Kehitysmaapolitiikan tavoitteiden toiminnallistaminen Suomen kehitysyhteistyössä 22.2.2001

Kehitysmaapolitiikan tavoitteiden toiminnallistaminen Suomen kehitysyhteistyössä

22.2.2001

1. JOHDANTO

Vuosina 1996 ja 1998 Suomen kehitysyhteistyön ja kehitysmaapolitiikan tavoitteet uudistettiin. Kehitysmaasuhteita tarkastellaan mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. Päämääränä on, että ulko- ja turvallisuuspolitiikan, kauppapolitiikan ja kehitysyhteistyön tavoitteet ovat sopusoinnussa keskenään. Kehitysyhteistyön rooli ulkopolitiikan tärkeänä osana korostuu. Tässä kehitysmaapoliittisten tavoitteiden kokonaisuudessa köyhyyden vähentäminen, ympäristöuhkien torjuminen ja tasa-arvon, kansanvallan ja ihmisoikeuksien edistäminen muodostavat välttämättömät peruselementit maailmanlaajuisen rauhan ja turvallisuuden rakentamiselle.

Ulkoministeriö toteutti vuoden 2000 loppupuoliskolla kehitysyhteistyön maa- ja järjestöpolitiikkaa koskevan arvioinnin tavoitteena varmistaa, että poliittiset linjaukset vaikuttavat konkreettisesti kahdenvälisen ja monenkeskisen kehitysyhteistyön sisältöön. Tämän työn pohjalta on laadittu käsillä oleva asiakirja Kehitysmaapolitiikan tavoitteiden toiminnallistaminen Suomen kehitysyhteistyössä. Asiakirjassa esitellään toimenpiteitä kehitysyhteistyön käytännön edelleen kehittämiseksi mm. selkeyttämällä yhteistyömaiden valintaperusteita ja käytössä olevia yhteistyöinstrumentteja, Suomen tavoitteita ja vaikutuskeinoja monenkeskisissä kehitysjärjestöissä ja vahvistamalla kehitysyhteistyön taloudellisia ja hallinnollisia voimavaroja.

Suomen kehitysyhteistyötä ohjaavat Suomen kehitysmaapoliittinen linjaus vuodelta 1998 sekä kehitysyhteistyön periaatepäätös vuodelta 1996. Periaatepäätös esittelee kehitysyhteistyön kanavat ja määrittää kehitysyhteistyön päämääriksi:

· köyhyyden vähentämisen,
· ympäristöuhkien torjumisen,
· tasa-arvon, kansanvallan ja ihmisoikeuksien edistämisen.

Kehitysmaapoliittinen linjaus pitää sisällään vastauksia globalisaation haasteisiin. Päämääränä on ulko- ja turvallisuuspolitiikan, kauppapolitiikan ja kehitysyhteistyön tavoitteiden välinen sopusointu. Linjaus kattaa laajan keinovalikoiman: poliittisen ja taloudellisen vuoropuhelun, jossa korostetaan mm. avointa ja hyvää hallintoa sekä markkinatalousperustaista talouskasvua, kehitysyhteistyön, kaupallis-taloudelliset välineet, kulttuuriyhteistyön, asiantuntemuksen lisäämisen sekä vaikuttamisen kansalaismielipiteisiin. Kehitysyhteistyön periaatepäätöksen tavoitteiden lisäksi linjauksessa kiinnitetään huomiota myös seuraavaan kahteen päämäärään Suomen ja kehitysmaiden välisissä suhteissa:

· maailmanlaajuisen turvallisuuden lisääminen,
· taloudellisen vuorovaikutuksen lisääminen.

Kehitysyhteistyö on määritelty Lipposen toisen hallituksen ohjelmassa seuraavasti:

Hallituksen kehitysyhteistyöpolitiikan tavoitteena on vahvistaa kehitysmaiden valmiuksia hyvinvoinnin ja turvallisuuden parantamiseksi ja konfliktien ehkäisemiseksi. Hallitus harjoittaa kokonaisvaltaista politiikkaa köyhyyden vähentämiseksi, yleismaailmallisten ympäristöuhkien torjumiseksi sekä tasa-arvon, kansanvallan ja ihmisoikeuksien edistämiseksi kehitysmaissa. Suomi osallistuu kaikkein köyhimpien maiden velkaongelman ratkaisuun. Hallitus nostaa kehitysyhteistyövaroja lisärahoituksella ja tavoittelee Yhdistyneiden Kansakuntien asettaman suosituksen mukaista tasoa taloudellisen tilanteen niin salliessa.
















