Koronavirusuutiset Belizessä, Costa Ricassa, El Salvadorissa, Guatemalassa, Hondurasissa ja Nicaraguassa

Koronaviruspandemia leviää edelleen Keski-Amerikan maissa. Viranomaiset ovat sulkeneet rajoja, sekä asettaneet ulkonaliikkumiskieltoja ja rajoituksia, joiden noudattamista valvotaan rangaistuksen uhalla. Rajoitteiden asteittainen purku on alkanut alueen kaikissa maissa. Oheisessa koosteessa tilanne eri maissa.

Belize

Belizen voi saapua tällä hetkellä ainoastaan San Pedron kansainvälisen lentokentän tai Belize Cityn ja Placencian sataman kautta. Ennen matkaa tulee tehdä useita ennakkotoimenpiteitä, tarkemmat ohjeet täältä (englanniksi). Maarajat pysyvät vielä suljettuina. Poistumiseen maitse Meksikoon tarvitaan ennakkolupa. Laittomasta rajanylityksestä seuraa vankilarangaistus. 

Belizessä on voimassa koko maata koskeva ulkonaliikkumiskielto. Aikuisille ulkonaliikkumiskielto on voimassa joka päivä klo 20 ja 05 välisenä aikana ja lapsille klo 18-05. Lisäksi voimassa on liikkumiskieltoja eri alueiden välillä, riippuen tartuntatilanteesta. Määräysten rikkomisesta voi seurata stuntuva sakko- tai vankilarangaistus.

Yli 10 hengen kokoontumiset on kielletty. Kasvomaskin käyttö ja turvavälien noudattaminen on pakollista koko maassa. Toiminnat, jotka ei ole luokiteltu välttämättömiksi, on kielletty tai niitä on rajoitettu merkittävästi. Lisätietoa asetetuista määräyksistä löytyy täältä (englanniksi).

Terveydenhuoltokapasiteetti on maassa rajallinen, erityisesti vakavasti sairastuneiden tapauksissa.

Päävastuu epidemiatilanteessa on Belizen terveysministeriöllä, Ministry of Health.

Belizen viranomaisten ohjeita ja tiedotteita

Ulkoministeriön twitter-tili (Ministry of Foreign Affairs of Belize) (englanniksi)
Hallituksen koronatiedotussivusto (Government of Belize Press Office) (englanniksi)
Hallituksen lehdistötoimiston FB-tili:  (Government of Belize Press Office) (englanniksi)
Belizen terveysministeriön kotisivut: (Ministry of Health Belize) (englanniksi)
COVID-19 Hotline: 0800 MOH CARE / 0800 664 2273
COVID-19 Emergency: + 501 613 0787

Edustuston asiakaspalvelu

Suomen suurlähetystö Meksikossa palvelee toistaiseksi ensisijaisesti sähköpostitse osoitteessa sanomat.mex@formin.fi ja info.mex@formin.fi.
Lähetystön väliaikainen puhelinnumero on +52 55 3992 0585

Asiakkaita otetaan vastaan vain ajanvarauksella. Ajan voi varata lähettämällä sähköpostin osoitteeseen info.mex@formin.fi

Virka-ajan ulkopuolella, hätätapauksissa voi olla yhteydessä UM:n päivystykseen 24h/vrk, +358 9 1605 5555, paivystys.um@formin.fi

17.6.2020 alkaen lähetystö ottaa vastaan passi-, henkilökortti- sekä rajoitetusti oleskelulupahakemuksia.  
Oleskelulupa-asioissa toistaiseksi otetaan vastaan vain seuraavat hakemukset:

1. Hakemukset työnteon perusteella  
2. Hakemukset perhesuhteen perusteella
3.  Hakemukset opiskelun perusteella, jos oppilaitos järjestää lähiopetusta syksyllä 2020*

*Jos oppilaitoksessasi annetaan lähiopetusta jo syyslukukaudella, sinulla pitää olla mukanasi oppilaitokselta saatu tieto tästä, kun varaat edustustoon asiointiajan, ja myös silloin kun tulet edustustoon asioimaan.

