Yhdysvallat lisää investointeja Afrikkaan

Yhdysvallat isännöi elokuussa historiansa suurimman Afrikan johtajien huippukokouksen, jonka tarkoituksena oli lähentää Yhdysvaltojen ja Afrikan suhteita. Esiin nousi myös Euroopan Yhdysvaltoja helpompi pääsy Afrikan markkinoille, sekä EU:n ja USA:n yhteistyön kehittäminen. AGOA:n sopimuksen kautta Yhdysvaltain hyödykkeiden vienti Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan on nelinkertaistunut 14 vuodessa.

Yhdysvallat pyrkii helpottamaan taloudellista yhteistyötä Afrikan kanssa mm. yhtenäisillä tullikäytännöillä. Kuva: Flickr/Jack Says Relax

Tavoitteena taloudellisen yhteistyön edistäminen

Yhdysvaltain isännöimä huippukokous oli Yhdysvaltain historian suurin Afrikan johtajien kanssa järjestetty tapahtuma. Keskustelunaiheina ovat mm. kehitys ja taloudellinen yhteistyö, alueellinen turvallisuus, oikeusturva ja korruption kitkeminen. Yhdysvaltain tavoitteena on lähentää taloudellista yhteistyötä, mm. lisäämällä investointeja Afrikkaan. Huippukokouksen tavoitteena oli interaktiivisuus sekä pitkäaikaisen kumppanuuden kehittäminen.

Yhdysvallat pyrkii edistämään taloudellista yhteistyötä, sillä Afrikan taloudellinen kasvu luo uusia markkinoita. Presidentti Obama isännöi keskusteluja kehityksestä, alueellisesta turvallisuudesta ja tuleville sukupolville hallitsemisesta. Keskusteluissa kehityksestä aiheina olivat mm. Power Africa ja investointimahdollisuudet. Alueellisen turvallisuuden osalta keskusteltiin mm. etnisten ryhmien välisistä jännitteistä ja kuinka Yhdysvallat voi tässä auttaa. Kolmannessa keskustelussa pyrittiin avoimeen ajatusten vaihtoon korruption kitkemisestä, oikeusturvasta ja kansalaisyhteiskunnasta. Huippukokouksessa keskusteltiin myös valtioiden rajat ylittävistä uhista ja Ebola-kriisistä.

Yhdysvallat on viimeisen 70 vuoden aikana avannut markkinoitaan jatkuvasti mm. auttaakseen köyhiä maita kehittymään. Kuva: Flickr/westpark

AGOA:n sopimuksella parannetaan maiden välistä kaupankäyntiä

Brookings Instituutin Africa Growth Initiative järjesti heinäkuussa tilaisuuden kaupasta, kehityksestä ja siitä miten Yhdysvaltain kauppapolitiikan tulee mukautua globaalien taloudellisten suhteiden muutoksiin. Yhdysvaltain kauppaedustaja Michael Froman hahmotteli puheessaan kuinka Yhdysvallat pyrkii tukemaan laaja-alaisemmin syrjimätöntä 2000-luvun kasvua USA-Afrikka huippukokouksen alla.

Fromanin mukaan Yhdysvallat on viimeisen 70 vuoden aikana avannut markkinoitaan jatkuvasti mm. auttaakseen köyhiä maita kehittymään. Avautuminen heijastaa maan arvoja ja Yhdysvalloilla on intressi kehittyvien maiden markkinoihin. Kehitysmaiden osuus maailman kaupasta kaksinkertaistui aikavälillä 1991–2011 ja kehittyvien maiden välisen kaupan arvo on ylittänyt kehittyvien ja kehittyneiden maiden välisen kaupan arvon. Yhdysvaltain tulee ottaa huomioon kolme maailmaa muokkaavaa muuttujaa: kehittyvien talouksien nousu, teknologian kehitys sekä muut kauppaan vaikuttavat tekijät. Kehittyvät maat ovat hyötyneet suuresti globaalien markkinoiden avoimuudesta ja niiden on aika kantaa kortensa kekoon mm. tukemalla köyhempien naapurimaidensa kehitystä. Yhdysvaltain kauppapolitiikassa standardien nostaminen on avainasemassa.

Yhdysvallat pyrkii päivittämään AGOA:n sopimuksen (African Growth and Opportunity Act) ja sen jatkaminen on saanut kongressissa kannatusta molemmista puolueista. Sopimus laitettiin täytäntöön vuonna 2000 ja se on hyödyttänyt sekä Afrikkaa että Yhdysvaltoja. AGOA:n aikana Yhdysvaltain hyödykkeiden vienti Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan on nelinkertaistunut. Afrikalla on vielä paljon tehtävää mm. infrastruktuurin rakentamisessa hyödyntääkseen sopimuksen tarjoamat mahdollisuudet. Yhdysvaltain kauppaedustajan toimisto (Office of the United States Trade Representative, USTR) laatii katsausta AGOA:sta ja uudistamisen kohteita ovat mm. alkuperäsääntöjen yksinkertaistaminen ja standardien nostaminen. Fromanin mukaan Yhdysvallat pyrkii laajentamaan sopimusta, kuitenkin ottaen huomioon tuotteet ja alat, jotka ovat erityisen tärkeitä maalle, esimerkiksi työpaikkojen luonnissa tai säilyttämisessä.

Yhdysvaltojen on vaikea päästä Afrikan maatalousmarkkinoille ja Yhdysvallat toivoo yhtenäisiä tullikäytäntöjä läpi Afrikan helpottamaan kauppaa. Froman mainitsi myös kauppasuhteiden muuttuvan mm. Afrikan ja Euroopan välisten kauppasopimusten johdosta. Afrikka tulee suosimaan kauppaa Euroopan kanssa matalampien tullien kautta, kun taas Yhdysvallat on myöntänyt Afrikalle helpomman pääsyn Yhdysvaltain markkinoille. Yhdysvallat tulee ottamaan huomioon tämän kehityksen.

Aino-Maria Pöyhiä