2. KAHDENVÄLINEN KEHITYSYHTEISTYÖ

Tarkasteltaessa hanke- ja ohjelmamuotoista lahja-apua Suomen suurimmat yhteistyömaat vuonna 1999 olivat Mosambik, Nicaragua, Tansania, Vietnam, Jugoslavian Liittotasavalta, Namibia, Bosnia-Hertsegovina, Nepal, Palestiinan itsehallintoalueet ja Etiopia. Kun hanke- ja ohjelmamuotoisen yhteistyön lisäksi otetaan huomioon myös muu kahdenvälinen yhteistyö (esim. humanitaarinen apu, korkotuki ja tuki kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyölle), kymmenen merkittävintä yhteistyömaata ovat: Jugoslavian Liittotasavalta, Mosambik, Kiina, Tansania, Nicaragua, Bosnia-Hertsegovina, Vietnam, Namibia, Etiopia ja Nepal. Yhteistyö Jugoslavian Liittotasavallan kanssa koostuu hanke- ja ohjelmamuotoisesta yhteistyöstä Kosovossa. Tätä täydentävät merkittävä humanitaarinen apu sekä pakolaisten vastaanottamiseen liittyvät ohjelmat. Korkotukiluottojen käyttö puolestaan on tehnyt Kiinasta keskeisen yhteistyömaan.

Vuoden 1996 periaatepäätöksen jälkeen yhteistyötä on lisätty ns. joustavuusperiaatteen nojalla esim. Etelä-Afrikan tasavallassa, Palestiinalaisalueilla, Kosovossa ja muualla Jugoslavian Liittotasavallassa, Bosnia-Hertsegovinassa ja Itä-Timorilla. Lyhytaikaista toimintaa näissä maissa on perusteltu mm. sotilaallisen kriisin ehkäisyn tai jälkihoidon tärkeydellä sekä tukena kansalliselle eheyttämiselle. Läsnäolo on kuitenkin tarkoitettu määräaikaiseksi.

Suomen hanke- ja ohjelmamuotoinen lahja-apu on viime vuosina ollut 500 mmk:n tasolla. Lahja-apu jakautuu suurelle maajoukolle (34 maalle vuonna 1999), se koostuu pienistä ohjelmakokonaisuuksista (keskimäärin käytettiin 13,5 mmk maata kohden, ainoastaan Mosambikin kohdalla maksatukset ylittivät 50 mmk) ja yhteistyömaissa Suomi on suhteellisen pienillä panoksilla mukana hyvin monilla sektoreilla.

2.1. Yhteistyömaiden valinta

Kahdenvälisen kehitysyhteistyön yhteistyömaat luokitellaan kahteen kategoriaan: (i) pitkäaikaiset yhteistyömaat (long-term partner countries); ja (ii) muut yhteistyömaat (other partnerships). Kahden pääryhmän sisällä osa yhteistyömaista voi olla siirtymävaiheessa luokasta toiseen.