Tullessasi  etukäteen sovittuun tapaamiseen, varaudu kasvosuojaimen käyttöön, sillä toistaiseksi toimistorakennukseen ei pääse ilman kasvosuojainta.

Lisätietoja: Méxicon-suurlähetystön verkkosivut
                        sanomat.mex@formin.fi

Suurlähetystö julkaisee ajankohtaista tietoa koronavirustilanteesta verkkosivuillaan ja sosiaalisen median kanavillaan. Matkustusilmoituksen tehneet saavat ulkoministeriön ja suurlähetystön tiedotteita valitsemallaan tavalla, sähköpostiinsa tai tekstiviestinä.

Méxicon-suurlähetystön verkkosivut
Méxicon-suurlähetystö Facebookissa
Méxicon-suurlähetystö Twitterissä

Matkustusilmoitus

Muistutamme kaikkia matkailijoita ja maassa jo oleskelevia tekemään matkustusilmoituksen.

Jos olet jo tehnyt matkustusilmoituksen ja oleskelusi ulkomailla pitkittyy, on matkustusilmoituksen päättymispäivää syytä muuttaa. Näin saamme tiedon siitä, että olet edelleen maassa ja voimme lähettää sinulle sekä tiedotteita että kyselyitä. Jos olet rekisteröitynyt palveluun, voit muuttaa ilmoitustasi itse. Jos et ole rekisteröitynyt, tee uusi matkustusilmoitus.

Jos matkustusilmoituksessasi ei ole ollut päättymispäivää tai olet palannut suunniteltua aiemmin Suomeen, on ilmoitus syytä poistaa. Jos olet rekisteröitynyt palveluun, voit muokata ilmoitustasi itse. Jos et ole rekisteröitynyt, lähetä poistopyyntö sähköpostiosoitteeseen KPA-10@formin.fi .

Costa Rica                                     

Costa Rica sallii maahantulon 1. marraskuuta 2020 alkaen kaikille, jotka täyttävät tietyt ehdot. Ajankohtainen selvitys ehdoista löytyy täältä (espanjaksi).
Kaupallisia lentoja Costa Ricaan on vain rajoitetusti.

Liikkumisrajoitusten asteittainen purku on aloitettu 15.5.2020. Palvelua tarjoavien yritysten ja julkisten tilojen osittainen aukiolo on sallittu.  Yksityisautoilua on rajoitettu eri tavoin koko maassa sakkorangaistuksen uhalla. Rannoilla ja muissa julkisissa tiloissa liikkumista on rajoitettu. Rajoitukset vaihtelevat kunkin alueen tilanteen mukaisesti. Ajankohtaista tietoa rajoituksista löytyy täältä (espanjaksi). Kasvomaskia tulee käyttää julkisissa tiloissa.

Tietoa COVID-19 –rokotuksista Costa Ricassa löytyy täältä .

Terveydenhuoltokapasiteetti on maassa rajallinen, erityisesti vakavasti sairastuneiden tapauksissa.

Päävastuu epidemiatilanteessa on Costa Rican terveysministeriöllä Ministerio de Salud.

Costa Rican viranomaisten ohjeita ja tiedotteita

Terveysministeriö (espanjaksi)
Terveysministeriön Facebook-tili (espanjaksi)
Terveysministeriön twitter-tili (espanjaksi)
Presidentin twitter-tili (espanjaksi)
 
Edustuston asiakaspalvelu

Suomen suurlähetystö Meksikossa palvelee toistaiseksi ensisijaisesti sähköpostitse osoitteessa sanomat.mex@formin.fi ja info.mex@formin.fi.
Lähetystön väliaikainen puhelinnumero on +52 55 3992 0585

Asiakkaita otetaan vastaan vain ajanvarauksella. Ajan voi varata lähettämällä sähköpostin osoitteeseen info.mex@formin.fi

