Tiedote Marokossa oleville suomalaisille

Marokko on asettanut useita rajoituksia koronaviruksen leviämisen torjumiseksi. Edustusto seuraa tiiviisti tilannetta ja päivitämme tilannetietoa ensisijaisesti sosiaalisen median kanavillemme, Facebookiin ja Twitteriin. Kehotamme kaikkia myös itse seuraamaan aktiivisesti paikallisviranomaisten tiedotteita ja paikallismediaa. Tämän tiedotteen lopussa on hyödyllisiä linkkejä. Jos olet vielä Marokossa, on myös erittäin tärkeä tehdä matkustusilmoitus. Jos et tee matkustusilmoitusta emme tiedä sinun olevan Marokossa. Uutisessa kooste tämänhetkisestä tilanteesta niille suomalaisille, jotka ovat edelleen Marokossa.

Matkustusrajoitukset

Marokko keskeytti virallisesti kaikki kansainvälisen lentoliikenteen matkustajalennot 17.3. alkaen. Kaupalliset lennot on keskeytetty tämänhetkisten tietojen mukaan ainakin 31.5. asti.

Suomi, kuten muutkin Pohjoismaat ja Euroopan maat, on järjestänyt ja informoinut poikkeuslennoista, joihin tarvitaan Marokon viranomaisten lupa. Viimeinen yhteispohjoismainen kotiutuslento lähti perjantaina 17.4. Tukholmaan ja yli 300 pohjoismaalaista pääsi kotiin. Suurlähetystö ilmoitti lennosta matkustusilmoituksen tehneille ja ilmoitti samalla, että Marokosta Pohjoismaihin ei suunnitella enää ylimääräisiä lentoja.

Suurlähetystö seuraa muiden EU-maiden mahdollisesti organisoimia erityislentoja Marokosta Eurooppaan erityisesti suomalaisten näkökulmasta. Jotkut maat saattavat pyrkiä vielä järjestämään kotiutuslentoja, mutta näille erityislennoille osallistumismahdollisuudet ovat erittäin rajalliset. Tiedot mahdollisista lennoista tulevat lyhyellä varoitusajalla.

Niiden suomalaisten, joilla on myös Marokon kansalaisuus, on huomioitava, että Marokon viranomaiset ovat asettaneet tiukat rajoitukset Marokon kansalaisten maasta poistumiselle. Kaksoiskansalaisia on voinut poistua ainoastaan poikkeustapauksissa, kuten sairaustapauksissa, perheenyhdistämisessä ja tulon menetyksiin liittyvissä tilanteissa.

Maa- ja merirajat ovat myös suljettu. Meriteitse on kuitenkin lähtenyt muutamia lauttoja Eurooppaan. Lautat vaativat myös Marokon viranomaisten luvan, joten lauttojen lähtö ja lupa matkustajien ottamisesta lautalle varmistuu usein hyvin viime tipassa. Mikäli olet Marokossa autolla tai matkailuautolla kannattaa seurata myös lauttayhtiöiden tiedottamista ja tiedustella lauttayhteyksiä suoraan lauttayhtiöiltä. Edustusto seuraa myös lauttaliikenteen tilannetta. Muista ennen matkaa myös, että mm. Saksa-Suomi lauttayhteydet on tällä hetkellä katkaistu eikä Via Baltican kautta pääse matkustamaan Puolan asettamien rajoitusten vuoksi.

Myös maan sisäinen juna- ja bussiliikenne Marokon kaupunkien välillä on keskeytetty.

Marokon viranomaisten toimet ja rajoitukset koronaviruksen johdosta

Marokon viranomaiset ovat ryhtyneet useisiin toimiin koronaviruksen leviämisen estämiseksi maassa. Merkittävin rajoitus on 20.5. asti voimassa oleva terveydellinen poikkeustila, ”état d’urgence sanitaire”.

Liikkuminen kodin ulkopuolella on oikeutettu ainoastaan välttämättömiä ostoksia, terveydenhuoltoa ja tietyissä tapauksissa töissä käymistä varten. Kaikkeen liikkumiseen tarvitaan viranomaisten leimaama lupakaavake, joka löytyy tämän tiedotteen lopusta. Ruokakaupat suljetaan usein jo klo 16:30-17 ennen ulkonaliikkumiskiellon alkua kello 18-06. Mm. ravintolat ja koulut on suljettu.

24.4. alkava ramadan -kuukausi ei tuo uusia poikkeuksia rajoituksiin. Esimerkiksi moskeijat pysyvät suljettuina eikä joukkokokoontumisia ole sallittu. Ramadan on marokkolaisille tärkeä pyhä kuukausi, jolloin päiviä rytmittävät paastoaminen valoisaan aikaan, ja ruokailu on sallittu vain auringon laskettua.

Marokossa myös kasvomaskin käyttö on toistaiseksi pakollista sakon uhalla. Muista siis julkisella paikalla tai autollakin liikkuessa käyttää kasvomaskia asuntosi ulkopuoella liikkuessasi.

Koronaviruksen leviäminen Marokossa

Marokon terveysviranomaiset päivittävät ajantasaista tietoa koronaviruksesta ranskaksi ja arabiaksi nettisivuillaan(Linkki toiselle web-sivustolle.) .

Hyödyllisiä linkkejä ja yhteystietoja:

Ambulanssi ja palokunta: 150

Poliisi: 190

Santarmit: 177

Koronaneuvonta 24/7: +212 (0) 801004747

Allo SAMU -koronahätäpuhelin: 141

 

Suomen suurlähetystö:

+212 666 297 407 (ma-pe klo 9-17)

sanomat.RAB@formin.fi

HÄTÄTILANTEESSA:

Päivystys 24/7

+358 9 1605 5555

paivystys.um@formin.fi

Suurlähetystö seuraa tilannetta ja jakaa informaatiota sosiaalisen median kanavilla:

Facebook:  Suomen suurlähetystö Rabat(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)

Twitter: Suomen suurlähetystö Rabat(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)

Marokon terveysministeriön tiedotusta: 

https://www.sante.gov.ma/pages/actualites.aspx?idactu=410(Linkki toiselle web-sivustolle.)

http://www.covidmaroc.ma/pages/Accueil.aspx(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Media:
https://www.moroccoworldnews.com/(Linkki toiselle web-sivustolle.)

http://www.mapexpress.ma/(Linkki toiselle web-sivustolle.)

https://www.medias24.com/(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Linkkejä Suomen viranomaisten sivuille

Ulkoministeriö: Kysymyksiä ja vastauksia matkustamisesta ja koronaviruksesta

Valtioneuvoston kanslia: Tietoa ja neuvontaa koronaviruksesta(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL: Ajankohtaista koronaviruksesta(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Muista matkustusilmoitus! https://matkustusilmoitus.fi/public_html?command=browse(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Kaavakkeet ulkonaliikkumista varten:

Kaavake arabiaksi(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)

Kaavake ranskaksi(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)