Tietoa Saudi-Arabiassa oleskeleville suomalaisille

Suomen suurlähetystö Riadissa jatkaa työskentelyään poikkeusolosuhteissa. Eid-juhlan aikaan 24.-28.5.2020 edustusto on kiinni. Kansainväliset lentoyhteydet ovat edelleen poikki, ja viisumien ja oleskelulupahakemusten käsittely on toistaiseksi keskeytetty. Mahdollisista yksisuuntaisista kotiutuslennoista ilmoitetaan niille, jotka ovat tehneet matkustusilmoituksen.

Koronavirustilanne Saudi-Arabiassa

Saudi-Arabia on ottanut käyttöön erittäin tiukkoja toimia koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Maahan on asetettu ulkonaliikkumiskielto klo 17-09; Eid-juhlan aikaan 23.-27.5. ulkonaliikkumiskielto on 24 tuntia vuorokaudessa. Ulkonaliikkumiskiellon rikkomisesta, siihen yllyttämisestä tai siihen liittyvän materiaalin jakamisesta voidaan määrätä ankara sakko- tai vankeusrangaistus. Oppilaitokset, moskeijat ja valtaosa työpaikoista on suljettu toistaiseksi. Julkinen liikenne maan sisällä on keskeytetty toistaiseksi, samoin kuin kansainväliset lennot.

Koronavirustilanne Suomessa

Tietoa Suomen koronavirustilanteesta, valtioneuvoston päätöksistä ja tilanteen vaikutuksista matkustamiseen saat mm. seuraavista lähteistä:

Kaupalliset kotiutuslennot Eurooppaan

Saudi-Arabian kansainväliset lentoyhteydet on katkaistu toistaiseksi. Maasta järjestetään kaupallisia kotiutuslentoja Eurooppaan. Suomen suurlähetystö jakaa tietoa näistä lennoista niille Suomen kansalaisille ja Suomessa pysyvästi oleskeleville suomalaisille, jotka ovat matkustusilmoituksen mukaan Saudi-Arabiassa. 

Varmistathan, että matkustusilmoituksesi on ajan tasalla. Matkustusilmoituksen voi päivittää osoitteessa https://matkustusilmoitus.fi/public_html?command=browse(Linkki toiselle web-sivustolle.). Mikäli tiedossanne on sellaisia suomalaisia, jotka eivät ole ilmoitusta tehneet eivätkä näin ollen saa tietoja kotiutuslennoista, pyydämme välittämään tietoa eteenpäin.

Maahantuloasiat

Maahantulosasioiden käsittely on keskeytetty toistaiseksi. Edustustoilla on periaatteessa harkintavalta vastaanottaa ja käsitellä yksittäisiä viisumihakemuksia poikkeustapauksissa, esim. Suomen kansalaisen perheenjäsenten hakemuksia. Poikkeustapauksissakin hakemukset käsitellään kuitenkin normaalisti kunkin ryhmän osalta niitä koskevien Schengen-viisumisäännöstön määräysten mukaisesti. Saudi-Arabian osalta tämä tarkoittaa sitä, että paluulentojen puutteessa viisumisäännöstön paluuehto ei täyty eikä viisumeita voida toistaiseksi myöntää edes poikkeustapauksissa.

Tietolähteitä

Lopuksi

Suomen suurlähetystö Riadissa työskentelee normaalisti, tosin osittain etänä. Koko suomalainen henkilökunta on Riadissa. Puhelinvaihteemme on toistaiseksi auki klo 9.30-15.00. Kaikkia Saudi-Arabiassa oleskelevia suomalaisia koskevissa asioissa pyrimme informoimaan teitä somekanavillamme ja nyt koronakriisin aikaan myös matkustusilmoitusjärjestelmän kautta lähetettävin viestein.

Toivotamme teille kaikille hyvää vointia.

 

Tiina Parviainen

Edustuston päällikön sijainen