Virka-ajan ulkopuolella, hätätapauksissa voi olla yhteydessä UM:n päivystykseen 24h/vrk, +358 9 1605 5555, paivystys.um@formin.fi

17.6.2020 alkaen lähetystö ottaa vastaan passi-, henkilökortti- sekä rajoitetusti oleskelulupahakemuksia.  
Oleskelulupa-asioissa toistaiseksi otetaan vastaan vain seuraavat hakemukset:

1. Hakemukset työnteon perusteella  
2. Hakemukset perhesuhteen perusteella
3.  Hakemukset opiskelun perusteella, jos oppilaitos järjestää lähiopetusta syksyllä 2020*

*Jos oppilaitoksessasi annetaan lähiopetusta jo syyslukukaudella, sinulla pitää olla mukanasi oppilaitokselta saatu tieto tästä, kun varaat edustustoon asiointiajan, ja myös silloin kun tulet edustustoon asioimaan.

Tullessasi etukäteen sovittuun tapaamiseen, varaudu kasvosuojaimen käyttöön, sillä toistaiseksi toimistorakennukseen ei pääse ilman kasvosuojainta.

Lisätietoja: Méxicon-suurlähetystön verkkosivut
                        sanomat.mex@formin.fi

Suurlähetystö julkaisee ajankohtaista tietoa koronavirustilanteesta verkkosivuillaan ja sosiaalisen median kanavillaan. Matkustusilmoituksen tehneet saavat ulkoministeriön ja suurlähetystön tiedotteita valitsemallaan tavalla, sähköpostiinsa tai tekstiviestinä.

Méxicon-suurlähetystön verkkosivut
Méxicon-suurlähetystö Facebookissa
Méxicon-suurlähetystö Twitterissä

Matkustusilmoitus

Muistutamme kaikkia matkailijoita ja maassa jo oleskelevia tekemään matkustusilmoituksen.

Jos olet jo tehnyt matkustusilmoituksen ja oleskelusi ulkomailla pitkittyy, on matkustusilmoituksen päättymispäivää syytä muuttaa. Näin saamme tiedon siitä, että olet edelleen maassa ja voimme lähettää sinulle sekä tiedotteita että kyselyitä. Jos olet rekisteröitynyt palveluun, voit muuttaa ilmoitustasi itse. Jos et ole rekisteröitynyt, tee uusi matkustusilmoitus.

Jos matkustusilmoituksessasi ei ole ollut päättymispäivää tai olet palannut suunniteltua aiemmin Suomeen, on ilmoitus syytä poistaa. Jos olet rekisteröitynyt palveluun, voit muokata ilmoitustasi itse. Jos et ole rekisteröitynyt, lähetä poistopyyntö sähköpostiosoitteeseen KPA-10@formin.fi .

El Salvador                   

El Salvador avasi lentokenttänsä 19.9.2020. Maahan saapuvien tulee esittää alkuperäinen todistus koronaviruksen PCR –testistä, joka otettu korkeintaan 72 tuntia ennen matkaa ja jonka tulos negatiivinen. Ilman todistusta maahantulo evätään. Maarajat naapurimaihin ovat avoinna.

Isosta-Britanniasta ja Etelä-Afrikasta tulevien tai siellä viimeisen 30 päivän aikana oleskelleiden matkustajien pääsy El Salvadoriin on kielletty.

El Salvadorissa voimassa ollut, koko maata koskeva ulkonaliikkumiskielto on päättynyt ja rajoituksia puretaan vähitellen. Alueellisia rajoituksia on vielä voimassa ja ne vaihtelevat tartuntatilanteen mukaisesti. Monet liikkeet ja palvelut ovat vielä suljettuna tai rajoitetusti avoinna. Yrityksiä kehotetaan jatkamaan etätyötäKasvosuojaimen käyttö ulkona liikkuessa on pakollista. Koulut ja yliopistot on suljettu.

Säännöksiä voidaan muuttaa hyvin lyhyellä varoitusajalla, tai jopa välittömästi.

