Edustustojen raportit

  • 18.12.2019

    Ranskan uusi liikennelaki uudistaa perustavalla tavalla maan liikenne- ja liikkuvuuspolitiikkaa

    Ranskan uusi liikennelaki (Loi d’orientation des mobilités) hyväksyttiin marraskuun lopussa kansalliskokouksen äänestyksessä. Lainsäädännöllä vastataan presidentti Macronin asettamaan tavoitteeseen parantaa kaikkien kansalaisten päivittäistä matkustamista niin, että se on entistä helpompaa, edullisempaa ja puhtaampaa kaikkialla Ranskassa. Muutoksilla on suuri merkitys myös yritysten kannalta.
    Edustustojen raportit
  • 11.12.2019
  • 10.12.2019

    Namibian vaalit ennakoitua tiukemmat

    Namibian itsenäisyyden ajan kuudennet presidentin- ja parlamenttivaalit pidettiin 27.11.2019. Presidentti Hage Geingob jatkaa odotetusti tehtävässään toisen viisivuotiskauden. Hän uusi mandaattinsa saatuaan 56,3 prosenttia äänistä. Pääpuolue SWAPO:n kannatus laski edellisistä vaaleista ollen nyt 65,5 prosenttia. Tällä äänimäärällä SWAPO saa kansalliskokouksessa 63 edustajanpaikkaa. Raporttimme kuvaa vaalien vahvistettua tulosta, tilannetta vaalien alla sekä äänestyspäivän tapahtumia.
    Edustustojen raportit
  • 4.12.2019

    Angola avautuu – mahdollisuuksia suuryrityksille

    Angolassa eletään murroksen aikaa: maa on avautumassa sekä poliittisesti että taloudellisesti. Angolan johtoon valittiin vuonna 2017 uudistusmielinen João Lourenço edellisen presidentin oltua vallassa 38 vuotta. Presidentti Lourenço pyrkii avaamaan taloutta ja vahvistamaan kansainvälisiä suhteita painottaen taloudellisen diplomatian ja ulkomaisten investointien merkitystä. Suomi haluaa edistää maidemme välisiä kaupallistaloudellisia suhteita.
    Edustustojen raportit
  • 27.11.2019

    Tilannekatsaus Portugalin terveyssektoriin

    Portugalin valtion julkinen terveydenhuolto on suurten haasteiden edessä. Keskeisenä syynä on ammattiosaajien lähtö maasta parempien palkkojen ja työolosuhteiden perässä. Useat ovat myös siirtyneet työskentelemään yksityiselle sektorille. Julkisella sektorilla on tarvetta palkkojen korotuspaineen lisäksi rakenteellisiin- ja hallinnollisiin uudistuksiin.
    Edustustojen raportit
  • 27.11.2019
  • 27.11.2019

    Itävallan talous syksyllä 2019

    Alppimaan taloudella menee hyvin, joskin digitalisaatio odottaa vielä tekijäänsä. Vienti kasvaa ja vihreä Wien houkuttelee start up-yrityksiä.
    Edustustojen raportit
  • 20.11.2019

    Saksan taloustilanteesta loppuvuonna 2019

    Saksan BKT supistui lievästi vuoden toisella neljänneksellä, tekninen taantuma vältettiin täpärästi kasvun ollessa kolmannella neljänneksellä positiivinen (0.1 %). Työttymyys on silti ennätysmatalalla, alle 5 % ja monella alalla kärsitään työvoimapulasta. Tosin matalapalkkaisten ja osatyöllisten osuus on suuri. Myös alueellisia eroja on; lännessä talous on edelleen itäosavaltioita vahvempi.
    Edustustojen raportit
  • 11.11.2019

    Itävallan terveydenhoito kehittyy vauhdilla

    Väestön ikääntyminen, liikkuvuuden lisääntyminen, maaseudun väestön väheneminen ja siten myös puute terveysalan ammattilaisista asettavat haasteita terveydenhoitojärjestelmälle myös Itävallassa.
    Edustustojen raportit
  • 30.10.2019

