15.2.2024

Jordania: matkustustiedote

Turvallisuustaso

Noudata erityistä varovaisuutta

Ajankohtaista

Jordaniaan matkustettaessa kehotetaan noudattamaan erityistä varovaisuutta. 7.10. alkanut Israelin ja Hamasin välinen sota kärjistää alueellista tilannetta, ja lisää jännitteitä myös Jordaniassa. Vaikka maan tilanne on suhteellisen vakaa, voi se muuttua nopeasti. Konfliktin leviämismahdollisuutta Jordaniaan ja muihin Israelin naapurimaihin ei voida sulkea pois.

Mielenosoituksia ja suuria väkijoukkoja kehotetaan välttämään ja seuraamaan tiedotusvälineitä tarkasti. Israelin ja Hamasin välisen sodan alusta lähtien Jordaniassa on järjestetty useita suuria Palestiina-tukimielenosoituksia eritoten perjantairukousten jälkeen. Jordanian väestöstä noin puolet on palestiinalaistaustaisia. Laajamittainen tuki Palestiinalle on syvälle juurtunutta.

UM:n matkustustiedotteet ovat suosituksia

Vastaat matkapäätöksestäsi aina itse. Paikallisilla viranomaisilla on ensisijainen vastuu kaikkien maan alueella oleskelevien ihmisten turvallisuudesta ja hätätilanteissa etsintä- ja pelastustoimista. Kriisitilanteissa noudata paikallisten viranomaisten ohjeita. Seuraa uutisointia tiedotusvälineissä sekä tiedotusta edustuston verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavissa. Ulkoministeriö ja Suomen ulkomaanedustustot avustavat suomalaisia konsulipalvelulain mukaisesti. Mikäli Euroopan unionin ulkopuolisessa kohdemaassa ei ole Suomen edustustoa, voit kääntyä muiden EU-maiden edustustojen puoleen. Matkatoimiston järjestämällä matkalla olevaa avustaa ensisijaisesti matkanjärjestäjä.

Konsulipalvelulaki
Konsulisuojeludirektiivi
Laki matkapalveluyhdistelmistä

Suosittelemme aina matkavakuutuksen ottamista. Tarkista ennen matkaasi matkavakuutuksesi kattavuus ja voimassaolo erityisesti jos sinulla on jokin sairaus, olet raskaana, matkasi suuntautuu vaarallisille alueille tai harrastat riskialttiita lajeja, Sairastuneen tai vainajan kotiuttaminen on kallista ja vaikea järjestää ilman kattavaa matkavakuutusta, eikä hoitoa aina saa ulkomailla ilman maksusitoumusta tai ennakkomaksua.

Tee matkustusilmoitus osoitteessa https://matkustusilmoitus.fi/(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Yleinen turvallisuustilanne

Jordania sijaitsee usean epävakaan alueen lähinaapurissa ja Lähi-idän alueellinen epävakaus heijastuu myös Jordaniaan. Perinteisesti Länsirannan ja Gazan levottomuuksien aikana Jordaniassa matkailijoilta edellytetään erityistä varovaisuutta. Syyrian konflikti vaikuttaa niin ikään Jordanian turvallisuustilanteeseen.

Jordanialla on rauhansopimus Israelin kanssa, jonka vuoksi Israelista pääsee normaaliaikoina matkustamaan Jordaniaan ja päinvastoin. Välttämättömässä rajanylitystarpeessa on tarkastettava ennalta rajanylityspisteiden aukiolo ja vaadittavat dokumentit. Rajanylityspisteillä saattaa olla ruuhkaa ja ne saattavat sulkeutua ennalta-arvaamattomasti. Rajanylityspaikat ovat Kuolleenmeren pohjoispuolella; Allenbyn silta ja Jordanian joen rajanylityspisteet sekä etelässä Aqabanlahden pohjukassa Aqaban ja Eilatin välillä Yitzhak Rabinin rajanylityspiste.

Jordanian ja Irakin sekä Jordanian ja Syyrian välisiä raja-alueita kehotetaan välttämään. Syyrian ja Jordanian välisellä rajalla esiintyy väkivaltaisia yhteenottoja jordanialaisten rajaviranomaisten ja salakuljettajien välillä. Irakin vastainen raja on epävakaa muun muassa äärijärjestö Daeshin läsnäolon vuoksi.

Pakolaisista aiheutuvilla yhteiskunnallisilla jännitteillä on vaikutuksia Jordanian turvallisuustilanteeseen. Mielenosoitukset sekä sisäpolitiikkaan että naapurimaiden tapahtumiin liittyvät mielenilmaukset ovat yleisiä. Suurimmat kokoontumiset järjestetään yleensä perjantaisin iltapäivällä. Vaikka mielenosoitukset ovat yleisesti pääosin rauhallisia, on niitä syytä välttää. Ne voivat myös vaikeuttaa liikkumista, koska viranomaiset pystyttävät usein tiesulkuja eritoten raja-alueille johtaville reiteille.
Jordaniassa on hyvin toimiva matkailuinfrastruktuuri ja turismi on tärkeä elinkeino. Iskut turistiskohteisiin ovat harvinaisia, mutta eivät poissujettuja. Yksittäisten terroritekojen mahdollisuus on olemassa.
Lisääntyneiden turvatarkastusten takia edustusto suosittelee passin tai passikopion pitämistä mukana Jordaniassa liikuttaessa. Kaiken kattava matkavakuutus on tarpeen. On syytä varmistaa, että vakuutus kattaa Jordaniaan matkustamisen.

Rikollisuus

Henkilöihin kohdistuvat väkivalta- ja omaisuusrikokset ovat edelleen suhteellisen harvinaisia, mutta tilastojen mukaan rikollisuus on lisääntynyt. Kaupunkien kaduilla ja maaseudulla on periaatteessa turvallista liikkua normaalia varovaisuutta noudattaen. Riskialueita, kuten palestiinalaisleirejä ja islamistikortteleita kannattaa välttää.

