Alivaltiosihteeri Ritva Koukku-Ronden puhe: Lissabonin sopimus ja EU:n kehityspolitiikka jäsenmaan näkökulmasta

Alivaltiosihteeri Ritva Koukku-Ronden puhe: Lissabonin sopimus ja EU:n kehityspolitiikka jäsenmaan näkökulmasta

Alivaltiosihteeri Ritva Koukku-Ronden puhe Euroopan komission Suomen-edustuston ja Kehys ry:n järjestämä Lissabonin sopimus ja EU:n ulkosuhteet -seminaari 29.9.2009.

Kuluva viikko on merkittävä Lissabonin sopimuksen ja samalla EU:n kehityspolitiikkaan liittyvien kysymysten kannalta. Tunnelma tiivistyy Irlannin kansanäänestyksen lähestyessä - ainakin meidän näitä asioita työmmekin puolesta seuraavien parissa. Ensi maanantaina viikonlopun jäljiltä töihin palatessamme voimme jo melkoisen suurella todennäköisyydellä päätellä, tuleeko sopimus voimaan ja ryhdytäänkö esimerkiksi Euroopan ulkosuhdehallintoa nyt toden teolla rakentamaan. 

Aihetta lienee useimmissa unionin jäsenmaissa jo vähintäänkin kuukausien ajan aktiivisesti pohdittu. Virallisemmalla tasolla keskustelua ja systemaattista valmistautumista mahdolliseen tulevaan on samalla käytännössä hankaloittanut tarve odottaa Irlannin kansanäänestyksen tulosta. EU-maiden demokraattiset prosessithan lopulta määräävät mihin suuntaan lähdetään. 

Jos käy niin, että Irlannin kansanäänestyksen tulos on negatiivinen, istahdamme taas kaikki hetkeksi alas ja pohdimme mitä seuraavaksi. Jos se on positiivinen, on tiedossa kovaa kiirettä ja paljon vastausta odottavia institutionaalisia kysymyksiä - joissa ei suinkaan ole kyse vain byrokratiasta, vaan myös visioista, arvoista ja painotuksista - viime kädessä siitä, miten näemme EU:n globaalin roolin, mukaan lukien sen suhteet kehitysmaihin ja miten katsomme näitä suhteita ja kehitysmaiden asemaa parhaiten edistettävän. 

On katsottava kauas ja nähtävä metsä puilta. On hahmotettava EU:n rooli maailmassa tulevina vuosina ja vuosikymmeninä. On yritettävä nähdä, miltä kehittyvä maailma ja sen ja EU:n väliset suhteet sekä koko kansainvälisten suhteiden arkkitehtuuri pidemmällä tähtäimellä näyttävät ja miltä niiden halutaan näyttävän. Se ei ole helppoa. Mutta se on tarpeellista. Suomi jäsenmaana on aktiivisesti mukana tässä ajatusprosessissa. Olemmehan hallitusohjelmatasollakin sitoutuneet EU:n aktiivisena jäsenenä edistämään unionin vahvaa globaalia roolia. 

-    -    -    -    -    -    -

Suomelle kehityskysymykset ovat vahvasti nimenomaan kokonaisvaltaista kehityspolitiikkaa ja osa sekä EU:n ulkoisten että sisäisten suhteiden kokonaisuutta. Niin EU:n puheenjohtajana kuin aktiivisena ”rivijäsenenä” on kehityspoliittisen johdonmukaisuuden edistäminen kuulunut keskeisiin prioriteetteihimme. Suomi korostaa johdonmukaisuutta erityisesti kauppaan, ympäristöön ja ilmastonmuutokseen, turvallisuuteen sekä muuttoliikkeeseen liittyvissä kysymyksissä. Maatalouteen ja maaseudun kehittämiseen sekä taloudelliseen kehitykseen liittyvät kysymykset ovat elintarvike- ja talouskriisien myötä entisestään korostuneet, samoin kuin ilmastokysymykset Kööpenhaminan ilmastoneuvotteluihin valmistauduttaessa. 

Olemme sisäistäneet tämän kokonaisvaltaisen näkökulman niin vahvasti, että välillä saatamme melkein unohtaa monien muiden jäsenmaiden todellisuuden: useissa unionin jäsenmaissa puhutaan edelleen lähinnä kehitysyhteistyöstä ja nähdään kehityskysymyksiin vastaaminen sekä kehitysongelmien ratkaiseminen ennen kaikkea ”kehitysavun” kautta. Kokonaisvaltainen lähestymistapa - EU:n todellinen globaalipolitiikka, jossa kehityspolitiikalla on keskeinen rooli – on kuitenkin kestävän kehityksen edellytys. Se on myös kiinteästi sidoksissa kehitysyhteistyön tuloksellisuuteen, toiseen Suomen kehityspolitiikan toimeenpanoa vahvasti ohjaavaan periaatteeseen. 