    Tshekin kansallinen tekoälystrategia 2019

    Tshekin kansallisen tekoälystrategian taustalla vaikuttaa EU:n yhteinen tekoälyjulistus. Strategian mukaan hallitus on sitoutunut tekemään Tshekistä yhden Euroopan innovaatiojohtajista tulevien kahdentoista vuoden aikana. Lisäksi Tshekki pyrkii tulemaan automaation mallimaaksi ennen EU-puheenjohtajuuttaan vuonna 2022.
    Edustustojen raportit
  • 30.10.2019

    Hongkongin talous mielenosoitusten ja kauppasodan varjossa

    Maailmantalouden taantuman, kauppasodan ja mielenosoitusten varjossa Hongkongin talous on painunut lamaan ja sen ennustetaan taantuvan -0,5% tänä vuonna. Mielenosoitukset ovat vaikuttaneet eniten matkailijoista suorasti tai epäsuorasti riippuvaisiin yrityksiin hotelli-, ravintola- ja vähittäismyynti sektoreilla. PK-yrityksen ovat vaikeukissa ja lomautukset ja irtisanomiset ovat alkaneet. Hongkong, maailman kolmanneksi merkittävin rahoituskeskus , on edelleen merkittävä Kiinan kehitykselle, erityisesti sen yritysten rahoitukselle. Ulkomaisista sijoituksista Kiinaan 54% sijoituksista kanavoidaan Hongkongin kautta. Kiina ryhtyi elokuussa painostamaan hongkongilaisia suurliikemiehiä ja yrityksiä osoittamaan sille lojaalisuuttaan. Ulkomaalaiset yritykset ovat olleet hongkongilaisia yrityksiä vähemmän manner-Kiinan painostustoimien kohteena, mutta ne eivät ole immuuneja. Hongkongin mielenosoittajat ovat myös olleet aloitteellisia yritysten painostamisessa. He ovat kehottaneet boikotomaan kiinalaisia ja kiinalaismieilisiksi katsottuja yrityksiä sekä vandalisoineet näiden toimipisteitä ja liikkeitä. Ulkomaisten yritysten asenne Hongkongissa on edelleen odottava, mutta sijoittajat hajauttavat sijoituksiaan.
    Edustustojen raportit
  • 29.10.2019

    Fintech Liettuassa

    Liettua on investoinut päämäärätietoisesti fintech-sektorin kehittämiseen viime vuosien aikana. Maahan onkin syntynyt eläväinen fintech-verkosto, joka käsittää yli 170 alan yritystä. Liettua tarjoaa yrityksille muun muassa nopeita toimilupia, neuvontapalveluja ja verohelpotuksia.
    Edustustojen raportit
  • 17.10.2019

    Viron talouskasvu hidastuu, huolina työvoimapula ja nopea palkkojen nousu

    Viron viime vuosien nopean talouskasvun ennustetaan hidastuvan tulevina vuosina. Tällä hetkellä palkat nousevat nopeammin kuin tuottavuus, mikä heikentää Viron kansainvälistä kilpailukykyä. Työvoimapulan ratkaiseminen vaatisi aktiivista maahanmuuttopolitiikkaa, mille ei tällä hetkellä ole poliittisia edellytyksiä. Vuoden 2020 budjettiesitys puolestaan syntyi odotuksia helpommin.
    Edustustojen raportit
  • 14.10.2019

