Kehitysyhteistyön rahoituskohteet ,06.07.2017

YK Teknisen tuen vapaaehtoisrahasto ihmisoikeuksien saralla VFTC

Kuvaus

Vuonna 2017 Suomi tukee 800.000 eurolla YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimiston (OHCHR) hallinnoimaa, vuonna 1987 perustettua YK:n teknisen avun vapaaehtoista rahastoa. Rahaston avulla rahoitetaan OHCHR:n maita suoraan avustavaa työtä ja tuetaan myös alueellista ihmisoikeuskehitystä. Toiminnan tavoitteena on kehittää ja vahvistaa kansallisia ja alueellisia instituutioita ja infrastruktuureja, joiden myötävaikutuksella pitkällä aikavälillä varmistetaan kansainvälisten ihmisoikeusstandardien parempi toimeenpano. Projektit käsittävät mm. kansallisen lainsäädännön kehittämistä kansainvälisten ihmisoikeusnormien täytäntöön panemiseksi, kansallisten ihmisoikeusinstituutioiden perustamista, ihmisoikeuskoulutusta sekä kansallisten ihmisoikeussuunnitelmien ja -ohjelmien tekemistä. Rahasto keskittää tehokkuussyistä tukensa valikoiduille OHCHR:n toimistoille, ihmisoikeusasiantuntijoihin YK:n maatiimeissä ja YK:n rauhanturvaoperaatioiden ihmisoikeuskomponentin vahvistamiseen. Rahaston toimintaa tukee neuvontaelin.

Rahoituspäätös  06.07.2017

800 000 €

OECD:n kehitysapukomitean seuraamat tavoitteet

  • Osallistava kehitys/hyvä hallinto
  • Sukupuolten välinen tasa-arvo

Toimiala

  • Ihmisoikeudet 100%

Erityinen kohderyhmä

  • naiset
  • tytöt
  • lapset
  • nuoret
  • alkuperäiskansat/etniset vähemmistöt

Rahoituskanava

YK:n vapaaehtoinen ihmisoikeuksia koskeva yhteistyörahasto

Ota yhteyttä

pol-40

Rahoituskohteen numero

89890801

Tunnus

UHA2017-003387

Sivua muokattu

24.07.2017