Jos passisi katoaa tai varastetaan, tee siitä ilmoitus paikalliselle poliisiasemalle. Mikäli kohdemaassa ei ole Suomen edustustoa, hae hätämatkustusasiakirjaa (ETD = Emergency Travel Document) toisen EU-maan edustustosta.

Ota kopiot tärkeimmistä asiapapereista kuten passista ja lentolipuista. Säilytä ne erillään alkuperäisistä.

Liikenne

Liikenne on Jordaniassa vilkasta ja nopeudet korkeita, joten liikenne muodostaa todellisen riskin. Julkisen liikenteen käyttö on tästä huolimatta pääsääntöisesti turvallista. Liikenneonnettomuuksien jälkitilanteissa ulkomaalaisiin saatetaan suhtautua vihamielisesti.

Terveys

Jordanian tärkeimmissä kaupungeissa on saatavilla korkeatasoista terveydenhuoltoa, mutta matkailijan on varauduttava siitä maksamaan. Vakuutukset on syytä tarkistaa ennen matkaa.

Selvitä ennakkoon matkakohteesi tartuntatautitilanne ja rokotussuositukset. Löydät ne seuraavien viranomaisten verkkosivuilta:
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, "Matkailijan terveysopas"
Maailman terveysjärjestö WHO
Euroopan tartuntatautivirasto

Maan lait ja käytännöt

Jordaniassa sotilas- ja poliisikohteiden valokuvaaminen on kielletty.

Kaikki huumeet ovat Jordaniassa laittomia ja niiden hallussapidosta saa ankaria rangaistuksia.

Jordania on muslimienemmistöinen maa. Ammanissa ja Aqabassa sekä turistikohteiden liepeillä kulttuuri on varsin sallivaa, mutta maaseudulla ja islamistien kannatuskortteleissa tulee varautua hyvinkin konservatiivisiin asenteisiin. Matkailua helpottaa esimerkiksi pukeutumiseen ja alkoholinkäyttöön liittyvien kulttuuriarvojen kunnioittaminen. Länsimaisten naisten kannattaa varsinkin yksin liikkuessaan välttää provosoivaa tai paljastavaa pukeutumista, sillä sellainen johtaa helposti epäkunnioittavaan kohteluun. Huivin käyttöä edellytetään vain moskeijoissa vierailtaessa.

Miesten kannattaa huomioida, että huivin käyttäminen merkitsee paikallisen naisen kohdalla, että hän on uskonnollinen. Huivia käyttävää naista ei kannata tavatessa kätellä tai muutenkaan koskettaa.

Alkoholin nauttiminen kannattaa rajoittaa paikkoihin, joissa sitä tarjoillaan. Muslimien ramadan-paastokuukauden aikana on erityisen tärkeää välttää syömistä, juomista ja tupakoimista julkisilla paikoilla valoisan aikaan.

Samaa sukupuolta olevien parisuhteet ovat Jordaniassa erittäin paheksuttuja, vaikka ne eivät ole lainvastaisia. Jordaniassa tulee huomioida, että heteroseksuaalistakaan kiintymystä ei kannata osoittaa julkisilla paikoilla esimerkiksi suutelemalla.

Maahantulosäännökset

Passin on oltava voimassa vähintään 6 kuukautta kun saapuu maahan.

Voimassa oleva maahantulomääräykset kannattaa tarkistaa etukäteen Jordanian suurlähetystöstä Berliinistä http://www.jordanembassy.de/(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Jos passi Jordaniassa oleskelun aikana varastetaan tai katoaa, passin uusijan tulee ennen maasta lähtöään hankkia passiin myös uudet Jordanian maahantulo- ja viisumileimat maahantuloviranomaisilta (Directorate of Residency and Borders).

UM ei vastaa vieraiden valtioiden maahantulosäännöksistä, kuten passin voimassaoloa koskevista ehdoista tai viisumivelvollisuudesta. Varmista ajantasaiset maahantulosäädökset kohdemaan viranomaisilta, esimerkiksi maan lähimmästä edustustosta.

Lue lisää Suomen kansalaisen matkustusasiakirjoista osoitteessa https://um.fi/passi/

Yhteystiedot


Päivystys: Hätätapauksissa ota yhteys ulkoministeriön päivystykseen: puhelin +358 9 1605 5555 ja sähköposti paivystys.um@gov.fi.

Ennen matkaa, muista:

1

Matkustustiedotteet

Ulkoministeriön matkustustiedotteet antavat tietoa yleisestä turvallisuustilanteesta matkakohteessa sekä poliittisista ja kulttuurisista olosuhteista, joilla saattaa olla merkitystä matkustusturvallisuudelle.

Lue matkustustiedotteita
2

Matkustusilmoitus

Jos olet omatoimimatkalla tai menossa riskialttiille alueelle, kannattaa tehdä matkustusilmoitus. Sen avulla ulkoministeriö voi saada sinuun yhteyden kriisin tai hätätilanteen sattuessa.

Tee matkustusilmoitus
3

Matkavakuutus

Liikkumisvapaus on suomalaisten perustuslaillinen oikeus. Päätät itse minne matkustat ja minkälaisia riskejä olet valmis ottamaan. Kattava matkavakuutus on tärkeä ottaa ennen matkaa.

Hanki matkavakuutus
4

Matkustusasiakirjat

Ennen matkaa tarkista, että matkustusasiakirjasi ovat kunnossa. Kohdemaan edustustosta voit tarkistaa passeihin ja viisumeihin liittyvät määräykset.

Tarkista matkustusasiakirjat