Oleskelulupien pidennysten käsittely jatkuu ja niitä voi anoa täältä

Terveydenhuoltokapasiteetti on maassa hyvin rajallinen, erityisesti vakavasti sairastuneiden tapauksissa.

Päävastuu epidemiatilanteessa on El Salvadorin terveysministeriöllä, Ministerio de Salud.
 
El Salvadorin viranomaisten ohjeita ja tiedotteita

Terveysministeriö (espanjaksi)
Keskitetysti maan hallinnon yhteenvetoa koronavirustilanteesta (espanjaksi)
 
Edustuston asiakaspalvelu

Suomen suurlähetystö Meksikossa palvelee toistaiseksi ensisijaisesti sähköpostitse osoitteessa sanomat.mex@formin.fi ja info.mex@formin.fi.
Lähetystön väliaikainen puhelinnumero on +52 55 3992 0585

Asiakkaita otetaan vastaan vain ajanvarauksella. Ajan voi varata lähettämällä sähköpostin osoitteeseen info.mex@formin.fi

Virka-ajan ulkopuolella, hätätapauksissa voi olla yhteydessä UM:n päivystykseen 24h/vrk, +358 9 1605 5555, paivystys.um@formin.fi

17.6.2020 alkaen lähetystö ottaa vastaan passi-, henkilökortti- sekä rajoitetusti oleskelulupahakemuksia.  
Oleskelulupa-asioissa toistaiseksi otetaan vastaan vain seuraavat hakemukset:

1. Hakemukset työnteon perusteella  
2. Hakemukset perhesuhteen perusteella
3.  Hakemukset opiskelun perusteella, jos oppilaitos järjestää lähiopetusta syksyllä 2020*

*Jos oppilaitoksessasi annetaan lähiopetusta jo syyslukukaudella, sinulla pitää olla mukanasi oppilaitokselta saatu tieto tästä, kun varaat edustustoon asiointiajan, ja myös silloin kun tulet edustustoon asioimaan.

Tullessasi etukäteen sovittuun tapaamiseen, varaudu kasvosuojaimen käyttöön, sillä toistaiseksi toimistorakennukseen ei pääse ilman kasvosuojainta.

Lisätietoja: Méxicon-suurlähetystön verkkosivut
                        sanomat.mex@formin.fi

Suurlähetystö julkaisee ajankohtaista tietoa koronavirustilanteesta verkkosivuillaan ja sosiaalisen median kanavillaan. Matkustusilmoituksen tehneet saavat ulkoministeriön ja suurlähetystön tiedotteita valitsemallaan tavalla, sähköpostiinsa tai tekstiviestinä.

Méxicon-suurlähetystön verkkosivut
Méxicon-suurlähetystö Facebookissa
Méxicon-suurlähetystö Twitterissä

Matkustusilmoitus

Muistutamme kaikkia matkailijoita ja maassa jo oleskelevia tekemään matkustusilmoituksen.

Jos olet jo tehnyt matkustusilmoituksen ja oleskelusi ulkomailla pitkittyy, on matkustusilmoituksen päättymispäivää syytä muuttaa. Näin saamme tiedon siitä, että olet edelleen maassa ja voimme lähettää sinulle sekä tiedotteita että kyselyitä. Jos olet rekisteröitynyt palveluun, voit muuttaa ilmoitustasi itse. Jos et ole rekisteröitynyt, tee uusi matkustusilmoitus.

Jos matkustusilmoituksessasi ei ole ollut päättymispäivää tai olet palannut suunniteltua aiemmin Suomeen, on ilmoitus syytä poistaa. Jos olet rekisteröitynyt palveluun, voit muokata ilmoitustasi itse. Jos et ole rekisteröitynyt, lähetä poistopyyntö sähköpostiosoitteeseen KPA-10@formin.fi .

Guatemala                  

Guatemalan lentokentät avattiin uudelleen 18.9.2020.  Myös maarajat on avattu. Maahan matkustavien tulee täyttää ennen matkaa terveyspassi (englanniksi tai espanjaksi) ja esittää korkeintaan 96 tuntia vanha negatiivinen Covid-19-testin tulos. Testin voi tehdä myös Guatemalan lentokentällä.

