Kehitysyhteistyön rahoituskohteet

Kehityshallinnon eurooppalainen keskus (ECDPM); tuki vuosille 2023-2026

Kuvaus

ECDPM on itsenäinen v. 1986 perustettu ajatushautomo ja tutkimuslaitos, jolla on toimistot Maastrichtissa ja Brysselissä. ECPDM on arvostettu puolueettomasta ja korkealaatuisesta tutkimuksesta. Vuosina 2022-2026 ECDPM aikoo keskittyä EU:n Afrikka-suhteisiin sekä Euroopan ja Afrikan rooleihin maailmassa. Tarkoitus on tarkastella myös Afrikan talouksia, vihreää siirtymää ja ilmastotoimia sekä perehtyä rauhanomaisten yhteiskuntien edellytyksiin ja kansalaisten osallistumiseen. ECDPM tuottaa selvityksiä sekä järjestää keskustelutilaisuuksia ja koulutuksia. UM on tehnyt ECDPM:n kanssa yhteistyötä vuodesta 1998 lähtien. Suomella ja ECDPM:llä oli v. 2022 päättynyt nelivuotinen sopimus, jossa v. 2022 myönnettiin yleisrahoitusta 230 000 euroa. Tämän lisäksi on varattu vuosittain 20 000 euroa tilausselvitysten tuottamiseen. Yhteistyö tukee Suomen EU:n kehityspolitiikkaa koskevaa kannanmuodostusta ja EU-vaikuttamista monipuolisesti. Yhteistyö tukee välillisesti kehityspolitiikan painopisteitä köyhyyden vähentämisestä, taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti kestävästä kehityksestä sekä hyvästä hallinnosta EU:n kehityspolitiikan kannalta keskeisissä EU-instituutioissa ja EU-delegaatioissa.

Lisätietoa

https://ecdpm.org/(Linkki toiselle verkkosivustolle)

Rahoituspäätös

1 000 000 €

OECD:n kehitysapukomitean seuraamat tavoitteet

  • Osallistava kehitys/hyvä hallinto

Toimiala

  • Tutkimuslaitokset ja tieteelliset instituutiot 100%

Rahoituskanava

Kehityshallinnon eurooppalainen keskus

Ota yhteyttä

keo-10

Rahoituskohteen numero

89893294

Tunnus

UHA2022-017519

Sivua muokattu

08.11.2022