Yhteistyömaiden jako kahteen luokkaan

Kuvaus Pitkäaikaiset yhteistyömaat(Long-term Partner Countries) Muut yhteistyömaat(Other Partnerships)
Kesto · pitkäjänteinen kumppanuus · kesto määritellään tapauskohtaisesti
Yhteistyön luonne · pääasiallisena tavoitteena köyhyyden vähentäminen (mikä ei tarkoita temaattisen yhteistyön poissulkemista)· aktiivinen ja jatkuva osallistuminen vuoropuheluun kumppanuusmaan kanssa eri tasoilla· tuetaan hallituksen ohjelmien toimeenpanoa tarjoamalla resursseja · yhteistyö kohdistetaan temaattisesti esim. ympäristö, hyvä hallinto, tasa-arvo, ihmisoikeus, konfliktien esto ja jälkihoito sekä siirtymävaiheet demokratiaan, HIV/AIDS, kv kauppa kysymykset· tuetaan henkilöstön ja muiden voimavarojen kehittymistä julkisessa hallinnossa, yksityissektorilla sekä kansalaisyhteiskunnassa
Yhteistyöinstrumentit · poliittinen vuoropuhelu yhteistyöhallituksen kanssa· kumppanuuden perustana hallitusten väliset kehittämisohjelmat - ja hankkeet (bi-projektit ja -ohjelmat)· lisäksi käytetään laajasti muuta instrumenttivalikoimaa (ml. kaupallis-taloudellinen yhteistyö)· yhteistyön hallinnollisena perustana on menettelytapasopimus · kansalaisjärjestö-, humanitäärinen-, multi-, kaupallis-taloudellinen yhteistyö, sekä· yhteistyömaan tilanteesta riippuen myös hallitusten väliset yhteistyöohjelmat ja hankkeet
Läsnäolo · pääsääntöisesti Suomella edustusto kumppanuusmaassa · pääsääntöisesti monenkeskisten organisaatioiden ( ml EU), kansalaisjärjestöjen yms. kautta, mikäli Suomella ei ole maassa edustustoa

Kahdenvälinen hanke- ja ohjelmamuotoinen yhteistyö rajataan vain valittuihin pitkäaikaisiin yhteistyömaihin, joissa Suomella on tämän instrumentin edellyttämä mahdollisuus jatkuvaan, aktiiviseen läsnäoloon ja vuoropuheluun. Muille maille räätälöidään yhteistyöhön sopiva instrumenttivalikoima käyttäen hyväksi muita vaihtoehtoja. Luokittelu mahdollistaa joustavuuden, mutta se mahdollistaa myös selvät rajanvedot. Pyrkimyksenä on kehittää keinoja, joiden avulla joustavuutta voidaan hallita entistä paremmin. Pitkäkestoisten yhteistyömaiden valinnassa käytettävät kriteerit on esitetty alla.


Kriteerit pitkäaikaisille yhteistyömaille

Kriteeri Kriteerit pitkäaikaisille yhteistyömaille
Maan tarve avulle · köyhyys (vähiten kehittynyt tai alhaisen tulotason maa)
Kehitystahto · maa valjastaa systemaattisesti käytettävissään olevat voimavarat köyhyyden vähentämiseen edistämällä talouskasvua markkinatalouteen perustuen, ulottamalla peruspalvelut (kuten perusterveydenhuolto ja -koulutus) kaikille ja tasapuolistamalla tulonjakoa· maan harjoittama talouspolitiikka tarjoaa kehitysyhteistyölle suotuisan toimintaympäristön· maalla määrätietoinen pyrkimys demokratian ja tasa-arvon edistämiseen sekä korruption vähentämiseen· maan hallitus on sitoutunut ihmisoikeustilanteen parantamiseen· maa panostaa kestävyyteen luonnonvarojen käytössä sekä ympäristön suojeluun· maa pyrkii integroitumaan maailmantalouteen ja kansainväliseen kauppajärjestelmään keinona edistää omia kehityspyrkimyksiään· maa edistää alueensa rauhanomaista kehitystä
Suomen kyky antaa apua · Suomella on edustusto maassa · suomalaisilla toimijoilla on kokemusta yhteistyöstä maan kanssa ja maan tarvitsemaa eritysosaamista
Tuloksellisuuden edellytykset · konfliktit tai niiden uhat eivät vaikeuta yhteistyötä· maan hallinnolliset resurssit ovat tasolla, joka mahdollistaa yhteistyön tarjoamien resurssien tehokkaan hyödyntämisen· kokemukset yhteistyön tuloksellisuudesta ovat positiivisia


Toiminnallisia vaikutuksia:

Suomi keskittää kahdenvälisen kehitysyhteistyönsä nykyistä harvempiin yhteistyömaihin ja suurempiin maaohjelmiin. Valtaosa kahdenvälisestä lahjamuotoisesta avusta kanavoidaan pitkäaikaisille yhteistyömaille. Yhteistyön tärkeimpänä tavoitteena on köyhyyden vähentäminen. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi sukupuolten välisen tasa-arvon edistämisellä tulee olla keskeinen asema kaikessa yhteistyössä.

