Vihreä energia kiinnostaa Sveitsiläisiä sijoittajia
Sveitsiläiset yritykset Axpo ja Alpiq ovat ottaneet merkittäviä askelia Suomen uusiutuvan energian kentällä, kun taas Liechtenstein Invest GmbH laajentaa tuulivoimahankkeitaan Päijät-Hämeessä. Axpo rakentaa neljän tuuliturbiinin tuulipuiston Vöyrin kunnassa, ja Alpiq on investoinut 54,9 prosentin osuuden P2X Solutionsista sekä hankkinut yhden Suomen suurimmista akkuenergiavarastointijärjestelmistä Merus Powerilta. Liechtenstein Invest puolestaan rakentaa Iittiin Perheniemen alueelle Päijät-Hämeen ensimmäisen tuulivoimalan.
Axpo rakentaa neljän tuuliturbiinin tuulipuiston Suomeen
Sveitsin suurin energiayhtiö, Axpo, rakentaa neljän tuuliturbiinin tuulipuiston Suomeen. Tämä laajennus on osa Axpon jatkuvaa strategista investointia uusiutuvan energian kehittämiseen Euroopassa.
Axpo hankki rakennusoikeudet Lålaxin tuulipuistoon Rosafors Invest AB:lta lokakuussa 2023. Pohjanmaan alueella Vöyrin kunnassa sijaitsevassa laitoksessa on neljä tuuliturbiinia, joiden kokonaiskapasiteetti on 25 MW. Kaikki tarvittavat luvat on saatu, ja tuulivoimapuisto on nyt valmis rakennettavaksi.
Axpo aikoo aloittaa rakennustyöt keväällä 2024, ja käyttöönotto on suunniteltu alkuvuodelle 2026. Tuulipuisto tuottaa vuosittain noin 70 000 000 kilowattituntia uusiutuvaa sähköä, mikä vastaa noin 17 500 nelihenkisen kotitalouden sähkönkulutusta. Uusiutuvan energian laajentaminen Sveitsissä ja kansainvälisesti on tärkeä osa Axpon yritysstrategiaa.
Axpon tuulivoimaosaston johtaja Katja Stommel totesi, että yritys aikoo sekä hankkia kehityshankkeita että aloittaa omia tuulivoimaprojekteja Suomessa. "Tämä projekti merkitsee tärkeää virstanpylvästä toimintojemme kasvussa Suomessa, jossa hallitus tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä," hän sanoi. "Tämän tavoitteen saavuttamiseksi on maatuulivoimaloiden kehitystä kiihdytettävä. Olemme iloisia, että Axpo osallistuu tähän tavoitteeseen rakentamalla Lålaxin tuulipuiston."
Alpiq Investoi Suomeen
Sveitsiläinen energiatoimittaja Alpiq on tehnyt merkittävän investoinnin Suomen uusiutuvaan energiaan ostamalla enemmistöosuuden (54,9 prosenttia) suomalaisesta vetyalan edelläkävijästä P2X Solutionsista, jonka pääkonttori sijaitsee Espoossa. Tämä kumppanuus vahvistaa Alpiqin asemaa Pohjoismaissa ja tekee siitä yhden Pohjois-Euroopan johtavista vihreän vedyn tuotantoyrityksistä.
P2X Solutions rakentaa parhaillaan Suomen ensimmäistä teollisen mittakaavan vihreän vedyn tuotantolaitosta Harjavaltaan, jonka kapasiteetti on 20 MW. Laitoksen on määrä olla toiminnassa alkuvuodesta 2025, ja se tuottaa vihreää vetyä ja synteettisiä polttoaineita eri teollisuudenaloille Suomessa.
Alpiq hankki myös yhden Suomen suurimmista akkuenergiavarastointijärjestelmistä (BESS) Merus Powerilta. Tämä 30 MW suurakku, joka otetaan käyttöön Valkeakoskella kesällä 2025, on suunniteltu verkon vakauttamiseen ja toimitusvarmuuden parantamiseen, mahdollistaen samalla uusien uusiutuvan energian hankkeiden toteuttamisen. Alpiqin investointi akkuenergiavarastointijärjestelmään vahvistaa sen sitoutumista energiasiirtymän edistämiseen ja täydentää sen joustavaa voimalaitosportfoliota Sveitsissä, Espanjassa, Italiassa ja Unkarissa. Tämä strateginen askel on linjassa Suomen ilmastotavoitteiden kanssa, sillä suurakut ovat keskeisessä roolissa tuulivoiman tuotannon ja kulutuksen tasapainottamisessa. Alpiqin uusi akkujärjestelmä, joka sisältää huipputeknologiapaketin, pystyy tasapainottamaan sähköverkon taajuusvaihtelut millisekunneissa, vahvistaen näin Alpiqin asemaa Pohjoismaissa ja mahdollistaen lisää vihreää energiaa järjestelmään.
Liechtenstein Invest Iitin Tuulivoimalan Taustalla
Liechtenstein Invest GmbH, Liechtensteinin ruhtinaskunnan oma investointiyhtiö, rakentaa tuulivoimalan Iittiin Perheniemen alueelle. Yhtiön toimisto sijaitsee Wienissä, Itävallassa, mutta omistajat ovat Liechtensteinin ruhtinasperhe. Kyseessä on Päijät-Hämeen ensimmäinen tuulivoimala, ja sen on määrä käynnistyä viimeistään alkuvuonna 2025.
Iitin tuulipuistoon on tilattu 37 MW voimalat, jotka tuottavat vuodessa 120 gigawattituntia sähköä. Tämä vastaa tuhansien ihmisten vuosittaista sähkönkulutusta. Tuulivoimalan rakentamisen odotetaan tuovan merkittäviä tuloja Iitin kunnalle kiinteistöveron muodossa.
Solarwind Finlandin toimitusjohtaja Kimmo Kaila kertoo, että Liechtenstein Invest on hyvin aktiivinen uusien hankkeiden kehittäjä ja rakentaja. "Pidämme heitä vakavaraisena, hyvänä ja ennen kaikkea pitkäjänteisenä investorina, mikä on paikallisesti tärkeää," Kaila sanoo.
Reetta Rautio, Kauppakamari Suomi-Sveitsi harjoittelija
Lisätietoja: Philipp Jordi - neuvonantaja, Suomen suurlähetystö, Bern
Linkit
Invest in Finland(Linkki toiselle web-sivustolle.)
Axpo Finland(Linkki toiselle web-sivustolle.) (englanninkielellä)
Alpiq Nordics(Linkki toiselle web-sivustolle.) (englanninkielellä)
Liechtenstein Invest(Linkki toiselle web-sivustolle.) (englanninkielellä)
Läheteet: Axpo (1)(Linkki toiselle web-sivustolle.) Axpo (2)(Linkki toiselle web-sivustolle.) Alpiq (1)(Linkki toiselle web-sivustolle.) Alpiq (2)(Linkki toiselle web-sivustolle.) Yle(Linkki toiselle web-sivustolle.)