Kreikka: matkustustiedote
Turvallisuustaso
Noudata tavanomaista varovaisuuttaMuut turvallisuustason tiedot
Noudata tavanomaista varovaisuutta. Maanjäristykset, maastopalot ja tulvat ovat mahdollisia. Seuraa paikallisviranomaisen ohjeita.
Ajankohtaista
Suurissa kaupungeissa ja turistikohteissa kannattaa varoa taskuvarkauksia, joita on runsaasti ympäri vuoden. Erityisesti Ateenan turistialueet (Plaka, Syntagma- ja Omonoia-aukioiden ympäristöt, Monastiraki) sekä julkiset kulkuvälineet Ateenassa ovat taskuvarkaiden suosimia kohteita.
UM:n matkustustiedotteet ovat suosituksia
Vastaat matkapäätöksestäsi aina itse. Paikallisilla viranomaisilla on ensisijainen vastuu kaikkien maan alueella oleskelevien ihmisten turvallisuudesta ja hätätilanteissa etsintä- ja pelastustoimista. Kriisitilanteissa noudata paikallisten viranomaisten ohjeita. Seuraa uutisointia tiedotusvälineissä sekä tiedotusta edustuston verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavissa. Ulkoministeriö ja Suomen ulkomaanedustustot avustavat suomalaisia konsulipalvelulain mukaisesti. Mikäli Euroopan unionin ulkopuolisessa kohdemaassa ei ole Suomen edustustoa, voit kääntyä muiden EU-maiden edustustojen puoleen. Matkatoimiston järjestämällä matkalla olevaa avustaa ensisijaisesti matkanjärjestäjä.
Konsulipalvelulaki(Linkki toiselle web-sivustolle.)
Konsulisuojeludirektiivi(Linkki toiselle web-sivustolle.)
Laki matkapalveluyhdistelmistä(Linkki toiselle web-sivustolle.)Suosittelemme aina matkavakuutuksen ottamista. Tarkista ennen matkaasi matkavakuutuksesi kattavuus ja voimassaolo erityisesti jos sinulla on jokin sairaus, olet raskaana, matkasi suuntautuu vaarallisille alueille tai harrastat riskialttiita lajeja, Sairastuneen tai vainajan kotiuttaminen on kallista ja vaikea järjestää ilman kattavaa matkavakuutusta, eikä hoitoa aina saa ulkomailla ilman maksusitoumusta tai ennakkomaksua.
Tee matkustusilmoitus osoitteessa https://matkustusilmoitus.fi/(Linkki toiselle web-sivustolle.)
Yleinen turvallisuustilanne
Kreikka on yleisesti turvallinen matkailumaa.
Rahoista ja matkustusasiakirjoista kannattaa pitää matkan aikana hyvää huolta ja selvittää etukäteen, mitä matkavakuutus kattaa.
Mielenosoituksia ja lakkoja järjestetään ajoittain, ja ne aiheuttavat yleensä liikenneruuhkia. Vältä mielenosoituksia ja suuria väkijoukkoja. Suuret mielenosoitukset keskittyvät yleensä Ateenan (Syntagma-aukio) ja Thessalonikin keskustoihin. Myös Lesvoksen ja Chioksen saarilla, joissa sijaitsee vastaanottokeskukset, voi ilmetä mielenosoituksia tai paikallisia levottomuuksia. Kreikan turistisaarilla on rauhallista. Lakkojen takia voi ajoittain ilmetä ongelmia lento- tai lähinnä lauttaliikenteessä.
Anarkistiryhmien tekemät harvat yksittäiset iskut ja vahingonteot eivät toistaiseksi ole kohdistuneet turisteihin, eikä iskuissa ole syntynyt henkilövahinkoja.
Erityistä varovaisuutta kannattaa noudattaa varattaessa majoitusta ja liikkuttaessa Omonia-aukion lähettyvillä olevilla alueilla kuten Kolonos sekä Koumoundourou-, Vathis- ja Theatrou-aukiot. Vältä alueiden syrjäisiä katuja ja yksin liikkumista varsinkin pimeällä. Airbnb-majoituksessa on hyvä kiinnittää huomiota turvallisuuteen. Arvotavarat, rahat ja passit kannattaa säilyttää huolellisesti.
