Koronavirusuutiset Unkarissa

Turistien maahantulo ei ole sallittua Unkariin. Maahan on julistettu poikkeustila.

(Artikkelia on päivitetty 25.5.2021 - maahantulorajoitukset ovat edelleen voimassa.)

Maahantulorajoitukset

1.9. lähtien Unkariin pääsevät vain Unkarin kansalaiset, heidän perheenjäsenensä sekä ulkomaalaiset, joilla on Unkariin pysyvä oleskelulupa (állandó tartózkodási kártya) tai yli 90 päivän oleskeluun oikeuttava rekisteröintikortti (regisztrációs igazolás). Kaikki ulkomailta maahan saapuvat asetetaan 10 päivän kotikaranteeniin, josta voi saada vapautuksen kahdella negatiivisella COVID-testillä. Testit tulee tehdä ensimmäisen viiden päivän aikana 48 tunnin välein. 30.4.2021 lähtien karanteenista saa vapautuksen myös unkarilaisella ns. immuniteettitodistuksella (védettségi igazolvány), joka todistaa, että henkilö on sairastanut koronaviruksen tai on saanut rokotuksen.

Ulkomaalaisella on mahdollisuus hakea poikkeuslupaa maahantuloon Unkarin poliisin sivuilta sähköisellä lomakkeella(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) (lomake saatavilla unkariksi ja englanniksi): 

Tarkemmat säädökset maahantuloon liittyen (esimerkiksi työmatkaliikennettä koskevat ohjeet sekä urheilutapahtumiin, ml. jalkapallon EM-kilpailuihin saapuvia koskevat poikkeussäännöt) Unkarin poliisin sivuilla (englanniksi)(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)

Tarkistathan ennen matkaa, että sinulla on oikeus maahantuloon.

Jos olet kauttakulkumatkustaja, saat matkustaa Unkarin läpi, lue tarkat ohjeet Unkarin poliisin sivuilta (englanniksi)(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)

Paikallisviranomaisten tiedotteita voi seurata seuraavilta sivuilta:

Suomen viranomaistiedotteita voi seurata seuraavilta sivuilta:

Kasvosuojan käyttö Unkarissa

Kasvosuojan käyttö on pakollista kaikissa julkisissa sisätiloissa sekä julkisissa liikennevälineissä. Lisäksi kasvosuojan käyttöä suositellaan kaikissa tilanteissa, joissa 1,5 metrin etäisyyttä ei voida noudattaa. 

Kasvosuojaimen puuttumisesta voidaan määrätä sakkorangaistus.

Voimassa olevat rajoitukset

  • Liiketiloissa oleskelevien määrä rajoitetaan 1 henkilöön / 10 neliömetriä.
  • Ravintoiden terassipaikat on avattu 24.4..
  • Hotellit, ravintoloiden sisätilat, sekä uimahallit, kuntoilukeskukset, sekä vapaa-ajanviettopaikat, kuten teatterit, museot, eläintarhat on avattu 1.5. Täysi-ikäisiltä vierailta vaaditaan ns. immuniteettitodistus (védettségi igazolvány), joka todistaa, että henkilö on sairastanut koronaviruksen tai on saanut rokotuksen. Todistuksen omistajan ja hänen seurassaan olevan alaikäisen ei ole pakko käyttää kasvomaskia näissä paikoissa.

Suurlähetystön poikkeava asiakaspalvelu koronavirustilanteessa

Suurlähetystön asiakaspalvelu on auki maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 9.00-12.00. Suurlähetystö ottaa asiakkaita vastaan vain ajanvarauksella, ajan voi varata sähköpostilla consular.bud@formin.fi.

Suurlähetystön puhelinkeskus on auki arkipäivisin klo 9-15: +36 1 279 2500.

Suurlähetystöön saapuessasi pyydämme ottamaan huomioon Unkarissa tällä hetkellä voimassa olevat säädökset ja liikkumisrajoitukset. Kasvosuojaimen käyttö on pakollista suurlähetystössä asioidessasi. Muista etäisyys ja käsihygienia. Desinfioi kätesi konsulaattiin saapuessasi ja poistuessasi.

Matkustusilmoitus

Muistutamme kaikkia matkailijoita ja maassa jo oleskelevia tekemään matkustusilmoituksen(Linkki toiselle web-sivustolle.).

Jos olet jo tehnyt matkustusilmoituksen ja oleskelusi ulkomailla pitkittyy, on matkustusilmoituksen päättymispäivää syytä muuttaa. Näin saamme tiedon siitä, että olet edelleen maassa ja voimme lähettää sinulle sekä tiedotteita että kyselyitä. Jos olet rekisteröitynyt palveluun, voit muuttaa ilmoitustasi itse. Jos et ole rekisteröitynyt, tee uusi matkustusilmoitus.

Jos matkustusilmoituksessasi ei ole ollut päättymispäivää tai olet palannut suunniteltua aiemmin Suomeen, on ilmoitus syytä poistaa. Jos olet rekisteröitynyt palveluun, voit muokata ilmoitustasi itse. Jos et ole rekisteröitynyt, lähetä poistopyyntö sähköpostiosoitteeseen KPA-10@formin.fi.  Pyydämme huomioimaan, että ilmoituksen muuttamista ja poistamista koskevien pyyntöjen käsittely on ajoittain ruuhkautunut.