Washingtonin ensimmäinen Nordic Day oli menestys

Pohjoismaiden suurlähetystöt Washingtonissa toteuttivat ensimmäisen yhteisen Nordic Day -tapahtuman 21.10. Sen teemana oli ilmastonmuutos. Päivän aikana aiheesta puhuivat niin yritysten kuin kaupunkien edustajat.

Washingtonissa sijaitsevat Pohjoismaiden lähetystöt päättivät viime vuonna tiivistää yhteistyötään eri sektoreilla. Lähettiläät antoivat tällöin lähetystöjen ulkoisesta viestinnästä vastaaville virkamiehille tehtäväksi ideoida toimia, joilla Pohjoismaiden yhteistä näkyvyyttä voitaisiin nostaa. Suomen ehdotus vuosittaisen Nordic Dayn järjestämisestä sai kaikkien lähetystöjen siunauksen.

Päätös ilmastonmuutoksen valitsemisesta ensimmäisen Nordic Dayn teemaksi tehtiin helmikuussa. Asiaan vaikutti niin lähestyvä Pariisin ilmastokokous kuin pohjoismainen cleantech-osaaminen. Päivään haluttiin alusta pitäen sisällyttää sekä bisnes- että politiikkapuoli, ja ilmastonmuutos sopi tällaiseksi teemaksi.

Ohjelma

Nordic Dayn aamupäivä vietettiin Ruotsin (samalla Islannin) lähetystöllä, jossa pidettiin "Business Solutions to Climate Change" -tilaisuus. Sen avasi Ruotsin suurlähettiläs, ja pääpuheen piti Ruotsin pohjoismaisen yhteistyön ministeri Kristina Persson.

Kahdeksan pohjoismaista yritystä esitteli keinoja, joilla ne vastaavat ilmastonmuutokseen. Keinot olivat niin tuotteita kuin ympäristöystävällisiä toimintatapoja. Yrityksille annettiin muutaman minuutin esittelypuheenvuorot, minkä jälkeen niiden edustajat osallistuivat yhteiseen keskusteluun.

Kahdeksan pohjoismaista yritystä esitteli keinoja, joilla ne vastaavat ilmastonmuutokseen
Kahdeksan pohjoismaista yritystä esitteli keinoja, joilla ne vastaavat ilmastonmuutokseen. Kuva: Ruotsin suurlähetystö

Suomen edustajina tässä osuudessa olivat KONE ja startup-yritys Soil Scout, joka tuottaa sensoreita, joilla voidaan mitata maaperän kosteutta ja lämpötilaa. KONE oli kutsuttu paikalle mm. siksi, että Newsweek on valinnut sen maailman 12. vihreimmäksi yritykseksi ja siksi, että yritys uusii parhaillaan Washingtonin metrojen rullaportaita ja näkyy siten kaupungissa.

Tavoitteenamme oli esitellä sekä pieni ja innovatiivinen markkinoille tulija että tänne jo asettunut suurempi yritys. Tämä toimi tilaisuudessa erinomaisesti, ja kummankin yrityksen edustaja osallistui aktiivisesti käytyihin keskusteluihin. Muut yritykset olivat Tanskan Novozymes ja Danfoss, Norjan DNV-GL ja NorLed, Ruotsin IKEA sekä Islannin Vistorka.

Aamupäivätilaisuuden jälkeen Pohjoismaiden lähettiläät osallistuivat yhteiseen tunnin kestävään Twitter-chatiin, aiheena edelleen ilmastonmuutos. Kysymyksiä ja vastauksia sateli sen verran, että chatin aikana päivän tunnuksemme #NordicDayUSA nousi niin Washingtonin kuin Ruotsin Twitter-viestien kärkeen.

Iltapäiväosuus "Cities and Municipalities Tackling Climate Change" pidettiin Suomen lähetystöllä. Tilaisuuden avasi suurlähettiläs Kirsti Kauppi. Moderaattorina ja pääpuhujana toimi Sam Adams, Director of the U.S. Climate Initiative, World Resources Institute. Adams on entinen Portlandin (Oregon) kaupungin pormestari, joka tuli tunnetuksi vihreistä projekteistaan. Adams kertoi puheessaan matkoistaan Pohjoismaihin, joista hän on käynyt hakemassa ideoita kaupunkien vihreyttämiseen.

