Vietnam: pikkutiikeri talouslukutaidon opissa
Vietnam devalvoi valuuttaansa dongia helmikuun 11. päivä 9,3 prosentilla. Mistä tässä devalvaatiossa oikein on kyse?
Vietnamilaisen uuden vuoden jälkeen julkaistu devalvaatio oli yhteensä neljäs kerta lyhyen aikavälin (2009–2010) sisällä ja selvästi kokoluokaltaan suurin devalvaatio vuosiin. Kolme aiempaa devalvaatiota ovat olleet 2-3 prosentin luokkaa, joten yli yhdeksikön yltävä tuorein heikennys oli uutta. Silti sen ei voida sanoa tulleen yllätyksenä. Uusimman devalvaation toivotaan olevan merkki siitä, että valtio on lopulta saavuttanut sisäisen yksimielisyyden ja mandaatin ryhtyä tosi toimiin.
Devalvaatio ja sisäpolitiikka
Vuosi 2011 on Vietnamin poliittisessa järjestelmässä erityinen vuosi. Tammikuun puolivälissä järjestettiin Vietnamin kommunistisen puolueen viiden vuoden välein pidettävä puoluekongressi joka on tärkein linjaa luova ja suuntaviivoista päättävä elin. Toukokuussa pidetään vaalit, joissa valitaan edustajat niin parlamenttiin kuin alue- ja paikallishallinnon toimielimiin. Ehdokkaiden valinta on parhaillaan käynnissä, ja näilläkin vaaleilla on yksi tavoite ylitse muiden: viestiä sitä, että vallitseva suunta jatkuu, ja että vallitseva järjestelmä on vankin tae sille, että tasainen talouskasvu ja hyvinvoinnin leviäminen kansan keskuudessa jatkuu.
Status quo on se, mitä puoluekongressista jäi käteen: suuria muutoksia ei ollut odotettavissa, eikä niitä tapahtunut. Kansalaiset tai ulkomaiset sijoittajat saattavat nyt realistisesti odottaa että sama linja jatkuu Vietnamissa - sosialistisesti orientoituneen markkinatalouden rakentaminen.
Tällä hetkellä merkit viittaavat myös siihen, että bisnes-myönteinen pääministeri Dung on säilyttänyt puolueensa mandaatin ja saa jatkaa tehtävissään. Puoluekongressi siunasi myös uudet 5-vuotis- ja 10-vuotiskehitysstrategiat, jotka viitoittavat tien ja prioriteetit siinä, miten sosialistinen valtio pyrkii kohti teollistunutta hyvinvointi-yhteiskuntaa.
Mutta puoluekongressin ja vietnamilaisen uudenvuoden Tetin jälkeen tehty devalvaatio osoitti kokoluokkansa osalta reippautta. Siihen valtiolla ei ehkä olisi ollut uskallusta puoluekongressin alla. Perinteinen parin prosentin devalvaatio taas ei olisi ehkä antanut ulospäin riittävän vahvaa signaalia, että valtiolla on kanttia ripeisiin toimiin.
Ja ripeää otetta Vietnam tarvitseekin.
Inflaation hillitseminen poliittisena tavoitteena
Ekonomistit eivät näe merkittäviä muutoksia Vietnamin talouden kuvassa aikavälillä 2011–2015. Tavoitteena on 7-7,5 prosentin BKT-kasvu, inflaation pysyminen 7 %puitteissa, ja kauppavajeen tuomi-nen alle 15 prosenttiin viennistä vuoteen 2015 mennessä – tai noin 11 prosenttiin BKT:stä. Budjettivajeen tavoitteena on alle 5 % kansantuotteesta.
Vietnam pitää numeroista ja konkreettista tavoitteista – Vietnamilla olisi nyt näytön paikka osoittaa, että numeroita tärkeämpää ovat konkreettiset toimenpiteet: se mitä tapahtuu nykyhetken ja tavoitenumeron välitilassa
Inflaation kurissapitäminen on valtion keskeisimpiä tavoitteita. Inflaation vastainen taistelu on kuitenkin tähän saakka elänyt taisteluhuutona poliittisessa retoriikassa ja lehtien palstoilla kannustaen kansaa pidättäytymään vääränlaisesta kuluttamisesta, mutta todellista toimintaa on toistaiseksi nähty vähän. Tavoitteeseen yltäminen luisuukin vähä vähältä etäämmälle: Kuluttajahintaindeksi ylsi tammikuussa – Tet-valmistautumisen ollessa kuumimmillaan 12,2 prosenttiin. Virallinen valtion asettama tavoite tälle vuodelle on 7% , mutta analyytikkojen veikkaukset pysyttelevät kymmenen prosentin tietämillä. Maan kauppa- ja teollisuusministeriö ennustaa kuluttajahintaindeksin nousevan maaliskuussa kahden prosenttiyksikön edestä. Uusimman devalvaation toivotaan olevan merkki siitä, että valtio on lopulta saavuttanut sisäisen yksimielisyyden ja mandaatin ryhtyä tosi toimiin.