Kokonaisvaltainen kehityspoliittinen näkemys on tärkeätä pitää tähtäimessä, kun mietitään, miten kehityskysymysten hoito EU:ssa tulisi Lissabonin myötä järjestää. Omat haasteensa tähän tuo EU:n kehityspolitiikan monimutkaisuus ja monimuotoisuus. (Mahdollisen) Lissabonin sopimuksen mukanaan tuomien muutosten kokonaiskuviossa ja palapelissä kehityspolitiikka ei kuulu aivan helpoimmin paikalleen sovitettaviin palasiin. Haasteellista on jo yksin sen hahmottaminen, miten komission kehitysyhteistyö nykyisellään eri rahoitusinstrumentteineen, komitologioineen jne. toimii. 

Kehityspolitiikka, kehitysrahoitus, humanitaarinen apu ja niiden toimeenpanon vastuut ovat nykyisellään komissiossa jakautuneet kahdelle eri komissaarille. Ulkosuhdekomissaari vastaa EU:n talousarviosta rahoitettavan kehitysyhteistyön ohjelmoinnista eli mm. maastrategioiden valmistelusta Aasian, Latinalaisen Amerikan, Keski-Aasian, Lähi-idän ja Etelä-Afrikan osalta. Kehityskomissaari ja komission kehityspääosasto puolestaan vastaavat yleisestä kehityspolitiikasta ja humanitaarisesta avusta sekä yhteistyöstä Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren maiden kanssa. Toimeenpano kuuluu EuropeAid:lle/AIDCO:lle sekä humanitaarisen avun osalta ECHO:lle. 

Kehityspolitiikka on myös jaettua toimivaltaa. Leijonanosa EU:n kehitysyhteistyöstä on jäsenmaiden kahdenvälistä toimintaa, ja jäsemaat osallistuvat lisäksi yhteisön kehitysyhteistyön muokkaamiseen muun muassa komitologian kautta sekä maatasolla. 

-    -    -    -    -    -    -

Kaikella tällä on merkitystä, kun mietitään, mitkä Lissabonin sopimuksen vaikutukset EU:n kehityspolitiikkaan käytännössä olisivat. Suomi haluaa nähdä sopimuksen ennen kaikkea mahdollisuutena - mahdollisuutena selkiyttää ja järkiperäistää EU:n kehitypolitiikkaa, mahdollisuutena vahvistaa EU:n globaalia roolia ja tehostaa kehityspoliittisen johdonmukaisuuden toteutumista EU:n ulkoisessa toiminnassa. 

EU tarvitsee vahvat ja selkeät rakenteet, jotka edistävät näitä päämääriä. Merkittävä osa EU:n ulkosuhderahoituksen kokonaisuudesta koostuu julkisesta kehitysyhteistyörahoituksesta (EU:n 2007-2013 rahoituskehyksistä sovittu, että ulkoisesta avusta vähintään 90% olisi OECD:n kehitysapumääritelmän mukaista julkista kehitysapua), ja kehitysyhteistyön tehokas toimeenpano julkisen kehitysavun kriteerien mukaisesti on ensiarvoisen tärkeää. Institutionaaliset muutokset tarjoavat tilaisuuden parantaa unionin kehityspolitiikan ja kehitysyhteistyön hoitoa. 

Unionin rakenteita uudistettaessa Suomen keskeisiä painotuksia ovat:

1. Kehityspolitiikan vahva asema. Kehityspoltiikka ei saa joutua unionin muihin ulkosuhteisiin nähden alisteiseen asemaan tai edistämään kestävän kehityksen periaatteiden kanssa yhteen sopimattomia tavoitteita. 

2. Jatkossakin on tärkeätä säilyttää itsenäinen kehityskomissaari. Tämän vastuulle tulee keskittää komissiossa kaikki kehityspolitiikan ja kehitysyhteistyön kysymykset sekä kehityspoliittisen johdonmukaisuuden edistäminen. Näin yhden komissaarin vastuulla olisi kehitysyhteistyö kaikilla maantieteellisillä alueilla. 

3. Kehityspoliittinen koherenssi. Kehityskysymykset ovat erottamattomasti sidoksissa kauppa-, ilmasto-, turvallisuus- ym. kysymyksiin. 

Uudistuksia tehtäessä tuemme kehitysyhteistyön hallinnon hajauttamista maatasolle. Turhien päällekkäisyyksien välttäminen on luonnollisesti myös tavoitteemme.  

Se millaisin käytännön järjestelyin edellä listatut tavoitteet parhaalla mahdollisella tavalla toteutuisivat, ei kuitenkaan ole aivan yksinkertainen kysymys. 

