Tuki Kenian vesihuoltorahastolle
Kehitysyhteistyön rahoituskohteet , 11.12.2019

Tuki Kenian vesihuoltorahastolle

Kuvaus

Suomi on tukenut vuosina 2009-2019 Kenian vesihuoltorahastoa 10,5 miljoolnalla eurolla. Hanke toteutetaan yhteisrahoitusohjelmana Ruotsin ja Kenian hallitusten kanssa. Hankkeen kokonaisbudjetti 2014-19 on 17,3 MEUR, josta Suomen osuus on 7 MEUR. Vesiministeriön alaisen puoliautonomisen vesihuoltorahaston (Water Services Trust Fund, WSTF) tehtävä on rahoittaa vesihuollon ja sanitaation kehittämistä Kenian köyhillä maaseutu- ja kaupunkialueilla, ja vesivarahallintoa sellaisilla alueilla, joilla vesivarat ovat uhattuja ihmisen toiminnan ja ilmastonmuutoksen johdosta. Suomen tuki WSTF:lle kohdistuu maaseudun yhteisöjen itsensä hallinnoimien hankkeiden rahoitukseen, mikä lisää paikallista omistajuutta ja minkä yhteydessä vahvistetaan paikallisyhteisöjen kapasiteettia. Suomen tuella vahvistetaan Kenian maaseutuhallintojen kapasiteettia huolehtia lainvaatimista tehtävistään, perustuslain määräämän hallinnon hajauttamisen (devoluution) periaatteen mukaisesti. Hankkeen suunnitellaan jatkuvan vuoden 2020 loppuun. Hankkeelle esitetään 450 000 euron lisärahoitusta vuodelle 2020.

Rahoituspäätös  11.12.2019

450 000 €

Kohdemaa

Kenia

OECD:n kehitysapukomitean seuraamat tavoitteet

  • Osallistava kehitys/hyvä hallinto
  • Ympäristöapu
  • Ilmastonmuutokseen sopeutuminen
  • Sukupuolten välinen tasa-arvo

Toimiala

  • Perusvesihuolto ja sanitaatio 100%

Tuen tyyppi

Korirahastot/yhteisrahoitusohjelmat

Erityinen kohderyhmä

  • tytöt
  • lapset
  • nuoret
  • vanhukset
  • alkuperäiskansat/etniset vähemmistöt
  • Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt
  • Hiv/aidsin kanssa elävät henkilöt

Rahoituskanava

Kehitysmaan julkinen sektori

Ota yhteyttä

ali-20

Rahoituskohteen numero

24819101

Tunnus

UHA2019-003479

Sivua muokattu

12.12.2019