Seuramatkalaisia kehotetaan tutustumaan matkanjärjestäjien turvaohjeisiin ja noudattamaan paikkakuntakohtaisia ohjeita.
Ulkoministeriö suosittelee Kreikkaan matkustaville kaikenkattavan matkustajavakuutuksen ottamista.
Yleinen hätänumero on 112.
Turistipoliisin puhelinnumero (24 h) on 1571.
Rikollisuus
Suurissa kaupungeissa ja turistikohteissa kannattaa varoa taskuvarkauksia, joita on runsaasti ympäri vuoden. Erityisesti Ateenan turistialueet (Plaka, Syntagma- ja Omonoia-aukioiden ympäristöt, Monastiraki) sekä Ateenan metro (ennen kaikkea lentokentälle menevä) ja bussit ovat taskuvarkaiden suosimia kohteita. Pienrikollisuutta on myös perinteisissä turistikohteissa.
Liikuttaessa anarkistiryhmien toiminta-alueilla (Ateenassa muun muassa Exarchian ja Omonian kaupunginosat) on syytä varovaisuuteen ja valppauteen.
Ateenassa ja lomasaarilla tapahtuneita raiskaustapauksia on tullut viranomaisten tietoon. Matkailijoita, varsinkin naisia, varoitetaan lähtemästä tuntemattomien ihmisten matkaan, nousemasta tuntemattomien autoihin tai epävirallisiin takseihin sekä liikkumasta yksin yöaikaan. Kannattaa olla valpas ympäristön suhteen.
Arvoesineet ja passi kannattaa jättää hotellin turvasäilöön.
Älä koskaan jätä autoa lukitsematta. Pidä ovet lukittuina myös ajon aikana. Älä jätä autoon näkyville mitään tavaroita. Pidä automatkoilla pysähtyessäsi laukut, lompakot ja muut arvotavarat mukanasi poistuessasi autosta.
Onnettomuus- ja ongelmatapauksissa kannattaa ottaa välittömästi yhteyttä sekä matkanjärjestäjään että valtakunnalliseen turistipoliisiin puh. 1571, joka päivystää 24 tuntia vuorokaudessa ja palvelee myös englanniksi. Kreikan yleinen hätänumero on 112 joka palvelee myös englanniksi.
Jos passisi katoaa tai varastetaan, tee siitä ilmoitus paikalliselle poliisiasemalle. Mikäli kohdemaassa ei ole Suomen edustustoa, hae hätämatkustusasiakirjaa (ETD = Emergency Travel Document) toisen EU-maan edustustosta.
Ota kopiot tärkeimmistä asiapapereista kuten passista ja lentolipuista. Säilytä ne erillään alkuperäisistä.
Liikenne
Kreikkalainen liikennekulttuuri eroaa suomalaisesta. Korkeat ajonopeudet, tieverkon vaihteleva laatu ja liikennesääntöjen suurpiirteinen noudattaminen vaativat tiellä liikkujilta erityistä tarkkaavaisuutta. Onnettomuudet ovat yleisiä mutkaisilla ja valaisemattomilla teillä.
Julkiset kulkuvälineet ovat turvallisia ja edullisia, mutta Ateenan julkisissa kulkuvälineissä esiintyy taskuvarkauksia, etenkin lentokentän ja keskustan välisessä metrossa.
Luonnonolot
Kreikka sijaitsee seismisesti aktiivisella alueella, jossa maanjäristykset ovat mahdollisia. Maanjäristyksen sattuessa tulee noudattaa paikallisten viranomaisten ohjeita. Seismologian laitoksen sivuilta löytyy tietoa, kuinka toimia maanjäristyksen sattuessa: https://www2.helsinki.fi/fi/seismologian-instituutti/maanjaristykset/maanjaristykset-maailmalla/ohjeita-matkailijoille(Linkki toiselle web-sivustolle.) Lisäksi voi seurata Kreikan kansainvälisen observatorion sivuja: Institute of Geodynamics http://www.gein.noa.gr/.
