Koronavirustilanne Meksikossa

Koronavirustilanne Meksikossa

Meksikossa koronavirus leviää vielä voimakkaasti ja tartuntoja on paljon. Terveydellinen hätätila on päättynyt, mutta rajoitukset jatkuvat. Meksikoon ei ole asetettu maahantulokieltoa tai pakollista karanteenia ja lentoliikenne jatkuu. Rajoitteiden purku tapahtuu asteittain kunkin alueen tilanteen mukaisesti 1.6. alkaen. Seuraa myös uutisia ja paikallisviranomaisten tiedotteita pysyäksesi ajan tasalla.

Maahantulosäännökset

Meksikon viranomaiset eivät ole aseteteet maahantulokieltoa, mutta maitse ei ole mahdollista saapua tai poistua maasta, sillä naapurimaiden maarajat on suljettu.

Kaupallisia lentoja on vähennetty, mutta kesäkuusta alkaen ne ovat lisääntyneet. Lentokentällä voidaan saapuville matkailijoille tehdä terveystestejä.

Liikkuminen

Meksikon liittovaltion viranomaiset eivät ole asettaneet karanteenipakkoa tai ulkonaliikkumiskieltoja. Ihmisiä kehotetaan pysymään kotona ja välttämään kaikkea tarpeetonta liikkumista kodin ulkopuolella. Erityisesti henkilöitä, joilla on oireita ja riskiryhmiin kuuluvia kehotetaan hyvin voimakkaasti olemaan poistumatta kotoa. Liittovaltion viranomaiset eivät ole määränneet pakkotoimenpiteitä eikä kehotuksien noudattamista valvota aktiivisesti.

Osavaltioissa on eri asteisia ulkonaliikkumiskieltoja, tiukempia rajoituksia ja valvontatoimenpiteitä. Jotkut yhteisöt ovat asettaneet tiesulkuja estääkseen ulkopuolisia pääsemästä alueelleen. Siirtyminen osavaltiosta toiseen voi olla myös rajoitettu paikallisesti.

Hallituksen julistama terveyshätätila päättyi 30.5.2020 ja sen mukaisesti määrättyjä rajoituksia puretaan vähitellen. 

Liittovaltio on laatinut suunnitelman rajoitusten purkamisesta, jonka mukaisesti edetään kohti ”uutta normaalia”. Rajoitteiden höllentäminen tapahtuu eri tahtia eri alueilla tartuntatilanteen mukaisesti. Suunnitelma sisältää ”liikennevalojärjestelmän”, alueelle määritellyn valon väri määrittelee mitkä rajoitteista voidaan poistaa.  Ensimmäisessä vaiheessa, joka alkoi useissa osissa maata 1. kesäkuuta, palasivat toimintaan tietyt teollisuuden alat (kuten kaivos-, rakennus- ja liikennevälineteollisuus) ja osa julkisista puistoista avattiin. Viimeisessä, vihreän valon vaiheessa, joka saavutetaan näillä näkymin elokuussa, avataan koulut.

 

Terveys

Valtakunnallinen koronavirusneuvontanumero Meksikossa on 800 0044800. Maan terveysministeriö on laatinut listan, jossa on kaikkien osavaltioiden koronavirusneuvonnan puhelinnumerot.

Sairaalakapasiteettia on tehostettu ja sairaanhoidon ammattilaisia palkattu lisää. Yksityissairaalat ovat tehneet sopimuksen julkisen terveydenhuollon kanssa ja sitoutuneet hoitamaan julkisen sektorin muita kuin koronaviruspotilaita, siten julkisella sektorilla on vapautunut hoitokapasiteettia COVID-potilaille. Sekä armeijan että merivoimien sairaaloita otetaan käyttöön liittovaltion sairaalakapasiteetin vahvistamiseksi.

Pääkaupungissa voi löytää lähimmän julkisen sairaalan ja tarkistaa onko siellä vielä tilaa Covid19-potilaille AppCDMX:n kautta. Sovelluksen voi ladata maksutta älypuhelimeen. Sama tieto löytyy myös Ciudad de Méxicon hallinnon sairaalasivustolta.

