Yhdysvaltain taloustilanne keväällä 2007

Ensimmäisen vuosipuoliskon talouskasvun ennustetaan Yhdysvalloissa jäävän alle 2,5 prosentin. Sää on vaikuttanut osaltaan alkuvuotta heikompiin lukuihin. Vaikka talouskasvu on hidastunut, inflaatio pysyttelee korkealla. Lisäksi työvoimakustannusten kasvupaine jatkuu työmarkkinoiden kiristyessa ja työttömyysasteen laskiessa.

Keskuspankki on enemmän huolissaan inflaatiosta kuin talouden heikentymisestä. Subprime-asuntolainakriisin vaikutus taloustilanteeseen on epäselvää. Keskuspankin odotetaan pysyvän tiukkana eikä koronalennus ole todennäköinen, vaikka riskinä asuntomarkkinoiden ja taloustilanteen heikentyminen edelleen.

Hyvästä työmarkkinatilanteesta ja ansiotulojen kasvusta huolimatta öljyn hinnan nousu sekä osakemarkkinoiden epävakaus ovat vaikuttaneet kuluttajien luottamukseen. Energian ja ruuan hintojen nousun arvioidaan vaikuttavan kuluttajien kysyntään tämän kevään aikana.

Ennusteita ensimmäisen vuosipuoliskon talouskasvusta alennettu lähemmäksi kahta prosenttia

Vahvemman alkuvuoden jälkeen Yhdysvaltain taloustilanne on viimeisimpien lukujen valossa selvästi heikompi ja ennusteita ensimmäisen vuosipuoliskon talouskasvusta on alennettu lähemmäksi kahta prosenttia. Säätä pidetään osasyyllisenä alkuvuotta heikompiin lukuihin. Poikkeuksellisen lämpimien joulu- ja tammikuun jälkeen sää kylmeni huomattavasti ja pakkanen ja talvimyrskyt vähensivät työssäolopäiviä ja pitivät kuluttajat kotona. Pitkään heikentyneiden asuntomarkkinoiden ja tiettyjen teollisuudenalojen lisäksi myös vahvana pidetty palvelusektori osoittaa hiljenemisen merkkejä. Maaliskuun lukujen mukaan palvelusektorin kasvu oli alimmillaan neljään vuoteen.

Viitekorko ennallaan yhdeksättä kuukautta

Yhdysvaltain keskuspankki piti maaliskuussa viitekoron ennallaan 5,25 prosentissa yhdeksättä kuukautta peräkanaa. Keskuspankin pääjohtaja Bernanken maaliskuussa antamien lausuntojen perusteella keskuspankki on edelleen enemmän huolissaan inflaatiosta kuin talouden heikkenemisestä eikä korkojen lasku vaikuta todennäköiseltä. Vaikka talouskasvu on huomattavasti hidastunut, inflaatio pysyttelee keskuspankin näkökulmasta liian korkealla. Inflaatio on pysynyt 2 prosentin yläpuolella lähes kolme vuotta ja viimeaikainen trendi on ollut ylös- ei alaspäin. Keskuspankin ennusteiden mukaan inflaatio painuu alle 2 prosentin vuonna 2008.

Asuntomarkkinoiden matalasuhdanne jatkuu

Asuntomarkkinoiden matalasuhdanne on jatkunut arvioitua pidempään ja tulee luultavasti olemaan myös ennustettua syvempi. Sekä uusien asuntojen rakentaminen (14,3 %) että uusien (16,6 %) ja käytettyjen (10,1 %) asuntojen myynti ovat tammikuussa edelleen laskeneet. Myös asuntojen hinnat voivat laskea edelleen huomioiden tämänhetkisen ylitarjonnan, kysynnän hidastumisen sekä ns. subprime asuntolainojen vaikutukset. Subprime lainoja myönnetään huonommillakin luottotiedoilla. Korkeampaa luottoriskiä kompensoidaan korkeammalla korolla. Korkojen nousun seurauksena lainojen takaisinmaksujen laiminlyönnit ovat kasvaneet. Vuosina 2005 - 2006 kaikista Yhdysvalloissa myönnetyistä asuntolainoista 20 prosenttia oli subprime lainoja. Lainakriisin vaikutuksista yleiseen taloudelliseen tilanteeseen sekä keskuspankin roolista ongelman ratkaisemiseksi on eri näkemyksiä. Osa katsoo, että keskuspankin tulisi alentaa korkoja kriisin helpottamiseksi. Toiset taas ovat sitä mieltä, että talous tulee kestämään subprime lainojen aiheuttamat ongelmat ilman keskuspankin puuttumista.