Suomen pitkäaikaisia yhteistyömaita ovat Egypti, Etiopia, Kenia, Mosambik, Namibia, Nepal, Nicaragua, Peru, Sambia, Tansania ja Vietnam. Yhteistyöohjelmaa voidaan merkittävästi kasvattaa niissä köyhimmissä maissa, joiden kehitystahdossa tapahtuu myönteistä muutosta ja joissa kehitysyhteistyön tuloksellisuuden edellytykset paranevat. Tällaisia yhteistyömaita ovat Mosambik ja Vietnam. Keskitulotason maihin kuuluvissa Egyptissä, Namibiassa ja Perussa luovutaan pitkäaikaisesta kahdenvälisestä lahjamuotoisesta hankeyhteistyöstä 3-7 vuoden aikana ja siirrytään käyttämään pääosin muita yhteistyöinstrumentteja. Kenian, Nicaraguan ja Sambian kohdalla seurataan aktiivisesti kahdenväliseen lahja-apuun perustuvan yhteistyön kriteerien täyttymistä. Burkina Fason ja Hondurasin kanssa on käynnistetty koeluontoinen hanke- ja ohjelmayhteistyö, joka onnistuessaan voi johtaa pitkäaikaiseen yhteistyöhön.

Muiden yhteistyömaiden kanssa keskitytään temaattisiin ohjelmiin Ohjelmilla vahvistetaan niitä yhteiskunnan voimavaroja ja rakenteita, joiden olemassaolo on tuloksellisen kansallisen ja kansainvälisesti tuetun kehittämistoiminnan edellytyksenä. Yhteistyötä ohjaavat näissäkin tapauksissa Suomen kehitysmaapolitiikan päämäärät, mutta pääsääntöisesti käytetään muita yhteistyöinstrumentteja kuin hallitusten välisiä yhteistyöhankkeita ja -ohjelmia.

Alueellisella yhteistyöllä tuetaan kehitysprosesseja, joihin useat yhteistyömaat osallistuvat samanaikaisesti. Yhteistyökumppanina on alueen maiden oma yhteistyöinstituutio, jonka vastuulla kehitysprosessien suunnittelu ja toteutus on. Alueellisella yhteistyöllä pyritään puuttumaan sellaisiin ongelmiin, joiden ratkaisemisessa kansalliset kehitysohjelmat eivät yksin riitä. Erityisesti tuetaan alueellista integraatiota ja turvallisuutta. Suomi tukee alueellista yhteistyötä SADC-alueella, Keski- Amerikassa, Mekong-alueella ja Keski-Aasiassa.

2.2 Kahdenvälisen yhteistyön instrumentit

Yhteistyön perustana ovat poliittinen vuoropuhelu ja yhteistyöneuvottelut yhteistyömaan kanssa. Poliittisessa dialogissa käsitellään kattavasti maiden välisiä poliittisia, taloudellisia, kulttuuri- ja kehityssuhteita. Suomen lähtökohtana vuoropuhelussa ovat ne kriteerit, joille yhteistyösuhde rakentuu, mukaan lukien yhteistyöhallituksen sitoutuminen köyhyyden vähentämiseen, demokratian, tasa-arvon, ihmisoikeuksien ja hyvän hallinnon edistämiseen, maan harjoittama talouspolitiikka sekä ympäristökysymykset. Suomi rohkaisee yhteistyömaita aitoon vuoropuheluun ja omien prioriteettikysymystensä esiin nostamiseen.

