Zimbabwe äänestää tulevaisuudestaan

Zimbabwe valitsee 30. heinäkuuta presidentin, ensimmäistä kertaa Robert Mugaben vuosikymmeniä kestäneen valtakauden jälkeen. Suurlähettiläs Timo Olkkonen seuraa historiallisia vaaleja paikan päällä Hararessa – ja valmistautuu samalla uuteen tehtäväänsä EU:n Zimbabwen-edustuston päällikkönä.

”Vaalit ovat ilman muuta Zimbabwelle virstanpylväs. Niissä valitaan maalle suuntaa eteenpäin niin poliittisesti kuin taloudellisesti”, suurlähettiläs Timo Olkkonen arvioi.

Olkkonen aloittaa syyskuun alussa EU:n edustuston päällikkönä Hararessa. EU- suurlähettiläät valitaan EU:n ulkosuhdehallinnon ja komission korkeiden virkamiesten sekä jäsenmaiden senioridiplomaattien piiristä. Paikat ovat hyvin kilpailtuja.

Suurlähettiläs Timo Olkkonen seuraa Zimbabwen vaaleja Hararessa. Syyskuun alussa hän siirtyy sinne EU-suurlähettilääksi.
Suurlähettiläs Timo Olkkonen seuraa Zimbabwen vaaleja Hararessa. Syyskuun alussa hän siirtyy sinne EU-suurlähettilääksi.

 

Kuluneet neljä vuotta Suomen Sambian ja samalla Zimbabwen suurlähettiläänä ovat antaneet Olkkoselle näköalapaikan Zimbabwen kehitykseen. Hän sanoo, että kansainvälinen yhteisö seuraa nyt vaalien etenemistä poikkeuksellisen tiiviisti.

Suomen kannalta tärkeitä ovat etenkin EU:n ja eteläisen Afrikan yhteisön SADC:n vaalitarkkailumissiot. Ne antavat aikanaan arvionsa vaalien kulusta.

”Vaalit ratkaisevat paitsi Zimbabwen tulevan suunnan, myös sen, säilyykö poliittinen luottamus. Sitä vaaditaan, jotta kansainvälinen yhteisö voi tukea maata kaivatuissa taloudellisissa uudistuksissa.”

Viime marraskuussa syrjäytetty Robert Mugabe ehti johtaa Zimbabwea ensin pääministerinä ja sen jälkeen presidenttinä yhteensä lähes 40 vuotta. Zimbabwen talous romahti vuosituhannen vaihteessa, ja kansainvälinen tuki kaikkosi Mugaben itsevaltaisten otteiden seurauksena.

Vaaleja edeltävinä päivinä tarkkailijoiden tunnelmat pääkaupungissa ovat varovaisen myönteiset. Vuosien 2008 ja 2013 vaaleissa oppositiota suorastaan vainottiin. Nyt se on voinut kampanjoida sangen vapaasti.

Mugaben tilalle ZANU-PF:n johtoon ja presidentiksi viime vuoden lopulla noussut Emmerson Mnangagwa75, hallitsee valtamediaa ja on ollut vaalien ennakkosuosikki. Mutta haastaja, pääoppositiopuolue MDC:n Nelson Chamisa‚ 40, on kirinyt kiinni kantaan. Sosiaalisella medialla, etenkin twitterillä ja whatsappilla on merkitystä kaupunkialueilla.

”Zimbabwelaiset suhtautuvat vaaleihin innostuneesti ja äänestysprosentista ennustetaan todella korkeaa. Mitä lähemmäksi vaaleja on tultu, sen kapeammaksi ero kahden kärkiehdokkaan välillä on käynyt. Voi sanoa, että Mugabe ei enää heitä varjoa vaalien ylle”, Timo Olkkonen sanoo.