Vienninedistämistä Latinalaisessa Amerikassa EU:n johdolla

Ensimmäisen EU-vetoisen viennin ja kansainvälistymisen edistämisen (VKE) matkan kohteena oli Latinalaisen Amerikan kolme maata. VKE-matkaa johti Euroopan komission yritystoiminta- ja teollisuuspääosaston päällikkö Daniel Callejo. Callejon yleisarvio hänen vierailemistaan maista oli, että Latinalaisessa Amerikassa on yleisesti melko paljon potentiaalia yritystoiminnalle, mutta byrokratia asettaa joitakin esteitä eurooppalaisille yrityksille.

Kaikkien aikojen ensimmäisen EU-vetoisen VKE-matkan kohteina olivat Brasilia, Uruguay ja Chile. Matkaa johtaneen Daniel Callejon mukaan matkalla oli kaksi tarkoitusta. Ensimmäinen oli komission varapresidentti Tajanin viime vuotisen vierailun seuranta. Tuolloin EU:n ja Chilen välille sovittiin yhteistyöasiakirjoja kuudella osa-alueella kuten kaivokset, pk-yritykset ja turismi. Toiseksi EU:n tämänhetkinen taloustilanne edellyttää kasvun etsimistä Euroopan rajojen ulkopuolelta.

Valtuuskunnan 23 yrityksen joukossa oli yrityksiä Belgiasta, Espanjasta, Saksasta, Ranskasta, Italiasta ja Puolasta. Matka sisälsi tapaamisia ministeriöissä ja elinkeinoelämän kannalta keskeisissä instituutioissa.

Chilen vahvuudet ja heikkoudet

Vierailun aikana kaksi Chilessä menestynyttä eurooppalaisyrittäjää kertoi kokemuksistaan. Hollantilainen Randstad on globaali henkilöstöyritys, joka näkee Chilen erittäin potentiaalisena maana. Chilessä on puutetta koulutetusta työvoimasta esimerkiksi kaivosalalla. Ongelma on myös, että chileläiset itse eivät halua töihin kaivoksiin, jotka ovat paitsi olosuhteiltaan hankalat niin myös kaukana "sivistyksestä" ja perheestä.

Vahvuudet Chilen työvoimasektorilla Randstadin mukaan ovat matala työttömyys, palkkojen positiivinen
nousukehitys ja ulkomaisten investointien kasvu. Malmivarantojen turvattu saatavuus ainakin seuraavaksi 20 vuodeksi luo 300 000 uuden työpaikan tarpeen. Heikkoudet puolestaan ovat koulutusjärjestelmän kalleus ja koulutusaikojen pituus, palkkatason epätasaisuus ja epätasa-arvo ja matala tuottavuus. Yliopistot eivät myöskään pysty kouluttamaan tarpeeksi paljon työvoimaa esimerkiksi kaivossektorille, jossa vallitsee työvoimapula.

Espanjalainen insinööritoimisto Grupo Apia XXI piti Chileä byrokraattisena ”rekisterien maana”. Ulkomaisten yritysten tyypillisimpinä virheinä mainittiin ylimielisyys, maan tapojen huono tuntemus, yritys muuttaa paikallisia tapoja tehdä töitä, samanlaisen tuotantotason kuin Euroopassa odottaminen ja kokemattoman henkilön lähettäminen avaamaan liiketoimintaa Chileen.

Molemmat yritykset pitivät Chileä kuitenkin erittäin potentiaalisena maana eurooppalaisille. Aiemmin varapresidentti Tajanin vierailun aikana allekirjoitetuille yhteistyöasiakirjoille koetettiin saada lisää lihaa luiden ympärille. Eniten kaivosalan yhteisiä kiinnostuksenkohteita löytyy henkilöresurssikysymysten ja innovaatioiden parista. Saksa on tarjoamassa ammatillista koulutusta Chilen kaivosteollisuuden huutavaan teknisten taitojen työvoimapulaan.

Byrokratia asettaa esteitä

Pienyritysten osalta pyritään lisäämään niiden kansainvälistymistä esimerkiksi uudella aloitteella ulottaa Erasmus Mundus –ohjelma pienyrittäjien pilottiprojekteille, mikä ilmeisesti Euroopan sisällä on ollut menestys. Chile ollaan mahdollisesti valitsemassa joukkoon mukaan.

Callejon yleisarvio hänen vierailemistaan maista oli, että Brasiliassa on paljon potentiaalia yritystoiminnalle, mutta byrokraattiset esteet ovat mittavia. Uruguay tarjoaa muutamia, mutta vahvoja mahdollisuuksia ja byrokratia on kohtuullista. Chilessä on melko suuria mahdollisuuksia jokseenkin rajatuilla alueilla kuten energia- ja kaivossektoreilla. Chilessä kaikki vaikuttaa ensin helpolta, mutta pinnan alla on joitakin hallinnollisia esteitä eurooppalaisille yrityksille.