Suomi tukee pitkäaikaisten yhteistyömaidensa omia kehitysponnisteluja kiinteässä yhteistyössä muiden kansainvälisten toimijoiden kanssa. Sektoriohjelmien ja köyhyydenvähentämisstrategioiden laatimiseen ja toteutukseen osallistutaan tapauksissa, joissa linjaukset ovat yhteensopivia Suomen kehitysmaapolitiikalleen asettamien tavoitteiden kanssa ja joissa yhteistyömaan kyky ja halu hyvään hallintoon katsotaan riittäväksi. Maissa, joissa suoraan sektorikohtaiseen tai yleiseen budjettitukeen ei voida vielä mennä, Suomi tukee hankkeita, jotka vastaavat yhteistyömaan määrittämiä prioriteetteja. Hankkeita pyritään hallinnoimaan tavalla, joka käyttää ja kehittää maan omia hallinnollisia rakenteita ja toimintamenetelmiä.

Ohjelma- ja hankeyhteistyötä täydennetään käyttämällä monipuolisesti muita yhteistyöinstrumentteja, esim. paikallisen yhteistyön määrärahaa ja kansalaisjärjestöyhteistyötä.

Kansalaisjärjestöyhteistyö nähdään tapana tukea kansalaisyhteiskunnan näkökulman esiin nostamista kaikissa Suomen tukemissa kehitysprosesseissa. Lisäksi vakiintuneiden kansalaisjärjestöjen osaaminen tulee nähdä yhä merkittävämpänä potentiaalina valtioiden välisessä kehitysyhteistyössä. Niissä tapauksissa, joissa hallitusten välisen yhteistyön kriteerit eivät täyty, kansalaisjärjestöillä on merkittävä rooli vaihtoehtoisena yhteistyökanavana.

Toiminnallisia vaikutuksia:

Suomi pyrkii kahdenvälisen, EYn ja monenkeskisen yhteistyön entistä parempaan yhdenmukaisuuteen ja täydentävyyteen. Kansainvälisen koordinaation tavoitteena on edesauttaa yhteistyömaan johtavaa roolia omien kehitysprosessiensa määrittelyssä ja johdossa. Suomi saa koordinaation kautta välttämätöntä tietoa kansallisten ja kansainvälisten yhteistyökumppaneiden rooleista ja panostuksesta, ja määrittelee oman osallistumisensa perustuen siihen lisäarvoon, jonka osallistumisemme prosesseihin tuo.

Yhteistyön vaikuttavuuden ja tehokkuuden parantamiseksi Suomi keskittää panostuksensa entistä harvempiin ja suurempiin ohjelmakokonaisuuksiin. Hallitusten välinen hanke- ja ohjelmamuotoinen yhteistyö kohdistetaan kussakin pitkäaikaisessa yhteistyömaassa korkeintaan kolmelle sektorille tai kehitysohjelmaan. Yhteistyösektorit tai -ohjelmat valitaan yhteistyömaan kanssa käytävään vuoropuhelun kautta. Valintojen perustana ovat yhtäältä yhteistyömaan köyhyydenvähentämisstrategiassa määritellyt prioriteetit. Toisaalta valintoja ohjaavat kehitysyhteistyön periaatepäätös ja kehitysmaapoliittinen linjaus. Lopulliset päätökset perustuvat analyysiin siitä, minkä lisäarvon Suomen osallistuminen voi kehitysprosessille antaa.

Suomi osallistuu aktiivisesti sektoriohjelmien ja köyhyydenvähentämisstrategioiden kehittämiseen ja tukee niiden toteuttamista. Uudet yhteistyömuodot edellyttävät ohjaus-, päätöksenteko- ja hallinnollisten järjestelmien edelleenkehittämistä. Jatkoanalyysiä ja toimintastrategioita tarvitaan myös siitä, miten eri yhteistyösektorit ja- teemat edesauttavat kehitysyhteistyö tavoitteiden saavuttamista. Analyysissä tulee perinteisten sektoreiden ja teemojen lisäksi erityisesti keskittyä viime vuosina voimakkaasti kehityskeskusteluun nousseisiin kysymyksiin, kuten HIV/AIDS, globalisaatio, kauppa ja kehitys, yhteistyömaiden yksityisen sektorin kehityksen tukeminen, informaatio- ja kommunikaatioteknologia.

