Vammaisten ihmisoikeudet Suomen ulkopolitiikassa

Vammaisten ihmisoikeudet Suomen ulkopolitiikassa (avautuu uuteen ikkunaan)

Vammaisten henkilöiden ihmisoikeudet ovat olleet yksi vuoden 2009 ihmisoikeusselonteon keskeisiä alueita. Suomi on myös valmistelemassa vuonna 2008 voimaantulleen YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen ja sen valinnaisen pöytäkirjan ratifiointia.

Selvitystyö on osa ulkoministeriön käymää vakiintunutta vuoropuhelua vammaisten ja vammaisjärjestöjen kanssa. Vuoropuhelu osaltaan tukee ulkoministeriön avoimuusperiaatetta ihmisoikeuskysymyksissä ja vammaisyleissopimuksen määräyksiä vammaisten edustajien kuulemisesta heitä koskevissa asioissa.

Ulkoministeriö toimii aktiivisesti vammaisten ihmisoikeuksien edistämisessä. Ulkoministeriön ministereiden erityisedustajana vammaiskysymyksissä on rap-artisti Signmark. Lisäksi ulkoministeriön kolmevuotinen sopimus Abilis-säätiön kanssa vammaisten ihmisoikeusdiplomatiasta sisältää muun muassa vammaisten asiantuntijoiden valmentamista nimenomaan kansainvälisiin asioihin ja kehitysyhteistyökysymyksiin.

Selvitystyön toinen merkittävä tarkoitus on vahvistaa vammaisten ihmisoikeuksien valtavirtaistamista ulkoasiainhallinnossa. Tavoitteena on myös lisätä ministeriön ja ulkomaanedustuston henkilöstön tietoisuutta kesäkuussa julkaistusta ulkoministeriön ihmisoikeusstrategiasta. Kehitysyhteistyössä vammaisnäkökulma on esillä erityisesti kansalaisjärjestötyössä sekä myös eräiden kansainvälisten järjestöjen työssä ja kahdenvälisessä kehitysyhteistyössä.

Raportti sivuaa myös kaikkein haavoittuvimpien ryhmien huomioimista kansainvälisessä kriisi- ja humanitaarisessa avustustoiminnassa.

Ulkoministeriö on tilannut selvityksen Abilis-säätiöltä. Selvitystyön laati VTK Tuomas Tuure.

ihmisoikeudet