Uudenmaan liikkumisrajoitukset poistuvat

Hallitus päätti Uudenmaan liikkumisrajoituksen kumoamisesta. Vaikka liikkumisrajoitukset poistuvat, vapaa-ajan matkustamista on syytä välttää edelleen koko maassa koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi.

Hallitus päätti Uudenmaan liikkumisrajoituksen kumoamisesta. Tilapäisten liikkumisrajoitusten jatkamiselle ei katsota enää olevan oikeudellisia perusteita.

Hallitus kuitenkin suosittelee välttämään kaikkea tarpeetonta matkustamista, kuten vapaa-ajan matkustamista, myös kotimaassa. Myös muita toimenpiteitä ja rajoituksia epidemian rajoittamiseksi ja väestön suojelemiseksi tulee jatkaa ja noudattaa. 

Valtioneuvoston tiedote 15.4.2020: Hallitus päätti Uudenmaan liikkumisrajoituksen kumoamisesta(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)