Matkustajien on käytettävä kasvomaskia Finnairin lennoilla
Matkustajien on käytettävä Finnairin lennoilla 18. toukokuuta alkaen kasvosuojusta, kertoo lentoyhtiö tiedotteessaan.
Finnairin mukaan kaikilla asiakkailla tulee olla nenän ja suun peittävä suojus koko lennon ajan. Yhtiön mukaan myös henkilökunta käyttää lennoilla suu-nenäsuojuksia. Muutos tulee voimaan maanantaina 18. toukokuuta. Yhtiön mukaan toimenpiteellä on tarkoitus suojata matkustajien ja henkilökunnan terveyttä.
Finnairin mukaan matkustajat voivat käyttää niin sanottua kirurgista maskia tai esimerkiksi itsetehtyä kasvosuojusta. Pääasia on, että se estää pisaroiden lentämisen ja peittää nenän ja suun, yhtiö kertoo verkkosivullaan. Jos itsellä ei ole maskia, sellaisen voi saada myös lentohenkilökunnalta. Alle 7-vuotiaiden ei tarvitse käyttää suojusta. Myös turhaa liikehdintää lennon aikana suositellaan välttämään.
Finnair kertoo tiedotteessaan myös muista suojaavista toimista. Yhtiö suosittelee matkailijoita muun muassa vähentämään lentokentällä lähikontakteja matkatavaroiden käsittelyssä ja lähtöselvityksessä sekä välttämään jonottamista.
Myös Finavia on kertonut edellyttävänsä suu-nenäsuojaimien käyttöä jatkossa kaikilta lentoasemien työntekijöiltä, jotka työskentelevät asiakaspalvelutehtävissä ilman suojaavaa pleksilasia. Finavia suosittelee vahvasti, että myös matkustajat käyttäisivät maskia lentoasemalla liikkuessaan.
Lisätietoja Finnairin tiedotteessa(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) ja Finavian verkkosivulla(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan).