Suurlähettiläs Riitta Swanin viesti Tansaniassa oleville suomalaisille

Covid 19 -virus on rantautunut nyt myös Tansaniaan. Tällä hetkellä virustartuntoja on vielä vähän ja tilanne näyttää olevan hallinnassa, mutta valitettavasti tilanne saattaa muuttua nopeastikin. Tärkein tehtävämme nyt on auttaa ja tukea Suomen kansalaisia.

Hyvä suomalaiset Tansaniassa,

Covid 19 -virus on rantautunut nyt myös Tansaniaan. Tällä hetkellä virustartuntoja on vielä vähän ja tilanne näyttää olevan hallinnassa, mutta valitettavasti tilanne saattaa muuttua nopeastikin. 

Covid 19 on globaali-ilmiö. Afrikan se näyttää tavoittavan vasta nyt. Joihinkin viruksen leviämisen estäviin toimiin on jo ryhdytty ja niitä saattaa lähitulevaisuudessa tulla lisää.

Suomessa on viruksen leviämisen ehkäisemiseksi otettu käyttöön järeät toimet, mm. poikkeustila.  Covid 19 -virus vaikuttaa myös Dar es Salaamin suurlähetystömme toimintaan.

Jotkut henkilökuntamme jäsenistä ja suurin osa perheistämme on jo poistunut maasta. Vain kaikkein oleellisimpia suurlähetystön tehtäviä hoitava henkilökunta on edelleen paikalla. Vuorottelemme työpaikalla olossa siten, että joka toinen viikko puolet meistä tekee töitä suurlähetystössä ja toinen puoli kotitoimistosta käsin. Tällä tavalla yritämme minimoida viruksen leviämisen.

Tärkein tehtävämme nyt on auttaa ja tukea Suomen kansalaisia

Poikkeustilanteesta johtuen suurlähetystö ei vastaanota passi-, viisumi- eikä oleskelulupahakemuksia 19.3.2020 lähtien toistaiseksi. Hädänalaisia Suomen kansalaisia tai Suomessa pysyvästi asuvia palvellaan edelleen, esimerkiksi hätäpassin myöntämisen osalta Suomeen paluuta varten. Hätätilanteessa otattehan yhteyttä sähköpostitse: visa.dar@formin.fi. Myös ulkoministeriön päivystys palvelee ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä:  https://um.fi/paivystys-24/7.

Edustusto suosittelee lämpimästi matkustusilmoituksen tekemistä osoitteessa www.matkustusilmoitus.fi(Länk till en annan webbplats.) (Öppnar nytt fönster), mikäli oleskelette vielä Tansaniassa. Matkustusilmoituksen tehneille pystymme lähettämään tiedotteita ja ohjeita tilanteen kehittyessä.

Kuten monet teistä ovat huomanneet Tansania on asettanut Covid 19 -varotoimia maahantulopisteisiin. Monet lentoyhtiöt ovat peruuttaneet ja lopettaneet lentojaan Tansaniasta, emmekä tiedä, miten pitkään lentoliikenne maasta pois on enää mahdollista. Jos olette aikeissa lähteä Tansaniasta, oikea aika tehdä se on nyt.

Sadekausi on alkamassa ja sen myötä lisääntyvät jotkut sairaudet, esim. malaria. Jos maassa on paljon Covid 19 -potilaita, lienee oletettavaa, että sairaanhoidon resurssit keskitetään sen hoitoon.

Kahdenvälisisä kehitysyhteistyöohjelmia on jouduttu tilanteen johdosta uudelleen arvioimaan. Tämä on tarkoittanut ohjelmien aktiviteettien tilapäistä lopettamista. Koulutukset, kokoukset ja muut väkijoukkojen kokoontumista edellyttävät tilaisuudet on peruutettu tai siirretty myöhempään ajankohtaan.  Suomen tukemat tansanialaiset kansalaisjärjestökumppanit ovat niin ikään muokkaamassa suunnitelmiaan.

Hyvät suomalaiset,

muistakaa pestä kätenne saippualla ja pitäkää etäisyyttä muihin ihmisiin. Älkää osallistuko tilaisuuksiin, joissa on paljon ihmisiä ja seuratkaa tarkkaavaisesti, mitä ympärillä tapahtuu.

Pitäkää huoli itsestänne.

 

Riitta Swan
Suurlähettiläs