Vahvat kansalaisjärjestöt ihmisoikeusvastuun edistämiseksi Bokeon provinssissa Laosissa
Kuvaus
Hankkeen tavoitteena on suojella ja edistää työhön, sukupuolen väliseen tasa-arvoon, terveyteen ja koulutukseen liittyviä oikeuksia etnisissä yhteisöissä, kohdistuen erityisesti yhteisöihin, jotka ovat kaupallisten plantaasien vaikutuksessa, tukemalla strategisesti kansalaisyhteiskunnan toimijoita ja tekemällä yhteistyötä paikallishallinnon kanssa. Nopea taloudellinen kehitys on luonut sekä taloudellisia mahdollisuuksia että riskejä paikalliselle väestölle. Alueella on runsaasti kaupallisia banaaniplantaaseja. Plantaasien työolot ovat usein heikot ja työntekijät ovat hyvin haavoittuvassa asemassa. 96 % plantaasien työntekijöistä kuuluu etnisiin vähemmistöihin, 69 % on maansisäisiä työsiirtolaisia, jotka ovat haavoittuvia hyväksikäytölle ja sille, että heidän oikeuksiaan laiminlyödään. Plantaasityöntekijöillä on heikot työterveys- ja turvallisuusolosuhteet johtuen erityisesti vaarallisten kemikaalien käytöstä. Siirtotyöläiset ja heidän perheensä asuvat plantaasien leireillä ja heiltä puuttuu usein kohtuullinen majoitus. Lisäksi puhdas vesi ja sanitaatio, ravitseva ruoka ja perusterveydenhuolto eivät usein ole työläisten saavutettavissa. Vaikka tietoisuus naisten ja lasten oikeuksista on vähitellen kasvanut, naisilla on yhä usein rajatut mahdollisuudet vaikuttaa päätöksiin ja erityisesti naisiin ja lapsiin kohdistuva väkivalta on yhä yleistä. Nuorten työttömyys on yleistä johtuen alhaisesta koulutuksesta ja sosioekonomisesta asemasta. Bokeossa on kansalaisyhteiskunnan toimijoita, mutta ne eivät ole osanneet ottaa huomioon tai niillä ei ole riittäviä resursseja toimia plantaasityöntekijöiden oikeuksien edistämiseksi. Hankkeen tavoitteena on edistää etnisten yhteisöjen ihmisoikeuksien kunnioitusta ja toteutumista tukemalla toimivien ja läpinäkyvien vastuuvelvollisuusprosessien kehittämistä Houaxayn ja Hpa-Oudomin alueilla Bokeon provinssissa. Hanke kehittää paikallisen kansalaisjärjestön CAMKIDin ja paikallisten yhteisöperustaisten järjestöjen kapasiteettia, jotta ne voivat tehokkaammin edistää paikallisten viranomaisten ja muiden vastuunkantajien sosiaalista vastuuta haavoittuvassa asemassa olevien etnisten yhteisöjen ihmisoikeuksia kohtaan.
Rahoituspäätös
50 443 €
OECD:n kehitysapukomitean seuraamat tavoitteet
- Osallistava kehitys/hyvä hallinto
- Sukupuolten välinen tasa-arvo
Toimiala
- Kansalaisyhteiskunnan vahvistaminen 34%
- Ihmisoikeudet 33%
- Naisiin ja lapsiin kohdistuvan väkivallan lopettaminen 33%
Erityinen kohderyhmä
- tytöt
- lapset
- nuoret
- alkuperäiskansat/etniset vähemmistöt
Rahoituskanava
Plan Suomi Säätiö
Ota yhteyttä
Rahoituskohteen numero
74502108
Tunnus
UHA2021-007263
Sivua muokattu
02.02.2022