Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälinen liitto IFRC ja Suomen Punainen Risti humanitaariset operaatiot 2019
Kehitysyhteistyön rahoituskohteet , 13.12.2019

Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälinen liitto IFRC ja Suomen Punainen Risti humanitaariset operaatiot 2019

Kuvaus

Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälisen liiton IFRC:n vetoomukseen koskien ebola-operaatiota Kongon demokraattisessa tasavallassa myönnetään Suomen Punaisen Ristin (SPR) kautta avustusta yhteensä 700 000 euroa. Operaation toiminta keskittyy itäiseen Kongoon ja se pyrkii tavoittamaan 5,7 miljoonaa ihmistä viiden temaattisen toimintatavan kautta: 1. riskeistä viestiminen ja yhteisöjen osallistaminen ebolan vastaiseen työhön, 2. terveysasemien ja yhteisöjen tukeminen infektioiden ehkäisemisessä ja torjunnassa, 3. turvallisten ja vainajia kunnioittavien hautajaisten järjestäminen, ja vaikeasti tavoitettavien yhteisöjen kouluttaminen riskittömämmästä vainajan käsittelystä tartuntojen välttämiseksi, 4. psykososiaalisen tuen järjestäminen ja 5. Punaisen Ristin kapasiteetin vahvistaminen. SPR tukee operaatiota raha- ja materiaaliavulla.

Kohdealue

Kehitysmaat

Toimiala

  • Hätäapu, muu kuin ruoka ja suoja 100%

Tuen tyyppi

Avustukset erityisiin ohjelmiin ja rahastoihin, hallinnoitu kv. järjestön kautta (monenkeskinen tai kansalaisjärjestö)

Rahoituskanava

Suomen Punainen Risti

Ota yhteyttä

keo-70

Rahoituskohteen numero

89892937

Tunnus

UHA2019-008609

Sivua muokattu

13.12.2019