Alivaltiosihteeri Arto Mansalan muistosanat: Antti Satuli 1946-2003

Tieto Antti Satulin poismenosta tavoitti useimmat meistä kiirastorstaina, jolloin aloimme tahoillamme hiljentyä pääsiäisen viettoon. Jouduimme nyt hiljentymään myös äkillisen, meitä kaikkia suuresti järkyttäneen suruviestin edessä. Arvostettu ja pidetty työtoverimme, ministeriömme korkein virkamies on poissa. Karu arki on edessä.

Antti Satuli oli vuonna 1970 järjestetyn historian ensimmäisen kansainvälisten asioiden valmennuskurssin kasvatteja. Ministeriön ohella hän ehti palvella Brysselissä, Algerissa, Washingtonissa sekä Genevessä ennen kuin hän vuonna 1992 joutui osaltaan kylmän sodan jälkeisen aikakauden suurimman ulkopoliittisen haasteen eteen, valmistelemaan ja sittemmin osallistumaan Suomen EU-jäsenyysneuvotteluihin. Kauppapoliittisen alivaltiosihteerin virasta Antti siirtyi Erkki Liikasen jälkeen Suomen EU-edustuston päälliköksi jäsenyytemme toteuduttua vuoden 1995 alussa. Tässä tehtävässä seitsemän vuotta toimiessaan hän joutui uranuurtajan osaan ja luomaan alusta alkaen uutta käytäntöä sekä vakiinnuttamaan Suomen aseman jäsenmaana.

Erkki Tuomioja ja Erkki Liikanen ovat julkisuudessa muistelleet Anttia ystävänä, työtoverina sekä poikkeuksellisen taitavana neuvottelijana. He ovat arvioineet hänen elämäntyötään EU-yhteyksissä ja Suomen integroitumisessa eurooppalaiseen valtavirtaan. On helppo yhtyä Erkki Tuomiojan arvioon, että "Suomi on menettänyt parhaan EU-politiikan asiantuntijansa".

Palattuaan Suomeen pitkän ja raskaan päivätyön Brysselissä tehtyään Antti otti vastaan uuden poikkeuksellisen mittavan haasteen. Hänestä tuli ulkoasiainministeriön itseoikeutettu kansliapäällikkö hallintomme murroskautena. Ulkoasiainhallinnon tehtävistä ja voimavaroista oli puolta vuotta aikaisemmin annettu eduskunnalle selvitys, joka loi pohjan uudistustyölle. Ulkoinen toimintaympäristömme oli muuttunut, samoin tilanne Suomessa. Ulkoasiainministeriö asetti roolinsa poliittisesti arvioitavaksi ja käynnisti keskustelut yhteistyötahojensa kanssa. Kaivattua tukea saatiin, mutta samalla edellytettiin, että uudistumme. Tähän uudistustyöhön Antti sitoutui täysimittaisesti.

Uudistajan rooli on harvoin helppo. Se vaatii voimia ja kärsivällisyyttä sekä sovittelutaitoa. Tässä osassa Antti oli mies paikallaan. Hän oli jo EU-jäsenyysneuvottelujen aikana ja sen jälkeen EU-suurlähettiläänä solminut laajat kontaktit, ei vain kansainväliseen yhteisöön, vaan myös kotimaahan. Nämä yhteydet olivat suureksi avuksi ministeriömme ja sen uudistustyön kannalta.

Tuloksia saatiin nopeasti. Antin nyt kesken jääneenä valtiosihteerikautena ulkoasiainministeriön asema on lujittunut, julkisuuskuvamme parantunut ja tunnettavuutemme kasvanut. Ammattitaitoamme arvostetaan. Olemme avautuneet muuhun yhteiskuntaan päin ja osallistumme aktiivisesti kansalaiskeskusteluun. Olemme monien uudistusten osalta valtionhallinnon etujoukkoa. Tämän nykyaikaistamisen ohella Antti hoiti pieteetillä myös valtiosihteerin roolinsa matkustamalla laajalti ulkomailla ja uutterasti niinikään maakunnissa kotimaassa. Viime aikoina hän näki erikoishaasteekseen kontaktien solmimisen EU:n tuleviin jäsenmaihin.

Ministeriömme uudistustyötä virkamiestasolla johtaessaan Antti ei säästänyt voimiaan eikä osoittanut uupumisen merkkejä. Hänellä oli uskallusta, mutta myös ilmeinen kiire edetä ja saada tuloksia aikaan. Tänään tiedämme, että aika oli vähissä. Kiireet ovat nyt ohi. Jälkeen jää tyhjiö, joka on vaikeasti täytettävissä.

Antin työtovereina voimme parhaiten kunnioittaa hänen muistoaan jatkamalla hänen viitoittamallaan tiellä samalla innolla ja antaumuksella kuin Antti. Osoittaessamme kiitollisuutta edesmennyttä kansliapäällikköämme kohtaan, haluamme muistaa myös Antin perhettä, joka vuosien varrella antoi hänelle varauksettoman tukensa. Otamme osaa heidän suureen suruunsa ja menetykseensä.

Kirjoittaja Arto Mansala toimii ulkoasiainministeriön alivaltiosihteerinä.