisi mahdollista, saattaa jäädä ainoaksi vaihtoehdoksi turvata sopimuksen merkitys myös jatkossa. Jos Venäjä ei suostu sopimusta muuttamaan, Yhdysvallat todennäköisesti sanoutuu siitä irti, voidakseen järjestelmän rakentaa.
Venäjän lisäksi myös Kiina on suhtautunut jyrkän kielteisesti Yhdysvaltain ohjustorjuntahankkeisiin, niin sotanäyttämön ohjustorjuntakyvyn vahvistamiseen kuin nyt esillä olevaan kansalliseen puolustukseen. Syy on helppo nähdä: Uuden ohjustorjuntateknologian käyttöönotto on omiaan heikentämään Kiinan suhteellisen rajallisen ydinaseistuksen pelotemerkitystä.
Ohjuskysymyksissä tarvitaan myös laajempaa kansainvälistä vuoropuhelua.
Sopimukseen liittyvät erimielisyydet osoittavat osaltaan, että tarve arvioida ohjusuhkia ja löytää uusia toimintatapoja on viime vuosina kasvanut. Yhä laajemmin katsotaan, että näihin haasteisiin tarvitaan uutta monenkeskistä sääntelyä.
Ohjusalan vientiä valvotaan jo nykyisellään ohjusteknologian vientivalvontajärjestelyn (MTCR) puitteissa. Kyseessä on alan viejämaiden keskinäinen järjestely, jossa Suomikin on mukana. Nyt keskustellaan mahdollisuuksista luoda myös muita kuin välittömästi vientiin liittyviä kansainvälisiä normeja. Ne voisivat sisältää esimerkiksi ballististen ohjusten laukaisuja koskevan ennaltailmoitusmenettelyn. On kuitenkin vielä ennenaikaista arvioida, mihin tuloksiin keskustelussa päädytään. Kun MTCR:n puheenjohtajuus siirtyy vuoden ajaksi Suomelle lokakuussa 2000, Suomella on tärkeä rooli ohjusalan kansainvälisen yhteistyön laajentamista koskevissa keskusteluissa.
Euroopassa on pohdiskeltu huolestuneesti rajoitetun ohjustorjuntajärjestelmän rakentamisen vaikutuksia Euroopan turvallisuuteen, ennen muuta NATOn sisäiseen kiinteyteen. Kysymys, johon on saatu ristiriitaisia vastauksia, kuuluu, heikentäisikö uusi järjestelmä Yhdysvaltain sitoutumista eurooppalaisten liittolaisten puolustukseen. Keskustelussa on myös tuotu esille huoli siitä, että ohjustorjuntasopimuksen mureneminen voisi aiheuttaa uuden asevarustelukierteen. Ratkaisujen merkitystä Euroopan turvallisuuden kannalta on joka tapauksessa syytä tarkoin seurata.
Ohjustorjuntakeskustelu heijastuu välillisesti myös Suomen turvallisuusetuihin. Suomen kannalta on tärkeätä, että ydinaseriisunta jatkuu ja perustuu sopimusvaraisiin järjestelyihin, jotka edistävät vakautta. Epävarmuus ohjustorjuntasopimuksen tulevaisuudesta heijastuu kielteisesti aseriisuntapyrkimyksiin, erityisesti START-prosessiin. Siksi olisi toivottavaa, että osapuolet löytäisivät nykytilanteeseen yhteisesti sovitut ratkaisut.
Ydinaseriisunta on edennyt viime vuosina kovin hitaasti. Venäjän duuma on siirtänyt vuoden 1993 START 2 -sopimuksen ratifiointia. Nyt tosin on luvassa ratkaiseva käsittely ja äänestys ensi perjantaina. Ratifioinnin viipyessä Helsingin huippukokouksessa maaliskuussa 1997 sovituissa suunnitelmissa uudesta START 3 vähennyssopimuksesta ei ole päästy eteenpäin. On toivottavaa, että START 2 tulisi voimaan pian ja että neuvottelut uusista vähennyksistä voisivat käynnistyä. Tärkeätä on myös, että uusien START 3 -neuvottelujen puitteissa osapuolet lisäävät avoimuutta lyhyen kantaman ydinaseisiin liittyen.
Venäjän tammikuussa hyväksymän turvallisuuskonseptin valossa ydinaseiden merkitys Venäjän sotilaallisessa suunnittelussa säilyy suurena. Keskeisenä osana on strateginen pelote, joskin Venäjä näyttää korostavan myös lyhyen kantaman ydinaseiden roolia. Lähiaikoina odotetaan turvallisuuskonseptiin perustuvan sotilasdoktriinin hyväksymistä ja julkaisemista. On joka tapauksessa perusteltua odottaa, että Venäjä haluaa jatkaa ydinaseiden vähennyksiä yhteistyössä Yhdysvaltain kanssa.