Kesäisin Kreikassa on maastopaloja, joiden leviämistä kuiva, kuuma ja tuulinen sää edistävät. Metsäpalojen välittömästä läheisyydestä on syytä poistua ja seurata paikallisviranomaisten ja matkanjärjestäjien ohjeita.
Rankkasateet ovat ajoittain mahdollisia, jolloin vuorilta valuva sadevesi ja muta saattavat aiheuttaa alavilla alueilla tulvia.
Tutustu Kreikan viranomaisten ohjeisiin miten toimia maanjäristyksen, tulvien, metsäpalojen ym. kohdalla http://civilprotection.gr/en(Linkki toiselle web-sivustolle.)
Kriisitilanteessa pidä lähiomaisesi, matkanjärjestäjä ja viranomainen tietoisena tilanteestasi.
Terveys
Vakavissa sairaus- tai onnettomuustapauksissa suositellaan yksityisiä sairaaloita, joiden maksullinen palvelu on useimmiten julkisia sairaaloita tehokkaampaa. Yksityissairaaloiden antama palvelu on verrattain kallista. Ulkoministeriö suosittelee aina matkavakuutuksen hankkimista ennen matkalle lähtöä.
Suurlähetystö suosittelee myös eurooppalaisen sairaanhoitokortin (EHIC) hankkimista. Kelan myöntämällä ilmaisella kortilla matkailija saa välttämätöntä hoitoa akuutissa sairaustapauksessa samoin maksuin ja menettelyin kuin kyseisen maan asukkaat julkisessa terveydenhuollossa. Sairaanhoitokortti ei kuitenkaan korvaa matkavakuutusta eikä sairaankuljetuksia ulkomailta kotimaahan. Eurooppalaisesta sairaanhoitokortista löytyy lisätietoa https://www.kela.fi/eurooppalainen-sairaanhoitokortti.
Selvitä ennakkoon matkakohteesi tartuntatautitilanne ja rokotussuositukset. Löydät ne seuraavien viranomaisten verkkosivuilta:
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, "Matkailijan terveysopas"(Linkki toiselle web-sivustolle.)
Maailman terveysjärjestö WHO(Linkki toiselle web-sivustolle.)
Euroopan tartuntatautivirasto(Linkki toiselle web-sivustolle.)
Maan lait ja käytännöt
Arkeologisilta paikoilta on kiellettyä ottaa mukaansa mitään, edes kiviä. Määräysten rikkomisesta seuraa ankaria rangaistuksia.
Noudata aina kuvauskieltoja, mm. sotilaskohteita ei saa kuvata.
Maahantulosäännökset
UM ei vastaa vieraiden valtioiden maahantulosäännöksistä, kuten passin voimassaoloa koskevista ehdoista tai viisumivelvollisuudesta. Varmista ajantasaiset maahantulosäädökset kohdemaan viranomaisilta, esimerkiksi maan lähimmästä edustustosta.
Lue lisää Suomen kansalaisen matkustusasiakirjoista osoitteessa https://um.fi/passi/
Yhteystiedot
Ateenan-suurlähetystö
(sähköisissä kartoissa saattaa esiintyä myös muodossa Chatzigianni Mexi 5)
115 28 ATEENA
GREECE
https://finlandabroad.fi/albania(Linkki toiselle web-sivustolle.)
https://www.facebook.com/FinnishEmbassyAthens(Linkki toiselle web-sivustolle.)
https://twitter.com/FinEmbAthens(Linkki toiselle web-sivustolle.)
http://www.instagram.com/finlandingreece/(Linkki toiselle web-sivustolle.)
Päivystys: Hätätapauksissa ota yhteys ulkoministeriön päivystykseen: puhelin +358 9 1605 5555 ja sähköposti paivystys.um@gov.fi.