Jotta kansalaisyhteiskunnan potentiaali saadaan nykyistä paremmin käyttöön, kehitetään yhteistyössä kansalaisjärjestöjen kanssa uudenlaisia kehitysyhteistyön toteutustapoja. Myös paikallishallinnon toimijoita kannustetaan mukaan entistä aktiivisempaan yhteistyöhön. Hallinnon avoimuuteen ja vastuullisuuteen kiinnitetään huomiota sekä julkisella sektorilla että kansalaistoiminnassa.

Korkotuki kohdennetaan pääosin ympäristöteknologian siirtoon ja sosiaali- ja terveyssektorille. Korkotukihankkeiden kohdemaiden valikoimaa monipuolistetaan. Uuden korkotukilain perusteella toimintaa kehitetään ja laajennetaan. Tässä yhteydessä hyödynnetään vientitakuujärjestelmän tarjoamaa mahdollisuutta erityisriskinottoon.




























































3. MONENKESKINEN YHTEISTYÖ JA EY:N KEHITYSYHTEISTYÖ

Monenkeskisen kokonaismaksatukset ovat viime vuosina olleet 1,0 mrd mk:n tasolla. YK-rahoituksen osuus monenkeskisestä yhteistyöstä on ollut noin 40 %, EU:n osuus noin yksi kolmannes ja kansainvälisten kehitysrahoituslaitosten osuus noin 25 %. Suomen EU jäsenyyden seurauksena Suomi on osallistunut EYn kehitysyhteistyön rahoittamiseen vuodesta 1995 alkaen. Euroopan kehitysrahastoa (EKR) maamme on rahoittanut vuodesta 1998 alkaen. Erityisesti EKR:n maksuosuudet tulevat kasvamaan merkittävästi seuraavien viiden vuoden kuluessa.

Suomi pitää arvokkaana YK:n ja kansainvälisten rahoituslaitosten toisiaan täydentäviä rooleja kehitysmaiden tukemisessa. YK:lle sopii johtajuus kansainvälisessä kehityskeskustelussa. Sillä on ollut keskeinen asema yhteisten pelisääntöjen ja tavoitteiden luomisessa ja globaaliagendan rakentamisessa. Kehitysrahoituslaitosten panos globaaliagendan toiminnallistamisessa ja rahoittamisessa on välttämätön.

Kansainvälisen ympäristöpolitiikan järjestelmä perustuu suurelta osin kansainvälisiin ympäristösopimuksiin. Sopimusten toteutusta kehitysmaissa tukevat erityiset rahastot, kansainväliset järjestöt, kehitysrahoituslaitokset ja kahdenvälinen kehitysyhteistyö. Suomi antaa tukea kaikkien näiden kanavien kautta. Maailmanlaajuisen ympäristörahaston (GEF) rooli sopimusten pääasiallisena rahoitusmekanismina on vahvistumassa. Yhteistyömaiden hankkeista GEF voi rahoittaa maailmanlaajuisen ympäristöhyötyosuuden.

Toiminnallisia vaikutuksia

Suomi edistää monenkeskisen kehitysrahoituksen selkiinnyttämistä. Tavoitteena on, että eri toimijoiden välillä on selkeä työnjako, joka ottaa huomioon kunkin järjestön vahvuudet ja osaamisen. Haasteenamme on panostaa oman vaikuttamisemme entistä parempaan johdonmukaisuuteen kaikilla foorumeilla.

Suomi jatkaa YK-järjestöjen ja kehitysrahoituslaitosten tasapuolista tukemista.

3.1. YK-järjestelmä

YKn monenkeskiseen kehitysyhteistyöhön osoitetuista maksatuksista valtaosa on suunnattu neljälle järjestölle: UNDP, UNICEF, UNFPA ja WFP. Näiden lisäksi tuetaan monia muita YK-järjestöjä. Määrärahoja on ohjattu YK-järjestöille sekä sitomattomina yleisavustuksina että ns. temaattisina avustuksina, jotka on osoitettu joko tiettyyn ohjelmaan tai erityisteemaan. Avustukset on myönnetty vuodeksi kerrallaan, mikä on järjestöjen rahoituksen ennakoitavuuden ja suunnitelmallisuuden kannalta ongelmallista.


Toiminnallisia vaikutuksia:

Suomi painottaa jatkossakin YK-järjestelmän roolia kansainvälisessä kehitysyhteistyössä ja tukee YK-järjestelmän sisäisen työnjaon kehittämistä.