    Romanian liiketoimintaympäristö

    Romanian talouskasvu on viime vuosina jatkunut vahvana, mitä palkansaajien ostovoiman kasvu on avittanut. Suorien ulkomaisten investointien määrä Romaniaan on yksi EU:n korkeimmista edelleen. Romanian liiketoimintaympäristö on parantunut maan EU-jäseneksi liittymisen jälkeen, ja EU-komissio seuraa erityisen mekanismin avulla Romanian etenemistä oikeussektorin uudistuksissa ja korruption kitkennässä. Kokonaisvaltaisen uudistustyön tulee kuitenkin jatkua. Romanian etuja ovat etenkin edullinen työvoima, sisämarkkinat ja sen sijainti EU:n, itäisen Euroopan ja Lähi-idän risteyksessä. Maa on myös EU-tukien suurimpia nettosaajia jäsenmaista.
    Edustustojen raportit
  • 11.10.2019

    Romanian liiketoimintaympäristö

    Romanian liiketoimintaympäristö
    Edustustojen raportit
  • 7.10.2019
  • 7.10.2019
  • 23.9.2019

    Costa Rica panostaa koulutukseen – mahdollisuuksia suomalaisyrityksille

    Costa Rica on tehnyt viime vuosina merkittäviä harppauksia koulutussektorilla ja nykyään lähes jokaisella costaricalaisella on pääsy koulutukseen.
    Edustustojen raportit
  • 9.9.2019

    Kunnianhimoisia ilmastotavoitteita ja kansainvälistä yhteistyötä - Uudessa-Seelannissa on mahdollisuuksia suomalaisille innovaatioille

    Uusi-Seelanti on pieni, mutta Suomen kanssa huomattavan samankaltainen markkina keskellä eteläistä Tyyntä valtamerta. Kasvavat investoinnit ilmastopolitiikkaan, älykkäisiin ratkaisuihin ja kiinnostus Pohjoismaita kohtaan tarjoavat erinomaiset mahdollisuudet suomalaisen teknologian ja innovaatioiden vientiin.
    Edustustojen raportit
  • 6.9.2019

    Kazakstanin talouskatsaus – syyskuu 2019

    Kazakstanin aurinkoista kesää ovat värittäneet maan ensimmäiset presidentinvaalit ilman pitkään hallinnutta Nursultan Nazarbajevia sekä vallanvaihdosprosessin mukanaan tuomat protestit. Etyjin vaalitarkkailijoiden mukaan kesäkuussa pidetyt vaalit eivät täyttäneet vapaiden ja demokraattisten vaalien standardeja ja viranomaiset reagoivat tiukasti protesteihin, mikä herätti huolta ulkomaisten investoijien ja liike-elämän edustajien keskuudessa. Protestit ovat sittemmin hiipuneet, mutta eivät kokonaan loppuneet.
    Edustustojen raportit
  • 2.9.2019

    Intian talouskasvun hidastuminen jatkuu

    Intian talouskasvu sakkaa, ja Modin kakkoshallituksella on vaativa paikka löytää konkreettisia toimia kasvun elvyttämiseksi, ulkomaisten yritysten luottamuksen palauttamiseksi ja kotimaisen kysynnän turvaamiseksi. Tasapainoilu äänestäjien enemmistön eli köyhän maaseutuväestön ja pienen verotuottoja tuovan yritys- ja palkansaajajoukon välillä on Intian keskeisiä kysymyksiä. Nykyhallituksen vahva asema antaisi mahdollisuuden myös kaivattuihin rakenteellisiin uudistuksiin.
    Edustustojen raportit
  • 8.8.2019

    Alankomaiden kansallisen ilmastosopimuksen julkaisu kiihdyttää energiatransitiota

    Alankomaiden kansallinen ilmastosopimus Klimaatakkoord esiteltiin kesäkuun lopussa. Kunnianhimoista energiatransitiota oli alettu toteuttaa jo ennen Klimaatakkoordin julkaisua, mutta sopimuksen implementointi avaa vientimahdollisuuksia suomalaisyrityksille yhä enenevissä määrin.
    Edustustojen raportit
  • 8.8.2019