Isossa-Britanniassa tai Etelä-Afrikassa viimeisen 14 päivän aikana oleskelleiden matkustajien maahantulo Guatemalaan on kielletty 23.12.2020 alkaen. Kielto ei koske Guatemalan kansalaisia, diplomaatteja ja ulkomaalaisia, jotka asuvat laillisesti maassa. Heidän tulee pysyä 10 päivää omaehtoisessa karanteenissa asunnossaan.

 Vaikka maaraja Meksikoon on avoinna, paikallisyhteisöt Meksikon puolella ovat ajoittain estäneet ulkomaalaisten pääsyn maahan. Jos suunnittelet Guatemala-Meksiko rajan ylitystä maateitse, tiedustele paikallisviranomaisilta ajankohtaista tilannetta ja mahdollisuuksia rajanylitykseen.

Koronavirusepidemian vuoksi asetetut rajoitukset vaihtelevat kunkin alueen tartuntatilanteen mukaisesti.  Rajoitukset eri alueilla voi tarkistaa täältä. Kieltojen rikkomisesta voi seurata sakko- tai vankilarangaistus.  

Kasvomaskin käyttö on pakollinen julkisissa tiloissa, samoin 1,5 metrin turvavälin noudattaminen. Alkoholin myyntiä on rajoitettu.

Terveydenhuoltokapasiteetti on maassa rajallinen, erityisesti vakavasti sairastuneiden tapauksissa.

Päävastuu epidemiatilanteessa on Guatemalan terveysministeriöllä Ministerio de Salud Pública y Asistencia Social.

Guatemalan viranomaisten ohjeita ja tiedotteita

Terveysministeriön twitter-tili (espanjaksi)
Terveysministeriön kotisivut (espanjaksi)
Maahanmuuttoviranomaisen kotisivut  (espanjaksi)

Edustuston asiakaspalvelu

Suomen suurlähetystö Meksikossa palvelee toistaiseksi ensisijaisesti sähköpostitse osoitteessa sanomat.mex@formin.fi ja info.mex@formin.fi.
Lähetystön väliaikainen puhelinnumero on +52 55 3992 0585

Asiakkaita otetaan vastaan vain ajanvarauksella. Ajan voi varata lähettämällä sähköpostin osoitteeseen info.mex@formin.fi

Virka-ajan ulkopuolella, hätätapauksissa voi olla yhteydessä UM:n päivystykseen 24h/vrk, +358 9 1605 5555, paivystys.um@formin.fi

17.6.2020 alkaen lähetystö ottaa vastaan passi-, henkilökortti- sekä rajoitetusti oleskelulupahakemuksia.  
Oleskelulupa-asioissa toistaiseksi otetaan vastaan vain seuraavat hakemukset:

1. Hakemukset työnteon perusteella  
2. Hakemukset perhesuhteen perusteella
3.  Hakemukset opiskelun perusteella, jos oppilaitos järjestää lähiopetusta syksyllä 2020*

*Jos oppilaitoksessasi annetaan lähiopetusta jo syyslukukaudella, sinulla pitää olla mukanasi oppilaitokselta saatu tieto tästä, kun varaat edustustoon asiointiajan, ja myös silloin kun tulet edustustoon asioimaan.

Tullessasi etukäteen sovittuun tapaamiseen, varaudu kasvosuojaimen käyttöön, sillä toistaiseksi toimistorakennukseen ei pääse ilman kasvosuojainta.

Lisätietoja: Méxicon-suurlähetystön verkkosivut
                        sanomat.mex@formin.fi

Suurlähetystö julkaisee ajankohtaista tietoa koronavirustilanteesta verkkosivuillaan ja sosiaalisen median kanavillaan. Matkustusilmoituksen tehneet saavat ulkoministeriön ja suurlähetystön tiedotteita valitsemallaan tavalla, sähköpostiinsa tai tekstiviestinä.