Työmarkkinat edelleen vahvat

Heikentyneestä taloustilanteesta huolimatta työmarkkinat ovat edelleen vahvat, vaikka työpaikkojen lisääntyminen on hieman hidastunut. Alkuvuonna uusia työpaikkoja on syntynyt keskimäärin 152 000 kuukaudessa (vrt. 189 000/kk vuonna 2006). Asiantuntijoiden mukaan 100 000 - 125 000 uutta työpaikkaa kuukaudessa riittää pitämään työttömyysasteen laskusuunnassa. Työttömyysaste laski maaliskuussa 4,4 prosenttiin. Työmarkkinat ovat tiukat osaavan ja koulutetun (skilled and professional) työvoiman osalta. Kireiden työmarkkinoiden seurauksena työvoimakustannusten nousupaineet kasvavat. Henkilökohtaiset ansiotulot ovat viimeisen vuoden aikaina kasvaneet 5 prosenttia, huomattavasti inflaatiota nopeammin.

Hyvästä työmarkkinatilanteesta ja ansiotulojen kasvusta huolimatta öljyn hinnan nousu sekä osakemarkkinoiden epävakaus ovat vaikuttaneet kuluttajien luottamukseen, joka laski odotettua alemmaksi maaliskuussa. Arvioidaan, että energian ja ruuan hintojen nousu tulee vaikuttamaan kuluttajien kysyntään huomattavasti tämän kevään aikana (energia ja ruoka vastaavat neljännestä yksityisestä kulutuksesta). Esimerkiksi bensiinin hinta on noussut tasaisesti ja hinnan arvioidaan nousevan lähelle viime kesän huippulukemia. Yksityinen kulutus ei ole vielä paljoa hidastunut, muttta vaikutusten odotetaan näkyvän toisen neljänneksen aikana. Asuntomarkkinoiden hiljentymistä pidetään yhtenä syynä siihen, että kuluttajien luottokorttivelka kasvaa vauhdilla. Luottokorttivelka on huomattavasti kalliimpaa asuntovakuuslainaan verrattuna, mutta vahvan työmarkkinatilanteen uskotaan toimivan riittävänä puskurina.

Yritysten pääoman käyttö heikentynyt

Osa pitää yritysten pääoman käytön heikentymistä suurimpana uhkana taloudelle lähikuukausina. Yritysten rahankäyttö sekä uusien työntekijöiden rekrytointi ovat tukeneet niin talouskasvua kuin yksityistä kulutusta öljyn hinnan noususta sekä hiljentyneistä asuntomarkkinoista huolimatta. Yritysten rahankäyttö on vähentynyt, vaikka investointiolosuhteet ovat tällä hetkellä suotuisat. Yritykset tekevät vahvaa tulosta, investointimenot ovat alhaiset ja lainaraha on suhteellisen halpaa. Bernanken mukaan viimeaikainen kehitys on ollut keskupankille hienoinen yllätys. Toisaalta keskuspankki uskoo yritysten laite- ja ohjelmistoinvestointien kasvavan kohtalaisesti tänä vuonna. Uusien työntekijöiden osalta, ratkaisevaa on yritysten asenteiden kehittyminen lähiaikoina.

Suomen suurlähetystö, Washington, D.C.