    Meriteollisuuden murros; näkemyksiä Alankomaista

    Alankomaiden meriteollisuus selvisi rakennemuutoksesta ja katsoo luottavaisena tulevaisuuteen. Asiantuntijat näkevät, että korkean osaamistason palannut arvostus ja uudet teknologiat kasvattavat Länsi-Euroopan meriteollisuusklusterin vientipotentiaalia. Energiatehokkuus, ilmastoystävällisyys ja automatisaatio ovat nousevia trendejä, jotka näkyvät Alankomaiden telakoilla ja tutkimuslaitoksissa.
    Edustustojen raportit
  • 25.7.2019

    Tekoälyratkaisuille kysyntää Tanskassa

    Vain harvat tanskalaisyritykset tai julkisen sektorin toimijat ovat ottaneet tekoälyratkaisuja käyttöön toiminnassaan. Noin 5 % tanskalaisyrityksistä ja noin 3 % julkisen sektorin toimijoista on investoinut tekoälyratkaisuihin. Tanskan markkinoilla on tekoälyratkaisujen osalta hyödyntämätöntä potentiaalia.
    Edustustojen raportit
  • 23.7.2019

    Katsaus Namibian logistiikkasektoriin

    Logistiikkasektori on yksi keskeisimmistä toimialoista Namibiassa. Valtion maantieteellinen sijainti eteläisen Afrikan länsirannikolla asettaa sen strategiseen asemaan: Namibia voisi toimia alueellisena logistiikkakeskuksena. Yhteydet ovat toimivat ja infrastruktuuri kehittynyttä. Sektoriin panostamalla on mahdollista tukea maan talouskasvua.
    Edustustojen raportit
  • 22.7.2019

    Ranska ottaa kurssin kohti kiertotaloutta: kulutusta ja tuotantoa ohjataan kestävämpään suuntaan liike-elämän ja viranomaisten yhteisvoimin

    Kiertotalouteen siirtyminen on noussut korkealle Ranskan poliittisten ja taloudellisten tavoitteiden joukossa. Tästä kertoo myös kiertotaloutta ja hävikin vähentämistä koskeva lakiehdotus, jonka on määrä edetä syyskuussa 2019 parlamentin käsittelyyn. Esitys on samalla osa Ranskan vuoden 2018 kiertotaloustiekartan täytäntöönpanoa. Tiekarttaan kytkeytyy niin ikään liike-elämän vapaaehtoinen sitoumus muovijätteen vähentämiseksi.
    Edustustojen raportit
  • 19.7.2019

    Intian liittovaltion budjetti 2019-20, osa 2/2: Sisäpoliittisia ja sosioekonomisia näkökulmia

    Narendra Modin toisen hallituksen ensimmäisen budjetin tavoitteena on yhdistää talouskasvun ja sosiaalisen hyvinvoinnin tavoitteet. Kunnianhimoisille kasvutavoitteille rakentuva budjetti edustaa suurista tavoitteistaan huolimatta Intialle ennemmin jatkuvuutta kuin muutosta. Arvostelijat peräänkuuluttavat suurempia rakenteellisia muutoksia ja katsovat, ettei budjetti riittävästi huomio hidastuneen talouskasvun ja kasvaneen työttömyyden juurisyitä. Budjetin rahoituksen osalta haasteita luo tasapainottelu talouskurin, talouskasvun elvyttämisen sekä suurten investointien välillä. Julkisten menojen odotetaan yhä kasvavan suurten sosiaalipoliittisten ohjelmien myötä. Veronkeruu ontuu edelleen. Tavalliselle intialaiselle budjetti lupaa parempaa elämää erilaisten tukijärjestelmien kautta. Kriitikoiden mukaan eniten kansa kuitenkin hyötyisi kilpailukyvyn parantamisesta ja talouskasvusta, joka jakaisi kasvun hedelmiä myös alaspäin.
    Edustustojen raportit
  • 19.7.2019