Méxicon-suurlähetystön verkkosivut
Méxicon-suurlähetystö Facebookissa
Méxicon-suurlähetystö Twitterissä

Matkustusilmoitus

Muistutamme kaikkia matkailijoita ja maassa jo oleskelevia tekemään matkustusilmoituksen.

Jos olet jo tehnyt matkustusilmoituksen ja oleskelusi ulkomailla pitkittyy, on matkustusilmoituksen päättymispäivää syytä muuttaa. Näin saamme tiedon siitä, että olet edelleen maassa ja voimme lähettää sinulle sekä tiedotteita että kyselyitä. Jos olet rekisteröitynyt palveluun, voit muuttaa ilmoitustasi itse. Jos et ole rekisteröitynyt, tee uusi matkustusilmoitus.

Jos matkustusilmoituksessasi ei ole ollut päättymispäivää tai olet palannut suunniteltua aiemmin Suomeen, on ilmoitus syytä poistaa. Jos olet rekisteröitynyt palveluun, voit muokata ilmoitustasi itse. Jos et ole rekisteröitynyt, lähetä poistopyyntö sähköpostiosoitteeseen KPA-10@formin.fi.

Honduras

Honduras on avannut lentokenttänsä ja maahantulo on sallittu tietyin ehdoin. Matkustajien tulee esittää negatiivinen koronavirustestin tulos, joka on tehty korkeintaan 72 tuntia ennen matkaa sekä täyttää ennen matkaa esitarkastuslomake (espanjaksi). Matkustajan tulee esittää esitarkastukseen saamansa vastaus ja koronatestin tulos maahantuloviranomaisille printtiversiona. Saapujien edellytetään olevan 14 päivää omaehtoissa karanteenissa.

Isossa-Britanniassa tai Etelä-Afrikassa viimeisen 21 päivän aikana oleskelleiden matkustajien maahantulo Hondurasiin on kielletty 23.12.2020 alkaen. Kielto ei koske Hondurasin kansalaisia, diplomaatteja ja laillisesti maassa asuvia ulkomaalaisia, joiden tulee suorittaa omaehtoinen karanteeni.

Hondurasissa on voimassa ulkonaliikkumiskielto klo 21-05 välisenä aikana koko maassa. Poliisi voi pidättää kiellon rikkojanNe, joilla on erillinen turvallisuusministeriön myöntämä turistin kulkulupa “Salvoconducto de Turismo”, saavat liikkua ulkonaliikkumiskiellon aikana.

Pankkien, kauppojen ja ostoskeskuksien asiakasmäärät on rajoitettu korkeintaan 50%. Raskaana oleville, vanhuksille ja liikuntarajoitteisille on varattu erillinen asioimisaika. Yökerhot, baarit ja diskoteekit on suljettu. Lapset eivät pääse kauppoihin.

Rajoituksissa voi olla alueellisia eroavaisuuksia, jotka määräytyvät tartuntatilanteen mukaisesti. Ajankohtaisen tilanteen voi tarkistaa täältä (espanjaksi). Kasvomaskeja ja käsidesiä tulee käyttää sekä noudattaa turvavälejä koko maassa.

Terveydenhuoltokapasiteetti on maassa erittäin rajallinen, ennen kaikkea vakavissa sairaustapauksissa.

Päävastuu epidemiatilanteessa Hondurasin terveysministeriöllä, Secretaría de Salud.

Hondurasin viranomaisten ohjeita ja tiedotteita

Hallinnon koronavirustiedotus espanjaksi)
Terveysministeriön kotisivut  (espanjaksi)
Terveysministeriön twitter-tili (espanjaksi)
 
Edustuston asiakaspalvelu

Suomen suurlähetystö Meksikossa palvelee toistaiseksi ensisijaisesti sähköpostitse osoitteessa sanomat.mex@formin.fi ja info.mex@formin.fi.
Lähetystön väliaikainen puhelinnumero on +52 55 3992 0585

Asiakkaita otetaan vastaan vain ajanvarauksella. Ajan voi varata lähettämällä sähköpostin osoitteeseen info.mex@formin.fi