Apua saa puhelimitse pääkaupungin neuvontapalvelun Locatelin numerosta 55 5658 1111 tai kiireellisissä hätätapauksissa voi soittaa yleiseen valtakunnalliseen hätänumeroon 911. Hätänumeron kautta voi tilata myös ambulanssin, mutta sen tulo saattaa kestää.

Pääkaupungissa voi tehdä suuntaa antavan koronavirustestin lähettämällä tekstiviestin ”covid19” numeroon 51515. Koko maassa saman voi tehdä mm. applikaatiossa COVID-19mx. Applikaatiossa on testin lisäksi paljon hyödyllistä tietoa ja ajankohtaisia ohjeita. Sen kautta voi löytää myös lähimmän sairaalan koko maassa.

Koronavirustesti tehdään ainoastaan vakavissa sairaustapauksissa.
Laboratoriot koko maassa, joissa voi tehdä koronavirustestin (espanjaksi)

Kotikäynnin koronavirustestiä varten tekee terveysministeriön oikeuttamista yksityislaboratorioista ainakin Olarte y Akle. Toiminnassa on myös muitakin kotikäyntejä tekeviä yksityisiä laboratorioita.                                             

Pääkaupungin yksityissairaaloista ainakin seuraavat ottavat vastaan koronaviruspotilaita, jos tilaa vielä löytyy, ja niissä on tehohoitovalmiuksia ml. hengityskoneita:
Centro Médico ABC Observatorio
Hospital Angeles Lomas
Hospital Español
Médica Sur

Päävastuu epidemiatilanteessa on liittovaltion terveysministeriöllä (Secretaría de Salud). (espanjaksi)

Palvelut

Kaikki toiminta, jota ei ole määritelty välttämättämäksi, oli keskeytettynä 30.5 saakka. Näitä toimintoja olivat mm. ravintolat, turistipalvelut, urheiluhallit, kuntosalit, kampaamot ja kulttuuriaktiviteetit. . Näiden palvelujen avaus on alkanut ja siinä edetään kunkin alueen tilanteen mukaisesti.

Rajoitteiden höllentäminen tulee tapahtumaan eri tahtia eri alueilla tartuntatilanteen mukaisesti. Palvelut vapautuvat laaditun suunnitelman mukaisesti ja riippuu alueelle määritellyn ”liikennevalon” väristä.

 

Liikennevalot on määritelty seuraavasti:

Punainen
Ainoastaan oleelliset taloudelliset aktiviteetit sallittu. Päiväsaikaan kävely sallittu kodin lähistöllä.

Oranssi
Myös ei oleelliset taloudelliset aktiviteetit sallitaan siten, että 30% henkilöstöstä paikalla. Avoimet julkiset tilat avataan, mutta kävijämääriä rajoitetaan. Riskiryhmiä tulee suojella. Turvavälit, kasvosuojaimien ja käsidesin käyttö, sekä muut ennaltaehkäisevät toimet pakollisia.

Keltainen
Kaikki taloudelliset aktiviteetit sallitaan.
Avoimet julkiset tilat voivat toimia normaalisti, suljetut julkiset tilat voidaan avata, mutta niiden yleisömääriä tulee rajoittaa.
Riskiryhmiä tulee suojella ja ennaltaehkäiseviä toimia jatkaa.

Vihreä
Kaikki toiminnot sallittu, myös opetustoimi.
 

Pääkaupunki  Ciudad de México siirtyi 29.6 oranssin valon-vaiheeseen.  6.7. mennessä avataan asteittain seuraavat toiminnot:

Vähittäismyyntiliikkeet, urheiluklubit avoimissa tiloissa, aktiviteetit kaupungin historiallisessa keskustassa, ravintolat (30% kapasiteetista sisätiloissa, 40% ulkotiloissa), hotellit (30% kapasiteetista), torit ja kauppahallit, parturit, kampaamot ja kauneussalongit, tavaratalot (30 % kapasiteetista) ostoskeskukset (30 % kapasiteetista).

Jo punaisen liikennevalon-vaiheen aikana on avattu terveys- hätä- ja turvallisuuspalvelut, elintarvikekaupat, liikenne- ja logistiikkapalvelut, korttelikaupat,  tieteelliset ja tekniset ammatilliset palvelut sekä 30% puistojen kapasiteetista.