    Katsaus Tshekin talousnäkymiin 2019

    Tshekin talouden vahvaa kasvua ovat vauhdittaneet teollisuuden vienti ja kotitalouksien kulutus. Vuoden 2019 ensimmäisellä neljänneksellä BKT kasvoi 2,8 % ja ennusteet povaavat kasvun jatkuvan seuraavan neljän vuoden ajan 2,2 % - 2,6 % vauhdilla. Työttömyysprosentti on EU:n alhaisimpia ja työvoimasta on pulaa. Tämä on johtanut keskipalkkojen huomattavaan nousuun viime vuosien aikana. Maan ulkomaankaupan kulmakivenä toimii autoteollisuus ja etenkin Skoda, joka valmistautuu tekemään suuria harppauksia sähköautotuotannossa. Tshekki tarvitsee panostuksia tutkimukseen, kehitykseen, innovaatioihin ja koulutukseen, jotta nykyisen kaltainen talouskasvu voidaan säilyttää. Valtiota uhkaa tikittävä eläkepommi ja julkisten menojen kasvu. Budjettialijäämään mietitään ratkaisuja, kuten mahdollista 7 % digiveroa suurille internetpalveluita tarjoaville yrityksille.
    Edustustojen raportit
  • 18.7.2019

    Australian markkinat ensimmäisellä vuosipuolikkaalla 2019

    Pitkän kasvukauden jälkeen Australian talous alkaa näyttää hidastumisen merkkejä, mihin liittovaltion hallinto on reagoinut välittömästi toimilla kulutuksen piristämiseksi. Hiileen painottunut energiasektori sähkönjakeluongelmineen on nostanut kysyntää uudistuvista ja älykkäistä ratkaisuista. Suomen ja Australian välinen kauppa ja matkailu ovat kasvussa, ja Australian markkina tarjoaa jatkossakin erinomaisia mahdollisuuksia suomalaisille yrityksille etenkin energiatehokkaiden ja älykkäiden innovaatioiden saralla.
    Edustustojen raportit
  • 17.7.2019

    Namibian talous kaipaa rakenteellisia uudistuksia

    Namibian talouden suurimpia kompastuskiviä ovat tällä hetkellä kasvava valtionvelka, riippuvuus SACU-tulliliiton tuloista ja julkisen sektorin paisuneet palkkamenot. Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n mukaan rakenteellisia uudistuksia tarvitaan tuottavuuden ja kilpailukyvyn vahvistamiseksi, yritysten luottamuksen nostamiseksi sekä talouden pitkän aikavälin kasvupotentiaalin lisäämiseksi. Ajatushautomo IPPR povaa lähitulevaisuuden suurimpien riskien liittyvän sateiden puutteeseen, kaivosteollisuuden haasteisiin sekä Etelä-Afrikan ja Angolan ongelmiin.
    Edustustojen raportit
  • 16.7.2019

    Mitä tarkoittaa tekoälyn luotettavuus? Yhteistyö tekoälystandardeissa kiinnostaa Yhdysvalloissa

    Valkoinen talo päivitti tekoälystrategian kesäkuussa vastauksena presidentin helmikuiseen tekoälymääräykseen. Strategiassa myös eettiset ja yhteiskunnalliset näkökulmat ovat tärkeässä roolissa. Vastaavasti kansallinen standardi- ja teknologiainstituutti (NIST) tekee suunnitelmaa Yhdysvaltojen osallistumisesta tekoälystandardisointiin.
    Edustustojen raportit
  • 11.7.2019

    Intian liittovaltion budjetti 2019-20 heijastaa "Modi 2.0" - hallituksen ohjelman painotuksia/ osa 1/2