Merkkejä tarpeellisesta ja kauan odotetusta tosi toiminnasta ovat myös pääministerin hyväksymät päätökset kiristää rahapolitiikkaa kiristämällä luotonsaantia, pankkien jälleenrahoituskorkoa nostet-tiin kaksi prosenttiyksikköä 11 %:iin. Kiristystavoitteisiin lukeutuvat myös päätökset lisätä valtiontu-lotavoitetta 7-8 prosenttia ja tuoda valtion budjettivaje alle 5 prosentin. Valtion kulutusta on määrä vähentää 10 prosenttia. Pankkien täytyy myös kaksinkertaistaa pakolliset reservinsä, elleivät ne onnistu vähentämään ei-tuotantosektorille annettujen lainojen määrää 22 prosenttiin kesäkuuhun mennessä ja 16 prosenttia vuoden loppuun mennessä. Toimenpiteen tarkoituksena on priorisoida luotonantoa teollisuuden tuotantosektoreille, maataloustuotantoon, maaseudun kehittämiseen ja pk-yrityksille. Sen sijaan merkittävästi heikommat lainansaantiedellytykset jatkossa on hankkeilla, jotka koskevat vähittäiskulutusta, kiinteistösijoittamista ja arvopaperisijoittamista.
Hintojen nousu iskee vietnamilaisten arkeen
Maaliskuun alussa kuluttajien elämä Vietnamissa kallistui merkittävästi, kun uudet, helmikuussa ilmoi-tetut kalliimmat hinnat astuivat voimaan: sähkönhinta nousi 15 prosenttia ja petrolin hinta kallistui 18 prosenttia. Realiteetit on otettu vastaan vietnamilaisella lakonisella tyyneydellä: kallista on, mutta minkäs teet – valtio päättää kun valtio niin päättää.
Jossain muualla tässä olisi jo voinut olla aihetta nousta barrikadeille, mutta vietnamilainen on tottunut sopeutumaan valtion keksintöjen edessä. Ne joilla on varaa maksaa, kokevat kansalaisoikeudekseen kuluttaa sähköä juuri niin paljon kuin itse haluavat, ja ne joilla ei ole siihen varaa, ei ole varaa eikä aikaa myöskään rettelöintiin. Barrikadi-intoa hillitsee myöskin se, että valtio on päätavoitteekseen inflaation ja hintojen kohoamisen hillitsemisen, ja siten viestii keskittyvänsä juuri siihen, mihin kansa toivookin sen keskittyvän. Pitkällä aikavälillä pelkkä keskittyminen ei tietystikään riitä, vaan siitä odotetaan myös tuloksia.
Toisaalta nämäkin korotukset ovat antaneet odottaa itseään: valtio on tukenut hintoja merkittävästi, niin että esimerkiksi sähköä myydään kuluttajalle merkittävästi tuotantokustannuksia edullisemmin.
Esimerkiksi sähköalaa hallitsee valtionyritys EVN, ja sosiaalipoliittisesti on ollut tärkeää että valtio pyrkii luomaan edellytykset joiden puitteissa köyhemmälläkin on varaa vetää pirttiinsä sähköjohto, ja kytkeä siihen vaikkapa tv tai ilmastointilaite.
Sähkö on ollut edullista, ja sen kulutus on kasvanut kestämättömästi – noin 16 %vuodessa. Varallisuuden karttuessa ensimmäisiä asioita joihin vietnamilainen investoi, on mopo, joka tarvitsee kulkeakseen bensaa, ja TV:t, stereot ja ilmastointilaitteet, jotka tarvitsevat sähköä. Näillä kahdella hinnan-korotuksella iskettiin siis aivan vietnamilaisen arjen ja elämän hallinnan ytimeen.
Odotettavissa on, että sähkön ja petrolin hinnankorotukset hiipivät välillisesti myös muihin tuotteisiin ja palveluihin kasvavina kuljetus tai ylläpitokustannuksina. Petrolin hinnan korotusta odotettiin devalvaatiouutisesta lähtien, sillä petroli on tuontitavaraa. Sähköntuotanto ei kykene pysymään Vietnamissa kulutuksen perässä varsinkaan kuivalla kaudella, sillä vesivoimalat ovat tärkeitä sähköntuotannon lähteitä Vietnamissa, ja sähkökatkokset ovat tavallisia myös pääkaupunki Hanoissa. Suhteessa alueen naapurimaihin, sähkö on silti vielä edullista.
