Meksiko, noin 130 miljoonan asukkaan jatkuvasti kasvava ylemmän keskitulotason talous, sijaitsee strategisella paikalla maailman suurimman markkinan eteläpuolella, mikä tekee siitä houkuttelevan nearshoring-kohteen globaaleille yrityksille. Meksiko on vientivetoinen teollisuuskeskus, joka on integroitunut vahvasti kansainvälisiin markkinoihin ja arvoketjuihin. Sillä on yhteensä 14 vapaakauppasopimusta, jotka kattavat yli 50 valtiota ja mahdollistavat pääsyn 60 prosenttiin maailman bruttokansantuotteesta. Meksikon elinkeinoministeriön marraskuussa julkaisemien tilastojen mukaan ulkomaiset suorat sijoitukset Meksikoon kasvoivat 30 prosenttia vuoden 2023 yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana verrattuna samaan jaksoon edellisvuonna, yltäen 32,9 miljardiin dollariin. Meksiko on maailman 15. suurin talous ja Latinalaisen Amerikan toiseksi suurin talous Brasilian jälkeen. IMF ennustaa Meksikon talouskasvun olevan 3,2 prosenttia vuonna 2023. Talouskasvu vaihtelee suuresti osavaltioiden kesken. Viranomaiset ovat pitäneet julkisen velan kurissa. OECD ennustaa inflaation hidastuvan 5,9 prosenttiin vuonna 2023. Meksikon keskuspankki Banco de México (Banxico) on nostanut ohjauskorkoa asteittain 11,25 prosenttiin. Työttömyysaste on historiallisen matala (2,9 prosenttia), mutta 55 prosenttia työllisistä toimii epävirallisessa taloudessa. Rahalähetykset jatkuvat suurina. BBVA-pankin mukaan Meksiko sai 5,6 miljardia dollaria tuloja rahalähetyksinä syyskuussa 2023, joka vastaa 11,4 prosentin kasvua vuositasolla. Yhteensä Meksiko on vastaanottanut rahalähetyksiä 47,1 miljardin dollarin edestä tammikuusta syyskuuhun 2023. Meksikon peson kurssi oli 15. marraskuuta 18.64 euroa kohden. Euron arvo on laskenut merkittävästi Meksikon pesoa kohden vuoden 2020 huhtikuun huipusta, jolloin peson kurssi oli yli 27 yhtä euroa kohden.