Virka-ajan ulkopuolella, hätätapauksissa voi olla yhteydessä UM:n päivystykseen 24h/vrk, +358 9 1605 5555, paivystys.um@formin.fi

17.6.2020 alkaen lähetystö ottaa vastaan passi-, henkilökortti- sekä rajoitetusti oleskelulupahakemuksia.  
Oleskelulupa-asioissa toistaiseksi otetaan vastaan vain seuraavat hakemukset:

1. Hakemukset työnteon perusteella  
2. Hakemukset perhesuhteen perusteella
3.  Hakemukset opiskelun perusteella, jos oppilaitos järjestää lähiopetusta syksyllä 2020*

*Jos oppilaitoksessasi annetaan lähiopetusta jo syyslukukaudella, sinulla pitää olla mukanasi oppilaitokselta saatu tieto tästä, kun varaat edustustoon asiointiajan, ja myös silloin kun tulet edustustoon asioimaan.

Tullessasi etukäteen sovittuun tapaamiseen, varaudu kasvosuojaimen käyttöön, sillä toistaiseksi toimistorakennukseen ei pääse ilman kasvosuojainta.

Lisätietoja: Méxicon-suurlähetystön verkkosivut
                        sanomat.mex@formin.fi

Suurlähetystö julkaisee ajankohtaista tietoa koronavirustilanteesta verkkosivuillaan ja sosiaalisen median kanavillaan. Matkustusilmoituksen tehneet saavat ulkoministeriön ja suurlähetystön tiedotteita valitsemallaan tavalla, sähköpostiinsa tai tekstiviestinä.

Méxicon-suurlähetystön verkkosivut
Méxicon-suurlähetystö Facebookissa
Méxicon-suurlähetystö Twitterissä

Matkustusilmoitus

Muistutamme kaikkia matkailijoita ja maassa jo oleskelevia tekemään matkustusilmoituksen.

Jos olet jo tehnyt matkustusilmoituksen ja oleskelusi ulkomailla pitkittyy, on matkustusilmoituksen päättymispäivää syytä muuttaa. Näin saamme tiedon siitä, että olet edelleen maassa ja voimme lähettää sinulle sekä tiedotteita että kyselyitä. Jos olet rekisteröitynyt palveluun, voit muuttaa ilmoitustasi itse. Jos et ole rekisteröitynyt, tee uusi matkustusilmoitus.

Jos matkustusilmoituksessasi ei ole ollut päättymispäivää tai olet palannut suunniteltua aiemmin Suomeen, on ilmoitus syytä poistaa. Jos olet rekisteröitynyt palveluun, voit muokata ilmoitustasi itse. Jos et ole rekisteröitynyt, lähetä poistopyyntö sähköpostiosoitteeseen KPA-10@formin.fi .

Nicaragua          

Nicaraguaan ei ole asetettu virallista maahantulokieltoa. Kaupallisia lentoyhteyksiä maahan ei juuri ole. Maateitse rajanylitys voi onnistua, mutta viranomaiset edellyttävät maahan saapuvilta korkeintaan 48 tuntia aiemmin tehdyn negatiivisen koronavirustestituloksen. Maahan saapuville voidaan tehdä terveystarkastus.

Nicaraguan viranomaiset eivät ole toimeenpanneet ulkonaliikkumisrajoituksia tai muita yhteiskuntaa tai taloutta rajoittavia suojatoimia. Suuri osa asukkaista noudattaa kuitenkin omaehtoista karanteenia.

Koronavirukseen liittyvissä tilanteissa voit ottaa yhteyttä terveysviranomaisen numeroon 132 (espanjaksi).

Terveydenhuoltokapasiteetti on maassa hyvin rajallinen.

Päävastuu epidemiatilanteessa Nicaraguan terveysministeriöllä, Ministerio de Salud.
 
Nicaraguan viranomaisten ohjeita ja tiedotteita

Sisäministeriö (Gobernación) (espanjaksi)