Suurlähettiläs Rytövuoren tervehdys suomalaisille Saudi-Arabiassa, Omanissa ja Kuwaitissa

Arabian niemimaalla on ryhdytty suhteellisen koviin toimiin maailmalla riehuvan koronaviruksen ensimmäisen aallon taltuttamiseksi. Normaali lentoliikenne Saudi-Arabiaan on ollut katkaistuna jo jonkin aikaa, Omanissa lentoliikenne on poikki 29.3. alkaen. Suurlähetystö jatkaa työtä suomalaisten auttamiseksi.

Täällä Arabian niemimaalla on ryhdytty suhteellisen koviin toimiin maailmalla riehuvan koronaviruksen ensimmäisen aallon taltuttamiseksi. Viimeisimpänä Saudi-Arabiassa kiristettiin ulkonaliikkumiskieltoa Riadissa, Mekassa ja Medinassa siten, että ulkona liikkuminen on kiellettyä torstaista 26.3. alkaen iltapäivän kello kolmen ja aamukuuden välisenä aikana. Näiden ja muiden rajoitusten rikkomisesta uhkaa seurata hyvin kovia sakkorangaistuksia.  Normaali lentoliikenne Saudi-Arabiaan on ollut katkaistuna jo jonkin aikaa, Omanissa lentoliikenne on poikki 29.3. alkaen.

Varmastikin nämä rajoitukset ovat tarpeen koronaviruksen nopean leviämisen estämiseksi.  Toivottavasti kukin meistä – tai ainakin suurin osa – on nyt siellä missä haluaakin olla. Valtaosalla meistä - ulkomailla pysyvämmin asuvilla suomalaisilla - on työ ja tämänhetkinen kotimme Arabian niemimaalla. Suomessakin joutuisimme kohtaamaan vastaavan eristäytymisen.  Myös Suomessa on julistettu poikkeustila ja maan rajat on suljettu henkilöliikenteeltä. Suomen kansalaiset voivat kuitenkin aina palata Suomeen. Suomen suurlähetystö Riadissa sekä ulkoministeriö pyrkivät avustamaan ulkomaille vasten tahtoaan jääneitä matkustajia kotimaahan paluussa. 

Suomen hallituksen tiistaina 24.3. tekemä periaatepäätös kotiutuslentojen tukemisesta mahdollistaa sen, että ulkoministeriö voi suunnitella ja tarvittaessa toteuttaa kotiutuslentoja kohteista, joista ei enää ole mahdollisuutta palata Suomeen kaupallisilla yhteyksillä. Mahdolliset kotiutuslennot ovat maksullisia ja niiden toteuttamisessa otetaan huomioon kokonaistilanne; kaikkialle ei lentoja voida järjestää. Toteutettavista kotiutuslennoista tiedotetaan erikseen matkustusilmoituksen tehneille, ulkoministeriön verkkosivuilla um.fi sekä edustuston sosiaalisen median kautta. Jos ette ole vielä tehneet matkustusilmoitusta, teettehän sen nyt netissä osoitteessa www.matkustusilmoitus.fi(Linkki toiselle web-sivustolle.), jotta saamme teihin tarvittaessa yhteyden.

Ensisijaisesti tulisi edelleen käyttää kaupallisia lentoyhteyksiä Suomeen palaamiseksi, mikäli sellaisia on saatavilla. Kaupallisia yhteyksiä on vielä useista kohteista ja monet lentoyhtiöt ovat myös ilmoittaneet lisälennoista eri kohteisiin. Seuratkaa eri lentoyhtiöiden asiakasinfosivuja ja sosiaalisen median kanavia, Facebookia ja Twitteriä. Myös ulkoministeriö ja Suomen edustustot tiedottavat eri reittivaihtoehdoista sosiaalisen median kanavillaan. 

Kotiutuslennoissa etusijalla ovat luonnollisesti ne maat, missä on paljon suomalaisia matkailijoita. Suomen Riadin suurlähetystö on päivittäin yhteydessä EU-maiden ja pohjoismaiden suurlähetystöihin mahdollisiin muiden maiden kotiutuslentoihin liittyen. Jos meille avautuu tilaisuus hyödyntää muiden EU-maiden kotiutuslentoja, koordinoimme jatkoyhteydet Suomeen yhteistyössä ulkoministeriön kanssa. Mahdollisista kotiutumisjärjestelyistä tiedotamme  erikseen niille, jotka ovat ilmoittaneet suurlähetystölle olevansa kotiutusavun tarpeessa.   

Suurlähetystö jatkaa työtä suomalaisten auttamiseksi. Riadin liikkumisrajoitusten vuoksi parhaiten meidät tavoittaa arkisin klo 09 ja 14:30 välisenä aikana. Toivon teille koko suurlähetystön tiimin puolesta terveyttä, kärsivällisyyttä ja kestävyyttä näinä poikkeuksellisina aikoina.

 

Antti Rytövuori

Suurlähettiläs