Suomelle keskeisten YK järjestöjen kanssa (UNDP, UNFPA, UNICEF ja WFP) solmitaan monivuotisia rahoitussitoumuksia. UNAIDS:lle kohdistettavaa tukea lisätään.

3.2 Kansainväliset rahoituslaitokset

Kansainvälisiin kehitysrahoituslaitoksiin kuuluvat Maailmanpankki ja alueelliset kehityspankit (Afrikan, Aasian ja Latinalaisen Amerikan kehityspankki). Viimeisimmissä lisärahoituksissa Suomi on panostanut eniten Maailmanpankin IDA-luototukseen, Pohjoismaiden kehitysrahastoon sekä alueellisiin kehityspankkeihin. Suomi kanavoi lisäksi pienempiä summia lukuisalle määrälle erillisrahastoja.

Toiminnallisia vaikutuksia:

Suomen osallistumista ja rahoitusosuuksia tarkastellaan suhteessa ao. järjestön toiminnan laatuun ja vaikutusmahdollisuuksiimme.

YK:ssa sovitut kansainväliset kehitystavoitteet nostetaan ensi sijalle vuoropuhelussa tavoiteasettelusta ja käytännön toiminnasta kaikkien kehitysrahoituslaitosten kanssa.

Kuhunkin lisärahoitusneuvotteluun ja johtokuntakauteen valmistaudutaan laatimalla kyseistä laitosta käsittelevä tavoiteohjelma, jolla varmistetaan että Suomen kehitysyhteistyön tavoitteet toteutuvat järjestössä. Tulevien lisärahoitusten edellytyksenä on, että laitokset osoittavat nykyisen ja suunnitellun luotonannon olevan taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristön kannalta kestävällä pohjalla. Neuvotteluissa kiinnitetään erityisesti huomiota siihen, että tuleva lainaus ei aiheuta maalle tulevaisuudessa kestämätöntä velkataakkaa.

Yhteistyötä valtiovarainministeriön, Suomen Pankin, muun valtionhallinnon ja ulkoministeriön välillä tiivistetään entistä paremman kotimaisen johdonmukaisuuden aikaansaamiseksi.

Toiminnan tehokkuuden parantamiseksi Suomi karsii osallistumistaan pieniin erillisrahastoihin ottaen huomioon kunkin mahdollisen lisäarvon.

Suomi osallistuu köyhien maiden kestämättömän velkatilanteen ratkaisuun tukemalla HIPC-velka-aloitetta. Lisäksi Suomi antaa anteeksi mainitun aloitteen puitteissa siihen hyväksyttyjen maiden kahdenväliset kehitysluotot. Muut mahdolliset velkahelpotukset harkitaan tapauskohtaisesti.



3.3. EY:n kehitysyhteistyö

EY:n yleiset kehitysyhteistyöpoliittiset linjaukset ovat samansuuntaiset Suomen kehitysmaapolitiikan kanssa. Suomi pyrkii vaikuttamaan siihen, että linjaukset myös toteutuisivat käytännössä. Siirtomaa-ajalta periytyvistä siteistä riippumattomana Suomi korostaa erityisesti avun valikoivaa kohdistamista niihin maihin, joissa on sekä laajamittaista köyhyyttä että aitoa pyrkimystä sen vähentämiseen. EYn tulisi keskittyä erityisesti kehitysmaiden alueellisen yhteistyön edistämiseen ja useita eri kehitysmaita palveleviin hankkeisiin. Yhteisön avun tulisi täydentää jäsenvaltioiden tekemää kehitysyhteistyötä ja toimia sen kanssa yhteistyössä.