Hintojen nousu luo yritytoiminnalle mahdollisuuksia
Energia-alan yritykset ovat toivoneet hinnoittelupolitiikan vapauttamista tai ainakin taksojen selvää korotusta jo pitkään, ja jää nähtäväksi, riittääkö 15 %vielä mihinkään, vai kurottiinko sillä vain kysynnän ja tarjonnan välistä juopaa vähän kapeammaksi.
Matalia hintoja on pidetty myös yhtenä pullonkaulana puhtaan teknologian ratkaisujen leviämiseen Vietnamissa: matalat listahinnat eivät mahdollista vielä tässä vaiheessa kalliimpien ratkaisujen käyt-töönottoa, eivätkä houkuttele yrityksiä PPP-kumppanuuksiin, eli yksityisen ja julkisen sektorin yhteishankkeisiin, joita Vietnamin valtio on pyrkinyt markkinoimaan keinona tuottaa lisäenergiaa ja infrastruktuuria.
Eurooppalaisen kauppakamarin mukaan Vietnam tarvitsee 40–50 miljardin dollarin edestä energia-alan investointeja seuraavan 5-10 vuoden jaksolla. Tähän on vaikea yltää ilman että hinnoittelupolitiikassa tapahtuu muutoksia markkinaehtoisiin mekanismeihin päin.
Halvat sähkön ja petrolin hinnat ovat olleet myös yksi esimerkki keinoista, joilla puolue ostaa kansan tyytyväisyyden. Hinnankorotukset ovat odotetusti aiheuttaneet napinaa kansan keskuudessa, mutta lähinnä palkankorotusvaatimusten muodossa. Vietnamissa on käytössä valtion asettamat minimipalk-kataulukot, jotka ovat kieltämättä matalia. Tehdastyöläisen kuukausipalkka voi olla 77-97 dollaria kuussa. Pienipalkkainen tehdastyöläinen käyttää palkastaan helposti 2/3 asumiseen ja ruokaan, ja asuu pahimmillaan yhden huoneen huoneistossa usean toisen työläisen kanssa, voidakseen lähettää kaiken liikenevän tienestin maaseudulla asuvalle perheelleen.
Näin reippaat hinnankorotukset voidaan katsoa myös merkiksi siitä, että valtiokoneisto katsoo asemansa ja sisäisen yhtenäisyytensä olevan solidi, kun tällaisiin huonoihin uutisiin on varaa. Toisaalta myös kansa itse on huolissaan inflaatiosta, ja mieltää että valtion tehtävä on korjata tilanne. Hinnankorotusten pelätään kuitenkin kiihdyttävän inflaatiota edelleen.
Luottamuspulaa - vaan ei valuuttapulaa
Vietnamin keskuspankissa aiemmin työskennellyt nykyisin yksityinen ekonomisti Pham Chi Lam toteaa, että inflaatio on ollut viime vuosina pahempaa kuin keskipitkällä aikavälillä keskimäärin.
Vuodesta 2004 lähtien inflaatio on ollut korkeampaa kuin BKT-kasvu, sitä ennen inflaatio jäi talous-kasvua vaatimattomammaksi. Myös IMF:n maajohtaja toteaa, että aiemmin vietnamilainen pystyi ar-vioimaan melko suurella luottamuksella, miten dong heikkenisi suhteessa USA:n dollariin, heikkene-minen oli tasaista 2-3 prosentin vuosivauhtia. Vuodesta 2007 eteenpäin tämä ennakoitavuus on ka-donnut, ja kansa pelkää dongin menettävän arvoaan entisestään, eikä uskalla säästää varallisuuttaan dongeissa. Tämän seurauksena on pako dollarikantaan ja kultaan.
Vuoden 2008–2009 globaalilla finanssi- ja talouskriisilläkin oli oma osuutensa Vietnamissa: tilanne oli uusi Vietnamille ja se antoi itsestään ulospäin, mutta myös omille kansalaisilleen haparoivan kuvan, mikä ei lisännyt sijoittajien eikä kuluttajien luottamusta, eikä ymmärrystä siihen, mitä valtio politiikka-linjauksillaan yrittää ajaa takaa. Ja niin kauan kuin keskuspankki ja politiikkalinjoista päättävät valtion-tahot eivät kykene viestimään linjoistaan ja suunnitelmistaan johdonmukaisesti ja ymmärrettävästi, dollari on se mihin Vietnamissa luotetaan. Analyytikkojen arvioiden yleissuuntaus on, että dong jatkaa heikkenemistään suhteessa dollariin myös jatkossa.