    Modin kakkoshallituksen ensimmäinen budjetti linjaa talous- ja menokehyksen ohella hallituksen painopisteitä. Yksityisiä investointeja pyritään edelleen houkuttelemaan eri keinoin, infrastruktuurin kehittämiseen panostetaan, valtion tulonlähteitä halu-taan monipuolistaa ja maasta tehdä puhdas, toimiva, viihtyisä ja me-nestyksekäs. Tavoitteet ovat kunnianhimoisia ja oikeansuuntaisia, mutta toteutus tulee olemaan edellisen vaalikauden tavoin vaikeaa ja epävarmaa. Kasvun kiihdyttäminen, verotulojen kerääminen ja maatalous ovat edelleen ne seikat, jotka joko mahdollistavat tai kaatavat hallituksen hankkeiden onnistumisen.
    Edustustojen raportit
  • 19.6.2019

    Portugalin kaivostoiminta

    Portugali sijaitsee vyöhykkeellä, jossa on moninaisia mineraaliesiintymiä. Kaivossektorin kehittämiseksi hallitus on luonut maan geologisia- ja mineraaliresursseja koskevan strategian, mutta sen implementointi on ollut hidasta. Ulkomainen kiinnostus kaivostoimintaan Portugalissa on kasvanut, ja erityisesti litiumin tuotannossa on potentiaalia. Osana uutta litiumstrategiaansa hallitus aikoo järjestää kansainvälisen kilpailutuksen litiumesiintymien toimiluvista.
    Edustustojen raportit
  • 17.6.2019

    Puolan talous jatkaa vahvalla kasvukäyrällä – hallituksen tulonsiirrot kohentavat yksityistä kulutusta

    Puolan bruttokansantuotteen ennakoidaan kasvavan 4,2% kuluvana vuonna. Talouskasvun moottoreina toimivat yksityinen kulutus ja julkiset investoinnit. Kuluttajien luottamus talouteen on korkealla johtuen valtion tulonsiirroista kotitalouksille, alhaisesta työttömyysasteesta ja palkkojen nopeasta kasvusta. Talouskasvua hidastavia tekijöitä ovat työvoimapula ja maailmantalouden epävarmuus.
    Edustustojen raportit
  • 14.6.2019

    Pohjois-Carolina; kolmio, kustannukset, kuluttajatalous ja koripallo kilpailuvaltteina

    Pohjois-Carolinan vahvuus nykymaailmassa on huippuyliopistoissa ja niiden ympärille kasvaneissa yritys- ja innovaatiokeskittymissä. Vanhat vahvuudet – halvat kustannukset ja yritysystävällinen lainsäädäntö – vahvistavat myös edelleen osavaltion kilpailukykyä. Menestys ja suosio syövät kuitenkin kustannusetua vääjäämättä. Suomalaisille yrityksille ja osaamiselle Pohjois-Carolina tarjoaa mahdollisuuksia etenkin terveyssektorilla, startup-yhteistyössä ja valmistavassa teollisuudessa.
    Edustustojen raportit
  • 13.6.2019

    Kiertotalouteen vielä matkaa Tanskassa

    Kehittyneestä energiantuotannostaan maailmalla tunnettu Tanska on Euroopan hännillä jätteiden lajittelun ja kierrätyksen suhteen. Muovijätteestä vain kolmasosa kierrätetään. Konsulttiyhtiö McKinseyn arvion mukaan Tanska menettää vuosittain 1,6 mrd. kruunua tuomalla maahan uutta muovia sen sijaan, että olemassa oleva muovijäte uusiokäytettäisiin. Hallituksen tavoitteena on luoda toimivat markkinat kierrätetyille ja kestäville muoveille.
    Edustustojen raportit
  • 10.6.2019

    Singaporen terveydenhuoltoon panostaminen kasvaa väestön vanhetessa nopeasti

    Singaporen terveydenhuolto on maailman huipputasoa ja se on tilastoissa lähes poikkeuksetta parhaiden maiden joukossa terveydenhuollon eri osa-alueilla ja mittareilla. Singapore on myös merkittävä terveysturismin kohde erityisesti Aasian alueella. Terveydenhuolto ja sen palvelut ovat terveysministeriön vastuun alaisena, ja terveydenhuolto koostuu pääosin julkisesta terveydenhoitojärjestelmästä, mutta yksityisen terveydenhuollon osuus on merkittävä.
    Edustustojen raportit
  • 9.6.2019