Toiminnallisia vaikutuksia:

Suomi edistää sellaisia päätöksenteko- ja hallintomenettelyjä, joiden avulla yhteisön kehitysyhteistyötä tehokkuutta ja tuloksellisuutta parannetaan. Tätä varten laaditaan erillinen vaikuttamisstrategia.

















































4. KEHITYSYHTEISTYÖN VOIMAVARAT

4.1. Kehitysyhteistyön rahoitus

Kehitysyhteistyöosaston keväällä 2000 teettämä mielipidetiedustelu osoitti selvästi, että kehitysyhteistyön kannatus suomalaisten keskuudessa on suurta ja selkeässä nousussa. Useat yhteiskuntamme keskeiset vaikuttajat ovat viime aikoina nostaneet esiin tarpeen kehitysyhteistyövarojen kasvattamisesta. Myös eduskunta on pitänyt tärkeänä, että valtioneuvosto esittää eduskunnan hyväksyttäväksi ohjelman, jonka mukaisesti kehitysyhteistyömäärärahojen kasvulle asetetut tavoitteet saavutetaan.

Hallitusohjelman mukaisesti Suomi nostaa kehitysyhteistyövaroja ja tavoittelee Yhdistyneissä Kansakunnissa sovitun suosituksen mukaista tasoa (0,7 % BKTL:sta) taloudellisen tilanteen niin salliessa. Niinikään on sovittu, että vuoden 1999 talousarvion kehitysyhteistyömäärärahojen kansantulo-osuus 0,34 % on hallituskaudella alaraja.

Suomen saattaa olla vaikea vastata EU:n kehitysyhteistyön kasvaviin rahoitusvelvoitteisiin ilman, että sillä on vaikutuksia kahdenväliseen ja muuhun monenkeskiseen toimintaan.

4.2. Hallinto

Kehitysyhteistyö on osa ulkoasiainhallintoa ja sen suunnittelun, toimeenpanon ja valvonnan hallinto tapahtuu integroituna osana ministeriön kehitysmaasuhteiden hoitoa. Hallinnon kustannukset katetaan ministeriön yhteisistä toimintamenomäärärahoista. Lisääntyvä kehitysyhteistyö edellyttää lisäresursseja kehitysyhteistyöhankkeiden ja -ohjelmien hallintoon.

Organisaatiouudistuksen jatkossa huolehditaan siitä, että kehitysyhteistyön hallintoon liittyvä asiantuntemus säilyy ja kehittyy ulkoministeriössä. Keskeistä on urauudistuksen toteuttaminen ripeästi tavalla, joka ottaa huomioon kehitysyhteistyöuran virkamiesten pitkäaikaisen työkokemuksen ja osaamisen. Koko virkamiehistön kehitysyhteistyön hallinnointiin liittyvää osaamista tulee samalla systemaattisesti kehittää.

Suomen edustustoverkostoa kehitysmaissa tarkastellaan poliittisten ja kaupallisten tavoitteidemme sekä kehitysyhteistyösuhteittemme muodostamassa kokonaisuudessa. Kehitysyhteistyön osalta lähdetään pääsääntöisesti siitä, että pitkäaikaisen kehitysyhteistyön harjoittamisen edellytyksenä on yhteistyömaassa toimiva edustusto. Kahdenvälistä kehitysyhteistyötä on tarkoitus keskittää nykyistä harvempiin pitkäaikaisiin yhteistyömaihin ja suurempiin maaohjelmiin. Tämä voi johtaa joidenkin kehitysmaaedustustojen sulkemiseen. Mikäli pitkäaikaista yhteistyötä käynnistetään uusissa maissa (Länsi-Afrikka, Keski-Amerikka), 1-2 uuden edustuston perustaminen saattaa lähivuosina tulla tarpeelliseksi.

Ulkoministeriön hallintoa kehitetään siten, että lähetystöihin voidaan palkata kehitysyhteistyötehtäviä varten nykyistä enemmän paikallisia asiantuntijoita. Myös neuvonantajien määrää lisätään sekä ministeriössä että edustustoissa vastaamaan lisääntyvien tehtävien asettamiin haasteisiin.

Uusien virkamiesten koulutukseen (KAVAKU) kuuluu oleellisena osana perehdyttäminen kehitysyhteistyöhallintoon. Aluelinjojen virkamiehille järjestetään syventävää koulutusta kehitysyhteistyöhallinnossa osana koko ministeriön koulutustoimintaa.

Ulkoasiainministeriö edistää aktiivista vuoropuhelua valtioneuvoston ja eduskunnan kanssa