Berliinin senaatti päätti rajoitusten rikkomisesta aiheutuvista sakoista

Berliinin senaatti on 2.4.2020 päättänyt aiemmin asetettujen koronarajoitusten voimassaolon jatkamisesta, niiden tarkennuksista sekä rajoitusten rikkomisesta aiheutuvista sakoista, jotka astuvat voimaan tästä päivästä 3.4.2020 alkaen.

Yksi uusista, berliiniläisiä koskevista säännöistä on se, että taukojen pitäminen puistoissa ja nurmialueilla on mahdollista, mikäli etäisyys muihin ihmisiin on nurmialueilla tai muilla avoimilla alueilla 5 metriä ja puistonpenkillä 1,5 metriä. Grillaaminen on kielletty.

Esimerkkejä rajoitusten rikkomisesta seuraavista sakoista

  • Julkisella paikalla tulee pitää 1,5 metrin välimatka toisiin ihmisiin. Sakko rajoituksen rikkomisesta: 25–500 euroa.
  • Ajanvietto julkisilla paikoilla on sallittua vain yksin, toisen ihmisen kanssa tai samassa taloudessa asuvien henkilöiden kanssa. Sakko rajoituksen rikkomisesta, jos liikkuu kolmen tai useamman oman kotitalouden ulkopuolisen henkilön kanssa: 25–250 euroa.
  • Oleskelusta oman asunnon ulkopuolella ilman painavaa syytä voidaan sakottaa. Poikkeuksena ovat erityiset syyt kuten ostosten hoitaminen, töihin matkustaminen, lääkärikäynnit, liikunta ulkoilmassa tai muu välttämätön toiminta. Sakko rajoituksen rikkomisesta: 10–100 euroa.
  • Mikäli henkilö on määrätty kotikaranteeniin, sakko karanteenin rikkomisesta on 250–2500 euroa.
  • Liiketoiminnan harjoittamisesta, jota ei ole erikseen mainittu sallittavana poikkeuksena, voidaan sakottaa 1000–10000 euroa. Tämä koskee myös mm. ravintoloita, joissa kotiinkuljetus tai nouto ei ole mahdollista sekä uimahalleja ja saunoja.
  • Turistien majoittaminen on kielletty. Sakko rajoituksen rikkomisesta: 1000–10000 euroa.
  • Tapahtumien järjestäminen on kielletty. Sakko rajoituksen rikkomisesta: 500–2500 euroa. Sakko tapahtumiin osallistujille on 25–500 euroa.

Berliinin senaatin tiedote 2.4.2020: Berliner Senat beschließt Bußgeldkatalog und verlängert Maßnahmen zur Eindämmung des Coronavirus(Länk till en annan webbplats.) (Öppnar nytt fönster)

Listaus sakoista 2.4.2020: Bußgeldkatalog (Öppnar nytt fönster) 

Der Tagesspiegel 3.4.2020: Diese Bußgelder drohen bei Verstößen gegen Berlins Corona-Verordnung(Länk till en annan webbplats.) (Öppnar nytt fönster)

Saksan linjaus sosiaalisten kontaktien rajoittamiseksi(Länk till en annan webbplats.) (Öppnar nytt fönster) 

Eri osavaltioissa erilaisia sakkorangaistuksia 

Eri osavaltioissa on voimassa erilaisia sakkorangaistuksia. Tältä sivulta(Länk till en annan webbplats.) (Öppnar nytt fönster) (www.bussgeldkatalog.org/corona(Länk till en annan webbplats.) (Öppnar nytt fönster)) löytyy linkit osavaltioiden sakkolistauksiin.