    Aurinkoa, tuulta, biomassaa ja hieman hiiltä sekä ydinvoimaa - Egyptin energiahankkeet etenevät monella rintamalla

    Egypti pyrkii alueelliseksi energiakeskittymäksi kehittämällä voimakkaasti sekä fossiilisia polttoaineita että uusiutuvia energialähteitä hyödyntäviä voimalaitoksia. Uusiutuvan energian osuus sähköntuotannosta on määrä nousta 42 %:iin vuoteen 2035 mennessä. Egyptissä olosuhteet ovatkin erinomaiset aurinko- ja tuulivoiman hyödyntämiselle, mutta myös bioenergia tarjoaa suomalaisyrityksille mielenkiintoisen mahdollisuuden. Egyptin valtion leikatessa vaiheittain sähkön hintatukia yksityis- ja yritysasiakkaille mm. teollisuusyritysten halukkuus etsiä omia sähköntuotantoratkaisuja kasvaa.
    Edustustojen raportit
  • 7.6.2019

    Katsaus Tshekin akkuteollisuuteen – Raaka-aineita ja visioita kohti CO2-päästötöntä liikennettä

    Akkusektori on keskeisessä asemassa valtioiden siirtyessä päästöttömään liikenteeseen. Euroopan komission arvion mukaan vuonna 2030 joka kolmas ajoneuvo EU:n alueella tulee olemaan CO2-päästötön. Arvioiden mukaan vuonna 2025 Euroopan akkumarkkinoiden vuotuinen arvo tulisi olemaan 250 miljardia euroa. Tällä hetkellä litium-akuista noin 85 prosenttia valmistetaan Aasiassa ja vastaavasti vain kolme prosenttia Euroopassa. Tshekin tulevaisuuden visiona on, että akut valmistetaan eurooppalaisten yritysten toimesta EU-alueella, pohjautuen eurooppalaiseen R&D:hen. Tshekin hallitus on asettanut tavoitteeksi innovaatiostrategiassaan infrastruktuurin rakentamisen ja valmistautumisen laaja-alaiseen ei fossiilisilla polttoaineilla kulkevien autojen käyttöönottoon. Tshekissä sähköautojen ja samalla myös akkuteollisuuden veturina tulee todennäköisesti olemaan Skoda, joka on ilmoittanut valmistavansa täysin akkusähköllä toimivan auton vuonna 2020 ja laajentavansa viiteen automalliin vuonna 2025. Lisäksi Skodan Mlada Boleslavin tehtaalla olisi tarkoitus valmistaa suurin osa Volkswagen-konsernin hybridiautojen sähkökomponenteista vielä vuoden 2019 aikana. Yritysten lisäksi akkusektorilla tarvitaan raaka-aineita. Tshekin Cinovecissa sijaitsee Euroopan suurin litium-esiintymä.
    Edustustojen raportit
  • 23.5.2019

    Tunisia Investment Forum 20.-21.6.2019 kutsuu myös suomalaisia investointeja Tunisiaan

    Tunisian investointifoorumi (Tunisia Investment Forum) järjestetään Tunisissa 20.-21.6.2019 ja sen tarkoituksena on helpottaa ja tukea ulkomaisia investointeja Tunisiaan ja tarjota hyödyllistä tietoa sekä kontakteja ulkomaisille toimijoille.
    Edustustojen raportit
  • 22.5.2019

    Slovakian talousnäkymät vuonna 2019 - Vahvan talouden yllä pientä pilviharsoa

    Slovakia on Suomen tavoin pieni, avoin ja globaaleihin arvoketjuihin integroitunut talous, joka on selvästi hyötynyt jäsenyydestään Euroopan unionissa. Slovakian talouskasvu on EU:n huipputasoa ja myös työllisyysaste on parantunut selkeästi takavuosista. Makrotalouslinssin läpi katsottuna Slovakian tilanne näyttäytyykin melko hyvänä, mutta ikääntyvä väestö ja tuotannon lisäarvon kasvattaminen vaativat merkittäviä rakenneuudistuksia.
    Edustustojen raportit
  • 22.5.2019