-    -    -    -    -    -    - 

Lissabonin sopimus ei toteutuessaan muuta kehityspolitiikkaa koskevia perusperiaatteita eikä toimivaltasuhteita. Kehityspolitiikka on jatkossakin jaettua toimivaltaa ja komissiolla ja jäsenmailla on toisiaan täydentävä ja tukeva rooli kehityspolitiikassa ja kehitysyhteistyön toimeenpanossa. Muutoksiakin on kuitenkin luvassa. Sopimuksen myötä muun muassa perustettaisiin unionin ”ulkoministerin” eli ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan tehtävä ja tämän alaisuudessa toimiva 'ulkoministeriö' eli Euroopan ulkosuhdehallinto. Korkea edustaja toimisi myös komission varapuheenjohtajana ja ulkoasiainneuvoston puheenjohtajana, ja hänen roolinsa uskotaan tarjoavan merkittäviä mahdollisuuksia vahvistaa kehityspoliittista koherenssia. 

Yksi keskeinen ja lisäpohdiskelua edellyttävä kysymys koskee sitä, missä kehitysmaihin liittyvä ohjelmointi jatkossa tapahtuisi. Ulkosuhteiden koherenssi yhtäältä tuntuisi puhuvan sen puolesta, että ohjelmointi tapahtuisi uuden ulkosuhdehallinnon ”maatiimeissä” tai ”alueyksiköissä” yhdessä muiden ulkosuhteiden hoidon kanssa (kehityspolitiikan itsenäisyyttä vaarantamatta).Toisaalta on tärkeätä varmistaa koherenssi myös unionin muiden politiikkojen - maatalouspolitiikka, kauppapolitiikka jne. - kanssa, sekä kehityspolitiikan vahva ja siinä mielessä itsenäinen asema, ettei se jää muihin ulkohsuhteisiin nähden alisteiseksi. Instituutioiden välinen tasapaino tulee säilyttää ja olemassa olevat toimivaltasuhteet huomioida. 

Kiinnostavaa on havaita että ’ajattelun rajalinjat’ usein kulkevat EU-maiden sisällä - eivät välttämättä niiden välillä. Näkökannat riippuvat paljolti siitä, puhutaanko ”kehitysihmisten” vai muun ulkoasiainhallinnon kanssa. Kehityskysymyksistä vastaavien näkemyksissä heijastuu usein huoli siitä, että kehitysasioiden siirtyminen ulkosuhdehallinnon hoidettaviksi merkitsisi niiden vesittymistä tai joutumista muille ulkopoliittisille päämäärille alisteisiksi. Ainakin osin jäsenmaiden ajattelutapaa tuntuvat ohjaavan niiden kansalliset järjestelmät (kehityspolitiikka integroituna osaksi ulkoasiainhallintoa versus kehitysyhteistyöhallinto omana erillisenä organisaationaan). 

Riippumatta siitä miten kehityskysymykset unionissa Lissabonin sopimuksen mahdollisesti voimaan astuessa organisoidaan, tulee tehokkaan ja sujuvan koordinoinnin varmistaminen komission ja ulkosuhdehallinnon ml. kehityskomissaarin ja korkean edustajan välillä olemaan avainasemassa. 

Kestävän kehityksen johdonmukaisen ja tehokkaan edistämisen kannalta olennaisen tärkeää on myös laadukkaiden – mukaan lukien suomalaisten - henkilöstöresurssien turvaaminen EU:ssa kaikkiin kehityspolitiikan kannalta keskeisiin tehtäviin. EU:n - niin kuin minkä tahansa muunkin organisaation – tekevät viime kädessä ihmiset.

 -    -    -    -    -    -    - 

Sikäli kuin kaikki EU-maat antavat Lissabonin sopimukselle hyväksyntänsä, keskustellaan tulevina viikkoina ja kuukausina jäsenmaiden kesken intensiivisesti muun ohella siitä, miten kehityspolitiikan organisoinnin komissiossa ja ulkosuhdehallinnossa tulisi tapahtua. Aikaa on vähän, ja kysymykset ovat suuria. Kaikilta osiltaan täysin ihanteellisia ratkaisuja ei välttämättä ole. Täytyy pyrkiä järjestelyihin, jotka parhaalla mahdollisella tavalla edistävät sellaisia tärkeiksi katsomiamme päämääriä kuin vahva kehityspolitiikka ja kehityspoliittinen koherenssi. Suomi on tässä keskustelussa ja vaikuttamisessa aktiivisesti ja täysimääräisesti mukana. 

Tämän päivän seminaari antaa osaltaan eväitä tähän unionin tulevaisuuden ja globaalin roolin sekä kehityspolitiikan merkittävien kysymysten kannalta tärkeään keskusteluun.