Kehitysyhteistyön rahoituskohteet

EU pilariarvioinnin toteuttaminen

Kuvaus

Euroopan unionin yleiseen talousarvioon sovellettavan varainhoitoasetuksen 154 artiklassa säädetään talousarvion toteuttamistavoista, joista yksi on ”välillinen hallinnointi”. Käyttäessään välillistä hallinnointia komissio voi antaa unionin varojen tai talousarviotakuiden toteuttamisen tehtäväksi varainhoitoasetuksen 62 artiklassa tarkoitetuille maille, organisaatioille ja elimille, jäljempänä ’yhteisöt’. Kyseeseen voivat tulla seuraavat yhteisöt: kolmannet maat tai niiden nimeämät elimet, kansainväliset järjestöt ja niiden erityisjärjestöt, julkisoikeudelliset elimet tai sellaiset julkisen palvelun tehtäviä hoitavat yksityisoikeudelliset elimet, jotka antavat riittävät rahoitustakuut. Silloin kun edellä mainitun kaltaiset yhteisöt hoitavat EU:n varoja, niiden on suojattava EU:n taloudelliset edut tavalla, joka täyttää varainhoitoasetuksessa asetetut vaatimukset. Niiden on tällöin täytettävä yhdeksää osa-aluetta eli pilaria koskevat vaatimukset. Nämä pilarit ovat seuraavat: 1) sisäisen valvonnan järjestelmä, 2) kirjanpitojärjestelmä, 3) riippumaton ulkoinen tarkastus, 4) rahoituksen tarjoaminen EU:n varoista avustusten muodossa, 5) hankinnat, 6) rahoitusvälineet, 7) sulkeminen rahoituksen ulkopuolelle, 8) varojen saajia koskevien tietojen julkaiseminen ja 9) henkilötietojen suojaaminen. Yhteisöistä, jotka haluavat hallinnoida EU:n varoja välillisen hallinnoinnin periaatteen mukaisesti, on sen vuoksi tehtävä kattava pilariperusteinen arviointi. Pilariarvioinnin tulosten perusteella komissio päättää, voiko se i) siirtää yhteisölle talousarvion toteuttamistehtäviä; ja ii) tehdä yhteisön kanssa erillissopimuksia (ts. välillistä hallinnointia koskevia rahoitusosuussopimuksia). Ulkoministeriötä koskeva edellinen pilariarviointi on tehty vuonna 2009 tuolloin arviointiin kuuluneiden kuuden pilarin osalta. Tuon jälkeen arviointiin lisättiin kolme uutta pilaria, joiden osalta arviointia ei ole UM:ssä tehty. Komission ohjeen mukaan kolmen uuden pilarin arvioinnin yhteydessä tulee uudelleenarvioida myös aikaisemmin arvioidut pilarit.

Rahoituspäätös

17 200 €

Toimiala

  • Sektoreittain erittelemätön 100%

Rahoituskanava

Suomen julkinen sektori

Ota yhteyttä

keo-80

Rahoituskohteen numero

89893055

Tunnus

UHA2021-006086

Sivua muokattu

29.10.2021