Vietnamin ulkomaan valuuttavarantojen koko on jossain määrin arvoitus, mutta suuruusluokan arvioi-daan olevan noin 14 miljardia dollaria. Se on vähän. Ulkomaanvaluuttareservit hupenivat Vietnamissa hurjasti talouskriisin aikana, kun Vietnam päätti lanseerata ison stimuluspaketin. Stimuluspaketit olivat pelin henki ympäri maailmaa vuonna 2009, ja Vietnam teki perässä sitä, mitä isommat edellä. Valuut-tareservit hupenivat tämän seurauksena IMF:n arvion mukaan puoleen, vastaten noin 8 viikon tuonnin arvoa.
Vietnamin osalta tehokkaan rahapolitiikan harjoittamisesta tekee lisähaasteen se, että merkittävä osa rahasta sijaitsee virallisen systeemin ulottumattomissa: dong-dollari vaihtokauppaa ei Vietnamissa suinkaan tehdä pankissa, vaan mustassa pörssissä, jossa dollarit vetävät parempaa kurssia. Sitä paitsi virallinen pankkilaitos asettaa asiakkaalle erinäisiä esteitä ostaa dollareita eikä tahdo myydä niitä kauppavajetta heikentäviin tai spekulatiivisiin tarkoituksiin. Mustan pörssin puolella tällaista ongelmaa ei luonnollisestikaan ole..
IMF näkee, että maassa ei todellakaan ole dollaripulaa – haaste on siinä, miten kansa ja yritykset saadaan uskomaan, että dongeissa ei ole mitään vikaa. Tässä johdonmukainen ja selkeä viestintä olisi keskeinen väline. Viestintä on sitä paitsi Vietnamin tapauksessa niitä harvoja välineitä, joita sillä on jäljellä – finansseissa ei ole varaa kalliisiin interventioihin, eikä viennin ja investointien menestys ole yksin Vietnamin käsissä. Valtionyritysten kohdalla tapahtuneet virhearvioinnit, niistä kuuluisimpana Vinashinin konkurssipesä – eivät myöskään ole vahvistaneet vietnamilaisten eivätkä ulkopuolisten tarkkailijoiden uskoa siihen, että Vietnamin valtio tietää, mitä se on tekemässä ja osaa valita ratkaisunsa talouspoliittisesti kokonaisvaltaisesti ja pitkäjänteisesti.
Viestinnän haasteellisuutta ja taloustiedon lukutaitoa Vietnamin kehittyvässä yhteiskunnassa osoittaa kommentti, jonka eräs vietnamilainen osanottaja ilmaisi Eurooppalaisen Kauppakamarin järjestämässä lounastilaisuudessa, jossa aiheen problematiikkaa käsiteltiin. ”Luen lehdestä joka päivä, että talous ongelmissa - joka päivä on eri ongelma ja aina talous on huonossa tilassa. En tiedä, miten näitä lehtiä pitäisi lukea.”
Joskus vika voi tosin olla lehdessä, ei lukijassa: samassa lehdessä voi olla rinnakkain kaksi eri uutista, joiden viesti on keskenään ristiriidassa.
Huonot uutiset ei välttämättä olekaan niin huonoja
IMF:n mukaan huonot uutiset Vietnamista eivät ole niin huonoja, kuin mitä ensisilmäyksellä vaikuttaa. Vaihtotaseen vaje on huomattava, mutta se on kuitenkin laskemaan päin. Vaihtotaseen vaje saattaa parhaimmillaan kaventua jopa puolella, sillä vienti on kuitenkin lähtenyt vetämään aika hyvin, ja vaje rahoittuu Vietnamiin päin suuntautuvilla rahavirroilla. Huolestuttavampi trendi ovat selittämättömät pääoman virrat ulospäin, joiden tulkitaan kuvastavan Vietnamissa asuvien ihmisten taipumusta siirtää varallisuuttaan pois dongeista kohti dollarimääräisiä tai kultatalletuksia.
Vinashinin ongelmista huolimatta valtionyritysten rooli talouselämän kehityksessä Vietnamissa nähdään jatkossakin edelleen keskeisenä. Ehkä tämä on osittain myös poliittista realismia. Poliitti-sella tasolla on kuitenkin myönnetty, että valtionyritysten tapaa hoitaa asioitaan tulee tehostaa, ja val-tionyritykset tullaan jatkossa auditoimaan. Kuluvan vuoden tarkastustavoitteena on 27 valtionyritystä, kaupallista liikelaitosta tai pankkia, joiden joukossa myös maksuvaikeuksillaan maailmanluokan julki-suutta saavuttanut Vinashin.