Meksikon viranomaisten ohjeita ja tiedotteita:


Meksikon viranomaisten tiedotteita voi seurata espanjaksi alla olevilta sivustoilta.
Liittovaltion koronavirussivusto   (espanjaksi)
Liittovaltion terveysministeriön twitter-sivusto (espanjaksi)
Ciudad de Méxicon terveysministeriö (espanjaksi)
Ciudad de México terveysministeriön twitter-sivusto (espanjaksi)
Kaikkien osavaltioiden koronavirusneuvontanumerot (espanjaksi)
Meksikon turismiministeriö (Secretaría de Turismo) (espanjaksi)

Edustuston asiakaspalvelu

Suomen suurlähetystö Meksikossa palvelee toistaiseksi ensisijaisesti sähköpostitse osoitteessa sanomat.mex@formin.fi ja info.mex@formin.fi.
Lähetystön väliaikainen puhelinnumero on +52 55 3992 0585

Asiakkaita otetaan vastaan vain ajanvarauksella. Ajan voi varata lähettämällä sähköpostin osoitteeseen info.mex@formin.fi

Virka-ajan ulkopuolella, hätätapauksissa voi olla yhteydessä UM:n päivystykseen 24h/vrk, +358 9 1605 5555, paivystys.um@formin.fi

17.6.2020 alkaen lähetystö ottaa vastaan passi-, henkilökortti- sekä rajoitetusti oleskelulupahakemuksia.  
Oleskelulupa-asioissa toistaiseksi otetaan vastaan vain seuraavat hakemukset:

1. Hakemukset työnteon perusteella  
2. Hakemukset perhesuhteen perusteella

3.  Hakemukset opiskelun perusteella, jos oppilaitos järjestää lähiopetusta syksyllä 2020*

*Jos oppilaitoksessasi annetaan lähiopetusta jo syyslukukaudella, sinulla pitää olla mukanasi oppilaitokselta saatu tieto tästä, kun varaat edustustoon asiointiajan, ja myös silloin kun tulet edustustoon asioimaan.

Asiakkaita otetaan vastaan vain ajanvarauksella. Ajan voi varata lähettämällä sähköpostia osoitteeseen sanomat.mex@formin.fi tai info.mex@formin.fi.
Tullessasi tapaamiseen, varaudu kasvosuojaimen käyttöön, sillä toistaiseksi toimistorakennukseen ei pääse ilman kasvosuojainta.

Lisätietoja: Méxicon-suurlähetystön verkkosivut
                        sanomat.mex@formin.fi

Suurlähetystö julkaisee ajankohtaista tietoa koronavirustilanteesta verkkosivuillaan ja sosiaalisen median kanavillaan. Matkustusilmoituksen tehneet saavat ulkoministeriön ja suurlähetystön tiedotteita valitsemallaan tavalla, sähköpostiinsa tai tekstiviestinä.

Méxicon-suurlähetystön verkkosivut
Méxicon-suurlähetystö Facebookissa
Méxicon-suurlähetystö Twitterissä

Matkustusilmoitus

Muistutamme kaikkia matkailijoita ja maassa jo oleskelevia tekemään matkustusilmoituksen.

Jos olet jo tehnyt matkustusilmoituksen ja oleskelusi ulkomailla pitkittyy, on matkustusilmoituksen päättymispäivää syytä muuttaa. Näin saamme tiedon siitä, että olet edelleen maassa ja voimme lähettää sinulle sekä tiedotteita että kyselyitä. Jos olet rekisteröitynyt palveluun, voit muuttaa ilmoitustasi itse. Jos et ole rekisteröitynyt, tee uusi matkustusilmoitus.

Jos matkustusilmoituksessasi ei ole ollut päättymispäivää tai olet palannut suunniteltua aiemmin Suomeen, on ilmoitus syytä poistaa. Jos olet rekisteröitynyt palveluun, voit muokata ilmoitustasi itse. Jos et ole rekisteröitynyt, lähetä poistopyyntö sähköpostiosoitteeseen sanomat.mex@formin.fi.