Maailmantalouden epävakaisuudesta huolimatta Arabiemiirikuntien (UAE) talous osoitti jälleen merkittävää suorituskykyä vuonna 2023, ja talouden kasvun ennustetaan jatkuvan vahvana 2024. Korkealla pysynyt öljyn hinta vetää taloutta, mutta öljysektorin ulkopuolinen talous osallistuu kasvuun yhä vahvemmin. Vahvistuneen teollisen tuotannon, kotimaisen kysynnän, kasvaneen turismin sekä mm. kiinteistö- ja kuljetussektoreiden voimakkaan kehityksen kautta öljyn ulkopuolisesta taloudesta on muodostunut tärkeä talouden pilari, jonka kasvun odotetaan vuonna 2023 asettuvan 4,5 prosenttiin. Maailmanpankki ennustaa vuoden 2023 BKT-kasvun asettuvan 3,4 prosenttiin ja vuodelle 2024 odotetaan 3,7 prosentin kasvua.