Business with Impact (BEAM) -ohjelman kehittävä evaluointi

Tekesin ja ulkoministeriön yhteinen ohjelma ”Business with Impact” (BEAM) auttaa suomalaisia yrityksiä ja muita toimijoita ratkaisemaan innovaatioiden avulla maailman kehityshaasteita menestyksekkäällä ja kestävällä liiketoiminnalla. Ohjelma tukee innovaatioiden kehittämistä, pilotointia ja demonstraatioita suomalaisissa yrityksissä, kansalaisjärjestöissä, tutkimusorganisaatioissa, yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa. Tavoitteena on edistää kehittyvien maiden hyvinvointia sekä tuoda kansainvälistä liiketoimintaa suomalaisille yrityksille.

BEAM on viisivuotinen ohjelma, jonka toteutus käynnistyi vuoden 2015 alussa. Ohjelman laajuus on noin 50 miljoonaa euroa, josta puolet yksityistä ja puolet julkista rahoitusta. Julkisesta rahoituksesta puolet tulee Tekesiltä ja puolet ulkoministeriön kehitysyhteistyövaroista.

BEAM-ohjelman kehittävä evaluointi käynnistyi syyskuussa 2015. Evaluoinnin väliraporttiin on koottu ne tulokset, joita BEAM-ohjelman rinnalla jatkuvasti tehtävä arviointiprosessi on toistaiseksi tuottanut. Perinteiseen hanke-evaluointiin verrattuna kehittävän evaluoinnin tarkoituksena on antaa alusta lähtien ohjelmalle nopeaa palautetta siitä, mitkä lähestymistavat toimivat ja siten tukea ohjelman strategista oppimista ja innovaatiotoiminnan tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta.

Pääraportti

BEAM Mid-term evaluation report (englanniksi, PDF, 42 sivua, 482 kt)

Ministeriön näkökulma evaluointiin

Mitä opimme evaluoinnista? (PDF, 2 sivua, 104 kt)

Kehittävän evaluoinnin erilliset raportit

D1.1 State-of-the-Art Analysis (Öppnar nytt fönster) (PDF)

D1.2 Analysis of the Ramp-up Phase (Öppnar nytt fönster) (PDF)

D1.3 Evaluability Analysis (Öppnar nytt fönster) (PDF)

D1.3B Evaluability Conclusions and Recommendations (Öppnar nytt fönster) (PDF)

D2.1 Meta-evaluation and Meta-analysis of MFA Innovation Programmes (Öppnar nytt fönster) (PDF)

D2.2A BEAM Portfolio Analysis (in Finnish) (Öppnar nytt fönster) (PDF)

D2.2B BEAM Participant Survey (Öppnar nytt fönster) (PDF)

D2.2C Executive Summary of Portfolio Analysis and Participant Survey (Öppnar nytt fönster) (PDF)

D2.3 Report of the First Evaluation Field Mission (Öppnar nytt fönster) (PDF)

D3.1 Report of the Second Evaluation Field Mission in India (Öppnar nytt fönster) (PDF)

D3.2 Concluding Remarks of BEAM Impact Workshop (Öppnar nytt fönster) (PDF)

D3.3A BEAM Portfolio Analysis (Öppnar nytt fönster)(PDF)

D3.3B Summary of Validation Workshop (Öppnar nytt fönster) (PDF)

D3.4 Report of the Third Evaluation Field Mission in Vietnam and Southern Africa (Öppnar nytt fönster) (PDF)

D3.5A BEAMin kehittävän arvioinnin pääviestit (Öppnar nytt fönster) (PDF)

D3.5B Good Practices and challenges in BEAM Projects (Öppnar nytt fönster)(PDF)

Evaluoinnin loppuraportti

Final Report of Developmental Evaluation of the BEAM Programme (Öppnar nytt fönster) (linkki vuonna 2019 julkaistuun sivustoon)