Adams moderoi paneelia, jossa oli edustaja jokaisesta Pohjoismaasta. Muilla mailla edustajat olivat kaupunkien virkamiehiä (Ringkøbing-Skjern, Akureyri, Arendal, Malmö), mutta suomalaista osaamista esitteli Raine Hermans Tekesistä. Esillä oli Tekesin ja LVM:n yhteisohjelma "Liikkuminen palveluna". Tämä herätti ylivoimaisesti eniten keskustelua, ja yksi kohokohdista oli yleisökommentti: "Everybody's ideas are remarkable, but the Finnish one is pure genius".

Pohjoismaisten kaupunkien edustajat keskustelivat kaupunkiensa ympäristöystävällisistä ratkaisuista
Pohjoismaisten kaupunkien edustajat keskustelivat kaupunkiensa ympäristöystävällisistä ratkaisuista

Kaupunkien edustajat kertoivat erilaisista keinoista, joilla ne ovat pienentäneet päästöjä, lisänneet ympäristöystävällistä liikkumista, uudistaneet jätteiden käsittelyä ja muuttaneet energiankäyttöään.

Nordic Day päättyi Norjan isännöimään vastaanottoon, jossa puhuivat maan ulkoministeri Børge Brende ja suurlähettiläs. Tämä iltatilaisuus oli päivän suosituin, ja siihen osallistui toistasataa ihmistä. Iltapäiväosuudessa oli satakunta osallistujaa ja aamupäivällä hieman vähemmän.

Onnistumiset ja opit

Nordic Dayn yleisö koostui tavoittelemistamme kohderyhmistä: Washingtonin ajatushautomoiden, hallinnon, kaupungin, akateemisen ja bisnesmaailman sekä median edustajista. Yksi päivän suurimmista menestyksistä olikin näiden ryhmien verkottuminen pohjoismaisten toimijoiden kanssa. Päivän päättäminen verkostoitumistilaisuuteen toimi hyvin: mm. suomalaispuhujat sopivat siellä mahdollisista yhteisistä jatkoprojekteista.

Tilaisuuksien kysymys-vastausosioissa kysymyksiä ja kommentteja olisi ollut vieläkin enemmän kuin mihin aika riitti. Keskustelu jatkuikin vilkkaana jokaisen osuuden jälkeen. Niin puhujat kuin vieraat kiittelivät tilaisuutta. Saimme yhteispohjoismaisia viestejämme läpi oikeille kohderyhmille niin itse tilaisuuksien kuin aktiivisen some-toiminnan kautta. ClimateWiren kirjoitti kaksi Nordic Day -juttua, joista toinen koskee puhtaasti suomalaista "Liikkuminen palveluna" -ohjelmaa.

Team Finland -yhteistyö onnistui hienosti päivän osalta. Saimme parhaat vinkit suomalaispuhujista täkäläisiltä Finpron ja Tekesin edustajilta, ja näiden toimistojen henkilökuntaa oli myös auttamassa niin Nordic Dayn valmistelussa kuin itse päivän aikana.

Kaiken kaikkiaan ensimmäinen Nordic Day oli selkeästi onnistunut konsepti Washingtonissa, ja pohjoismaiset lähetystöt ovat jo nyt aloittaneet ensi vuoden teeman pohdinnan. Ympäristö- ja ilmastoasiat sekä kestävä kehitys ovat pohjoismaisia valttikortteja Yhdysvalloissa, ja ne sopivat erinomaisesti tämän vuoden teemoiksi globaalin ilmastokokouksen alle. On hienoa, jos tulevina vuosina Nordic Dayta voidaan käyttää myös muiden innovatiivisten pohjoismaisten vahvuuksien esittelyyn.

Linkki Suomen lähetystössä pidettyyn osuuteen (alkaa kohdasta 11.20):

https://www.youtube.com/watch?v=W6kLBcjuJ_U(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Sanna Kangasharju