    Tanskan talouskasvu jatkuu vakaana

    Tanskan talouden kasvua jatkuu kuudetta vuotta peräkkäin, vaikka se huippuvuosista onkin tasaantunut. Alhainen velkaantumis- ja työttömyysaste edistävät taloudellista resilienssiä, vaikka lisääntynyt protektionismi ja brexit muodostavatkin uhkia Tanskalle. Kotimaantalouden suurimpia riskejä ovat työvoimapula ja kotitalouksien velkaantuminen. Tanskan keskuspankki kehottaa hallitusta pitäytymään tiukassa talouspolitiikassa.
    Edustustojen raportit
  • 16.5.2019

    UK aims to become a global leader in AI technologies

    The United Kingdom aims to be at the forefront in the AI and data revolution and to make the UK the world’s most innovative economy. As part of its Industrial Strategy, it has set out a Grand Challenge and an investment of up to £950m to encourage the further adoption and use of AI across the UK. The goal is to enhance digital and data infrastructure, economic growth and national productivity as well as to attract AI talent, create quality jobs and greater earning power for all.
    Edustustojen raportit
  • 16.5.2019

    Malesian talouden ennustetaan tänä vuonna kasvavan reilut 4 prosenttia

    Malesian keskuspankki ennustaa talouden laajenevan tänä vuonna 4,3–4,7 prosenttia. Hallituksen talouspolitiikka hakee edelleen muotoaan, mutta isojen infrahankkeiden jatkaminen piristää taloutta loppuvuonna. EU:n ja Malesian palmuöljykiista jatkuu. Koulujärjestelmän reformi on ottelupallo, joka Malesian tulee voittaa. Tässä Suomi voi auttaa.
    Edustustojen raportit
  • 25.4.2019

    Suomen vaaleille poikkeuksellinen näkyvyys Espanjassa

    Tulevat eurovaalit ja Espanjan omat ennenaikaiset vaalit nostivat Suomen vaalituloksen espanjalaislehtien otsikoihin. Sosialistit valjastivat pääministeri Pedro Sánchezin johdolla perussuomalaisten nousun ja samanlaisen tuloksen välttämisen Espanjassa oman vaalikampanjansa aseeksi.
    Edustustojen raportit
  • 6.3.2019

    Norja panostaa infastruktuuriin - tiehankkeissa mahdollisuuksia suomalaisyhtiöille

    Norja hakee päästöleikkauksia liikennesektorilta ja on maailman johtava sähköautoilumaa. Myös Norjan liikenteelle välttämättömiä autolauttayhteyksia sähköistetään. Valtion tieyhtiö Nye Veierin käynnissä oleva tarjouskilpa tuo mahdollisuuksia suomalaisyrityksille. Suomalaisyhtiöiden kannattaisi nyt hyödyntää Nye veieristä löytyvää kiinnostusta suomalaista infraosaamista kohtaan.
    Edustustojen raportit
  • 6.3.2019

    Norja panostaa infastruktuuriin - tiehankkeissa mahdollisuuksia suomalaisyhtiöille

    Norja hakee päästöleikkauksia liikennesektorilta ja on maailman johtava sähköautoilumaa. Myös Norjan liikenteelle välttämättömiä autolauttayhteyksia sähköistetään. Valtion tieyhtiö Nye Veierin käynnissä oleva tarjouskilpa tuo mahdollisuuksia suomalaisyrityksille. Suomalaisyhtiöiden kannattaisi nyt hyödyntää Nye veieristä löytyvää kiinnostusta suomalaista infraosaamista kohtaan.
    Edustustojen raportit