Julkaisu: Suomi ulkomaisissa tiedotusvälineissä 2011

"Suomi ulkomaisissa tiedotusvälineissä 2011" sisältää edustustojen keräämää tietoa Suomen näkyvyydestä ulkomaisessa mediassa. Se on koottu Suomen ulkomaanedustustojen kirjoittamista raporteista.

"Angry Birds ja perussuomalaiset" Suomen
ulkomaisen mediavuoden 2011 uutuudet 

Otteita johdannosta:

Kuva: ccby2.0. ja perussuomaiset

"Kevään eduskuntavaalien yhteydessä maailman tiedotusvälineet tarttuivat harvinaiseen aiheeseen, Suomen sisäpolitiikkaan ja puolueen Perussuomalaiset suosion nousu pitkin kevättä ja vaalitulosten lopullinen jytky herättivät ulkomaisen median pohtimaan, mitä Suomessa tapahtui".

"Yksittäisistä suomalaisyrityksistä näkyvin oli jälleen Nokia, mutta juttujen yleissävy oli yhtiön tekemien ratkaisujen ja tulevaisuuden suhteen aiempaa epäilevämpi, toisinaan kritisoivakin. Nokian ohella alettiin mainita myös toinen nimi, Rovio. Yhtiön Angry Birds -peli putkahti esiin mitä erilaisimmissa yhteyksissä eri mantereilla."

"Syyskesästä Suomen EU-ratkaisuja palattiin ruotimaan vielä hetkeksi, kun Suomi vaati Kreikan pelastuspakettiin liittyviä lainavakuuksia ja vastusti Bulgarian ja Romanian Schengen-jäsenyyttä".

"Euroopan talouskriisin tuomaa hetkellistä häirikkömainetta tasoittivat Suomen oman talouden edelleen kovat tunnusluvut. Tarinaa Suomen ja suomalaisten sinnittelystä 90-luvun lamassa kerrottiin ulkomaisessa mediassa edelleen."

Uudenlaisen rosoisen julkisuuden ohella säilyivät Suomeen ulkomailla perinteisesti liitetyt myönteiset mielikuvat ja ulkomaisessa mediassa Suomi oli:

  • toimiva, turvallinen, tehokas, vähän korruptoitunut,
  • ja Pohjoismaiden malliin tasa-arvoinen ja avoin yhteiskunta. Jopa verotustiedot ovat avoimia, hämmästeltiin.
  • Avainsanaksi tulkittiin luottamus: suomalaiset luottavat paitsi toisiinsa myös yhteiskunnallisiin päättäjiin.

Lue myös: 
Angry Birds ja perussuomalaiset - Suomen ulkomaisen mediavuoden 2011 uutuudet (Linkki toiselle web-sivustolle.) (ulkoministeriö, lehdistötiedotteet 23.3.2012)

Julkaisu

Suomi ulkomaisissa tiedotusvälineissä 2011 (avautuu uuteen ikkunaan) 
ulkoministeriö 23.3.2012  
(PDF 1,2Mt)

Julkaisutiedot:

Julkaisu: Suomi ulkomaisissa tiedotusvälineissä 2011
Julkistaminen: Julkaistu vain verkkoversiona sivulla formin.finland.fi 23.3.2012  
Teksti: Kooste edustustojen raporteista (ulkoministeriö viestintäyksikkö)
Kansi: Ari Selonen (ulkoministeriö)