Evaluointiraportti: Puoliväliarvio Kenian sukupuolittuneen väkivallan vastaisesta ohjelmasta
Puoliväliarvio tarkasteli Suomen ja Kenian välisen sukupuolittuneen väkivallan vastaisen ohjelman toimintaa ja tuloksellisuutta sekä antoi suosituksia jatkoa varten. Sukupuolittunut väkivalta on vakava ongelma Keniassa ja se lisääntyi koronapandemian myötä. Suomen ja Kenian kahdenvälisen ohjelman tavoitteena on ehkäistä ja vähentää erityisesti naisiin ja lapsiin kohdistuvaa sukupuolittunutta väkivaltaa ja vahvistaa uhreille tarjottavien palvelujen laatua ja saatavuutta etenkin maakuntatasolla.
Puoliväliarvion mukaan ohjelma on merkityksellinen ja vastaa tärkeisiin ja ajankohtaisiin tarpeisiin ohjelmamaakunnissa (Bungoma, Kilifi ja Samburu). Viranomaisten ja muiden palveluntarjoajien kouluttaminen erityisesti psykososiaalisen tuen tarjoamiseksi väkivallasta selviytyjille on ollut menestys, jonka vaikutukset tulevat näkymään pidemmällä aikavälillä. Ohjelma myös vahvistaa sukupuolittuneen väkivallan vastaisen työn koordinaatiota ja tiedonvälitystä Keniassa. Ohjelmatoteutus on kuitenkin jäljessä suunnitellusta, johtuen mm. koronapandemian ja Kenian vaalien aiheuttamista viivästyksistä.
Ohjelmalle ei tule varsinaista jatkovaihetta Kenian maaohjelman päättyessä vuonna 2025, mutta tulosten ja kestävyyden varmistamiseksi sille myönnettiin lyhyt lopetusvaihe (nk. phasing out phase). Kenia on noussut alemman keskitulotason maaksi, ja jatkossa Suomi painottaa yhteistyössä Kenian kanssa entistä enemmän kaupallis-taloudellisia suhteita. Yhteistyötä Kenian kanssa jatketaan edelleen eri kehitysyhteistyön keinoin (ml. yksityisen sektorin instrumentit, korkeakoulujen ja instituutioiden välinen yhteistyö, tuki kansalaisjärjestöille).
Julkaisu
Raportti: Mid-Term Review of the programme - Strengthening prevention and response to gender-based violence in Kenya (PDF; 63 sivua; 1,2 MB)