Edustustojen raportit

9.11.2022

Vastuullisen liiketoiminnan maakuva – Meksiko

Meksiko, lähes 130 miljoonan asukkaan jatkuvasti kasvava ylemmän keskitulotason talous, sijaitsee strategisella paikalla maailman suurimman markkinan eteläpuolella sekä monien Latinalaisen Amerikan kasvavien talouksien välittömässä läheisyydessä. Meksikon ja muiden markkinoiden tarjoamien myyntimahdollisuuksien lisäksi maassa on erinomaiset mahdollisuudet tuotannon monipuolistamiseen. Meksiko tarjoaa runsaasti ja melko ammattitaitoista työvoimaa, valtion viranomaisten investointikannustimia, hyvän logistiikan ja pääsyn ympäröiville markkinoille sekä melko vakaan liiketoimintaympäristön. Meksiko on kymmenen houkuttelevimman maan joukossa suorille ulkomaisille investoinneille kilpailukykyisten kustannustensa ja markkinoillepääsyn vuoksi, mikä tekee maasta houkuttelevan nearshoring-kohteen globaaleille yrityksille. Prosesseja ja tuotantoa halutaan tuoda lähemmäksi asiakkaita Pohjois-Amerikassa ja hyödyntää Meksikon, Yhdysvaltojen ja Kanadan välisen vapaakauppasopimuksen alkuperäsääntöjen ehtoja. Suomalaisyrityksillä olisi mahdollisuuksia tarjota kilpailukykyisiä ja parhaita käytäntöjä maan vihreässä elpymisessä, muun muassa energiatuotannossa sekä kaivos- ja metsäsektorilla. Potentiaalia on lisäksi palvelujen digitalisoimisessa, kyberturvallisuudessa ja kriittisessä infrastruktuurissa. Myös terveys- ja koulutussektorien uudistaminen tarjoavat Suomelle mahdollisuuksia. Joulukuussa 2018 kuusivuotiskaudelle virkaan astunut presidentti Andrés Manuel López Obradorilla (AMLO) on kuitenkin suuria yhteiskunnallisia haasteita ratkottavanaan, joista yritysten on hyvä olla tietoisia: korruptio, rankaisemattomuus, heikko turvallisuustilanne, köyhyys ja epätasa-arvo.

Edustustojen raportit |
24.10.2022
3.10.2022
12.9.2022
7.9.2022
6.9.2022
6.9.2022
— 50 Merkintöjä per sivu
Näytetään tulokset 251 - 300 / 769